Oivallus salaattilounaan ääressä

Kävimme lounaalla Justuksen kummitädin kanssa tässä yhtenä päivänä. Sinänsä tässä lounaassa ei ollut mitään poikkeavaa verrattuna minulle tavanomaisiin lounaisiin, mutta nyt tuli todistettua käytännössä jälleen eräs asia "entiselle minälleni", joka on aikoinaan kivenkovaan pitäytynyt sairaassa mielikuvassaan liittyen lounassalaatteihin. Sairaalle minälle lounassalaatit tarkoittivat käytännössä salaatti-kurkku-tomaatti - sekoitusta, jossa lisukkeena saattoi olla katkarapuja tai korkeintaan kanaa. Hyvinä aikoina lisukkeeksi saatoin ottaa kastikkeen ja leivän, mutta yleisesti ottaen mielessäni ei edes käynyt niiden salliminen itselleni. Koska tämä oli vuosia käsitykseni salaatista, oli ihan oikein, että pitkään - vielä vähän aikaa sittenkin - kielsin itseäni syömästä niitä. 

Nyt en kuitenkaan ajattele enää tätäkään puolta sen kummemmin, sillä ruokailuni ovat niin hyvässä tasapainossa samoin kuin mieleni, ettei silloin tällöin nautittu salaatti juuri hetkauta. Tosin viime kuukausina syömieni salaattieni määrä on laskettavissa ihan yhden käden sormilla, mutta enää en niitä varsinaisesti itseltäni kiellä. Usein vain tunnen tarvitsavani kunnon lämpimän ruoan! Noudatan kuitenkin niin täysin nälkätuntemuksiani, että energiansaantini on varmasti riittävää ja tasaantuu kyllä päivän mittaan, mikäli toinen pääaterioista sattuisikin olemaan hieman kevyempää sorttia. Enää myöskään mieleni ei tästä hetkahda ja ajattele salaattia tilaisuutena syödä kevyemmin. Ennen näin pienikin asia olisi saattanut viedä jo paremmilla raiteilla olleet ajatukseni taas kevyttuotteiden ja energian karsimisen suuntaan. Nyt sellainen ei käy enää mielessäkään.



Tästä syystä lounasvaihtoehtoja tällä kerralla miettiessäni vilkaisin myös Kulmakondirorin salaattilistaa. Ja ehkäpä kolmas täytetty saaristolaisleipä olisi muutaman päivän sisään ollut muutenkin liikaa, joten ajattelin vaihtelun tekevän hyvää, vaikka leipä onkin mielestäni ihan parhautta. Päädyinkin ottamaan perinteisen lämminsavulohisalaatin - äitini suosikin - joka sisälsi lämminsavulohta, marinoitua riisiä, kidney-papuja, paahdettua sipulia ja cantaloupe melonia. Sämpylä ja salaatinkastike olivat ilmiselviä lisukkeita. Mitä tästä siis opimmekaan? Kyllä, voin saada lounassalaatistani oikeasti ruokaisan, kunhan vaan otan järjen käteeni ja valitsen täytteiksi oikeasti täyttäviä ja ravitsevia lisukkeita. Hyvä esimerkki mahtavasta salaattiateriasta on esimerkiksi Helsingissä sijaitsevan Factoryn salaatit. Olen kerran käynyt ystäväni kanssa siellä ja odotan kovasti pääseväni uudemmankin kerran - ja nyt järkevämpien täytevaihtoehtojen kera. Kun valikoima ja täytevaihtoehdot ovat sen kaltaiset kuin esimerkiksi Factoryssa, niin on vain ja ainoastaan omista valinnoista kiinni, että tuleeko lounas olemaan riittävä!

Yleensä en halua enää juuri miettiä liikaa asioita tältä kannalta katsottuna, enkä mietiskele sairaita ajatuksia ruokaa valitessani. Valinta kävi siis rutiininomaisesti, joskin hieman pitkittyen lukuisten herkullisten vaihtoehtojen edessä. Mutta tämä oli taas hyvä pysähdys ja oivallus terveelle minälleni siitä, kuinka sairaus on minua vielä hetki sitten lounaan valinnassa johdatellut. Taas yksi asia, mitä olen sokeasti toteuttanut, uskoen jollain asteella vilpittömästi sairaat ajatukseni normaaleiksi, terveiksi ajatuksiksi. Tämä menee samaan kategoriaan sen kanssa, että olen vilpittömästi aikanaan uskonut tietyn määrän ruokaa rittävän minulle, vaikka oikeasti kyse onkin ollut valmiista päätöksestä ruoan riittävyydestä. Joten syy miksen kirjoittanut tästä vain tavalliseen tapaani päiväämme kuvaillen, oli haluni tuoda tämäkin puoli esiin havainnolistakseni valintojen mahdollisuutta. Valintojen, joissa puhuu sairaus ja joissa puhuu terveys. 



Noh, se siitä oivalluksesta :) Päivämme oli kokonaisuudessaan todella mukava kaikin puolin ja kesäfiilis kohosi ihan huippuunsa. Sen lisäksi, että löysin uuden salaattisuosikin itselleni, saimme nauttia aurinkoisesta säästä. Olin liikenteessä ihan shortsit jalassa ja toppi päällä ja ihan hienosti tarkenin. Vain pieni vilpoinen tuuli hieman häiritsi, mutta muuten ei säässä ollut valittamista :) Lounaan jälkeen syötiin vielä irtojätskit Graniitin aukiolla, josta sitten minä ja Justus lähdimme suuntaamaan kotiin. 

Loppupäivä meni pihahommissa (joista eilen kirjoitin), ja saimpahan vielä ilalleni piristystä kodin turvalaitteita kauppaavan miehen (joka arviolta ei ollut minua juuri vanhempi) soittaessa ovikelloa ja kysyessä heti minulta avattuani oven, että olisiko vanhempia kotosalla? Heken siinä muotoilin epämääräisesti ääneen, että minä tavallaan olen se vanhempi :D Tilannetajuni ei sentään yltänyt sinne asti, että olisin hakenut takapihalta Jarnon - onhan hän sentään minua vanhempi ;) Meni poika melkoisen noloksi ja pyyteli kauheasti anteeksi - minusta se oli kuitenkin ihan hauska juttu ja varmisti, ettei ainakaan vielä vanhenemista tarvitse kriiseillä vähään aikaan :D

<3: Laura