Vaunulenkit, Juliuksen ulkoilutus, haravointi, imurointi, Justuksen kanniskelu, venkoilevan Justuksen sylissäpito, lattioiden luuttuaminen, terassilautojen hiominen, rattaiden kasailu ja autoon nostelu, turvakaukalon kanniskelu käsilaukun tapaan, kauppakassien raahaus, alituinen pyykkien ripustelu liian korkealla olevalle narulle, Justuksen hyppyyttäminen, kyykistely ylös alas Justusta lattialta nostaessa tai sinne laskiessa.
Auringonottoa terassilla, kahvihetki ystävän kanssa, hyvä leffa omien poikien kainalossa, lemppari blogien lukemista, ristikkovihkoon syventymistä, kirjan ahmimista sohvan nurkassa, suklaata kera hyvän lehden.
Kirjoitin viime viikon keskiviikkona kuntosaliharjoittelun aloittamisesta sekä muutenkin tämän hetkisestä suhteestani liikuntaan. Mutta jos miettii elämää kokonaisuudessaan, on tuo oikeastaan hyvin mitätön osa suurempaa aktiivisuutta, mitä tavallinen arkeni pitääkään sisällään. Jos miettii tavallisten arkipäivien sisältöä itse kullakin, löytyy päivän varrelta varmasti puhaa jos jonkinmoista, joita ei edes tule ajatelleeksi hyötyliikunnan näkökulmasta. Itse havahduin hyötyliikunnan suureen määrään vasta sairastuttuani, kun yhtäkkiä elämästä pitikin rajata pois ei vain liikunta harrastuksena, vaan myös muu arjen kulutus. Ennen koko päivän kestävä shoppailu ei merkinnyt mitään, mutta yhtäkkiä se tarkoittikin aivan liian suurta kulutusta. Samanlainen oivallus tapahtui - hieman er inäkökulmasta tosin - raskausaikana, kun loppuraskaudesta kaikki fyysinen tekeminen joutui pannaan. Muuttolaatikoiden keskellä tunsin oloni varsin avuttomaksi, kun en saanut nostella tavaran tavaraa, siirrellä mitään tai edes puunata vaatekaapin hyllyjä. Vasta tuolloin kunnolla tajusin, kuinka pienistä osista arjen aktiivisuus todella koostuukaan, mutta kuinka suuren kokonaisuuden tuollainen pieni ja arkinen puuhastelu tietyllä tasolla lopulta muodostaakaan.
Eli sen sijaan, että käyttäisin aikaani kuntosalilla treenaamiseen, on minulle juurikin parasta treeniä tämä arkielämän kuntoilu - tajuan sen nyt paremmin kuin hyvin, kun vapaa-aikani on todella vähissä. Ehken unohda salilla käymistä kokonaan, mutta elän elämääni asettaen sen arkielämän treenin etusijalle. Treeni alkaa jo aamuyöstä, kun nostat unisen pojan sängyn pohjalta syömään ja jatkuu aamulla samoissa merkeissä. Kun on aika lähteä asioille ja pakkaat rattaat autoon ja kiikutat käsivarrellasi turvakaukaloa, tunnet todellakin ahertavasi omalla kotikuntosalillasi. Kun Justukselle sattuu huono hetki, eikä mikään muu kuin kanniskelu ympäriinsä supermiesasennossa tai sylissä hyppyyttäminen saa poikaa tyytyväiseksi, huutavat lihakset väistämättä jossain vaiheessa helpotusta itselleen. Jos aamulla herätessä tuntuvat lihakset jopa ranteita myöden kipeiltä, on takana luultavasti shoppailureissu, jolloin olet luovinut kaupassa ympäriinsä rattaita toisella kädellä ohjaillen ja toisella tavaroita kantaen. Tai oletpa saattanut ohjailla toisella kädellä rattaita ja pitänyt toisessa kädessä Juliuksen talutushihnasta kiinni. Kun yrität saada asuntoa kuntoon ja viuhdot menemään ympäriinsä samalla huolehtien Justuksen tyytyväisyydestä, tunnet kuinka puhti alkaa jossain vaiheessa väistämättä hiipua ja jalkojen ylösnosto sohvan nurkassa houkutella. Kun illalla kaadut sänkyyn olo on todella kuin liikuntasuorituksen jälkeen - ihanalla tapaa väsynyt.
Syy miksi aloin aiheesta kirjoittaa ja syy siihen, miksi minun täytyy huomioida tällainen todella hyvin, on se salakavala kulutus, mikä tästä kaikesta muodostuu. Kun vielä olen kuitenkin vasta toipumassa pitkästä sairaudesta ja painokin on vielä hieman alakanttiin tavoitteeseeni verrattuna, niin ei kulutus kokonaisuudessaan yksinkertaisesti saa nousta liian ylös. Mutta toisaalta alan olla selvästi valmis kaikkeen tähän. Itse asiassa todella valmis tähän kaikkeen - tähän normaaliin, terveen ihmisen elämään. Painoni on pienistä vaihteluista huolimatta ollut koko ajan noususuuntainen, energiaa riittää luonnollisen arkiväsymyksen kera ja ennen kaikkea nautin kaikesta puuhastelustani - mikään ei ole pakon sanelemaa. Kaikki tämä arjen aktiivisuus varmasti koulii minua siihen, kun aloitan jälleen työni reilun kuukauden päästä. Siihen mennessä kerätty joka ikinen voiman hippunen on tarpeen, kun tähän kaikkeen päälle lisätään vielä työmatkat sekä osittain melko fyysinenkin työ.
Mutta kaiken tämän keskellä on olemassa se toinenkin puoli arkeani - se puoli mikä tekee omalta osaltaan tämän kaiken mahdolliseksi. Fyysisen vointini lisäksi se asia, mikä tekee minut valmiiksi tähän, on minun kykyni antaa itselleni myös luvan levätä. Sairaus ei käytä aktiivista arkea hyväksi kulutusta lisätäkseen, vaan teen sen, mitä minun elämäntilanteeni minulta tällä hetkellä vaatii. Vaikka menoja riittää, kotona riittää puuhasteltavaa ja Justuksen kanssa energiaa kuluu, niin otan itselleni myös omat rentoutumishetkeni. Minulla ei ole ongelmaa istua kirja kädessä rauhassa sohvan nurkassa, lähteä hetkeksi rauhassa kahvittelemaan kahdestaan ystäväni kanssa, syventyä leffaa katsomaan tai maata terassilla aurinkoa ottamassa. Nautin myös siitä, kun aika ajoin kalenterini ammottaa tyhjyyttään. Tekemättömyys ja rentoutuminen eivät aiheuta minussa entisiä syyllisyyden tunteita, vaan pystyn nauttimaan joutilaista hetkistä ihan täysillä. Elämä ei ole suorittamista, vaan arjen soljumista eteenpäin normaaleine velvollisuuksineen, mutta myös omine rentoine hetkineen. Elämä on sisältöineen aikamoinen kokonaisuus. Kun sisältö on tasapainossa, on kaikki melkoisen hyvin :)
Millaisia mietteitä tämä teissä herättää? Oletteko koskaan pysähtyneet ajattelemaan arjen aktiivisuutta näin suuressa mittakaavassa vai merkitseekö ainoastaan varsinainen liikuntasuoritus mielestänne sitä oikeaa aktiivisuutta? Onko teidän vaikeaa antaa itsellenne levätä arjen kiireiden keskellä? Tuleeko toimettomista hetkistä syyllinen olo vai pystyttekö hyvillä mielin antamaan itsenne vain olla ja nauttia? Onko arjen puuhastelussa mukana suorittamisen makua ja vaikkapa sairauden sanelemaa pakkoa?
<3: Laura
"Elämä ei ole suorittamista, vaan arjen soljumista eteenpäin normaaleine velvollisuuksineen, mutta myös omine rentoine hetkineen. Elämä on sisältöineen aikamoinen kokonaisuus. Kun sisältö on tasapainossa, on kaikki melkoisen hyvin :)"
VastaaPoistaNiin nappiin, niin kauniisti, niin viisaasti sanottu, Laura!
Kokonaisuudessaan ihanan tasapainoinen ja "sinut itsesi kanssa" oleva postaus!
Itse en yleensä ajattele arkipuuhastelua kulutuksena, vaikka se sitä toki on. Mutta en koe sitä sinällään ongelmaksi. En esim. pidä ollenkaan siivoamisesta, mutta siivoan kerran viikossa (imuroin, pyyhin pölyt, pesen kylppärin jne.) koska olen niin oppinut lapsuudenkodissani tekemään. Mutta yhtään useammin en sitä tee. Ja kun olen vielä perusluonteeltani aika pedantti (laitan esim. aina tavarat takaisin paikoilleen), ei sekasortoa kotiin pääse edes syntymään... ;) Yksineläjänä tällainen arkikulutus on varmaan valovuosien päässä lapsiperheen arkeen verrattuna. Pienempi asunto siivottavana, kevyemmät kauppakassit kannettavana, ei lasta hoidettavana ja ympäri kanniskeltavana (vaikka sitä niiiiiin toivoisinkin ;)) jne.jne.... Joten ehkä tästäkään syystä arkikulutusta ei niin tule pohdiskeltua.
Enemmänkin joudun kiinnittämään huomiota siihen "varsinaiseen" liikuntaan, joka omalla kohdallani tällä hetkellä koostuu lähinnä kävelylenkeistä.
Onneksi minulle ei kuitenkaan tule huono omatunto tai iske syyllisyys jos "vain olen". Minustakin on ihanaa käpertyä sohvan nurkkaan ja tehdä vaikka ristikoita tai katsella jotain lemppariohjelmaa telkusta.
Että tällaisia ajatuksia herätti tämänkertainen postauksesi, ihana Lauraseni!
Hyvää viikonloppua Sinulle ja pojillesi! ♥♥♥
Kiva kuulla Andrea sinunkin kokemuksiasi tähän asiaan liittyen! Tunnistat varsinaisen liikunnana ongelmaksi ja joudut varmasti työstämään sitä vielä paljon, mutta se on jo mahtavaa, ettei tuollainen pakonomaisuus yllä sitten enää muuhun elämääsi! Koska sekään ei tässä sairaudessa todellakaan ole itsestäänselvyys, että voisi kotona tyytyä tekemään perus kotityöt ja antaen sitten myös itselleen hyvillä mielin sitä rentoutumisaikaa.
PoistaItse ainakaan sairaampana en kyennyt rauhoittumaan, vaan milloin olin puunaamassa olematonta tahraa tai puuhaamassa muita turhia asioita. En kokenut ansaitsevani rentoutumista, mutta jo ihan aliravitsemuksen pakko-oireet pakottivat puuhastelemaan - varsin piinaava tunne. Itselläni tuo kaikki ehkä oli korostuneempaa vielä silloin, kun varsinainen liikunta rajattiin minulta pois, ja hain sitä sitten epätoivoisesti arkipuuhastelusta.
Mutta onneksi asiat tosiaan ovat toisin nyt :) Samoin sinun kykysi rentoutua ja nauttia vapaa-ajastasi ilman huonoa omaatuntoa kuulostaa enemmän kuin hyvältä! :) Jatka samaan malliin ja hae sitä rentoutta vähitellen myös siihen varsinaiseen liikuntaan! Pakkoliikunta-ajatuksetkin kun on onneksi mahdollista selättää :)
Samoin sinulle Andrea todella rentouttavaa viikonloppua! ♥ Ja terkut pojille välitettään :)
Aivan ihana lukea tälläistä tekstiä! Ajattelet niin kovin viisaasti ja järkevästi, ennenkaikkea terveesti, että sitä on ilo lukea :)
VastaaPoistaKyselit meiltä lukijoilta omaa suhtautumista tähän kyseiseen asiaan. Omat ajatukseni ovat vielä niinkun paljon vääristyneitä, että liikunnan ja kulutuksen kannalta ajattelen vain oikein liikunnan, ja tässäkin on tarkat rajat. Esimerkiksi lenkkii äidin kanssa ei ole liikuntaa, koska vauhti on liian hidas minulle (vai olisiko se sittenkin niin päin, että oma vaihtini on normaaliin verrattuna liian nopea?). Tämä teksti kuitenkin herätti minuakin hieman ajattelemaan, ja vaikka minä en päivittäin tuollaista pientä käsipainoa nostele tai muutenkaan kaikkia mainitsemiasi asioita tee, kertyy sitä arjen puuhailua varmasti minullakin. Varsinkin kesätöihin aikaan, sekä tietysti myös kun syksyllä koulut taas alkavat, nousee omakin aktiivisuus :) tämä on hyvä pitää mielessä niinä hetkinä kun tuntuu että minä en sitte saa mitään aikaan kun en jaksa liikkua!
Täysin toinen juttu on sitten tuo rentoutuminen ja lepääminen arjen kiireen keskellä. Minun on edelleen hyvin hankala antaa itseni vain olla, tekemättä mitään. Ahdistus kasvaa ja ajatus "pakko tehdä" vahvistuu todella rasittavaksi, mutta tiedän kuitenkin, että nuo sairaat jatyhmät ajatukset ovat vain omassa päässäni ja omia kuvitelmiani. Kukaan muu ei minulta sitä vaadi kuin minä itse. Tästä asiasta saamme äidin kanssa usein riitaa aikaan, mutta uskon ja toivon että tulevaisuudessa minäkin opin lopettamaan sen ainaisan suorittamisen pakon ja koittaa vain elää :) Siinä työssä auttaa varmasti nämä Sinun ihanat tsemppi postaukset ja mahtava esimerkki! Kiitos siitä Laura!! :)
Halit ja pusut sinnepäin sekä Sinulle että Pikkumiehelle <3
Mukavaa Susu, että sinäkin jaksoit jakaa omia kokemuksiasi aiheeseen liittyen! :) Tosiaan, sinulla on selvästi vielä melkoisesti työstettävää näiden ajatusten suhteen. Tämä sairaus kun on niin kinkkinen, että vaikka syömisongelmat alkaisivatkin jo hieman olla paremmalla tolalla, ei se parantumiseen riitä. Pääkopassa riittää vielä niidenkin lisäksi setvittävää vaikka millä mitalla, yhtenä asiana juurikin tämä rentoutumis- ja liikuntapuoli. Jos vaikka syömiset saisikin kuntoon, voi kompensointi jäädä liikunnan suhteen päälle. Ja vaikka liikuntaakin rajaisi muiden suosituksesta, eivät omat ajatukset jätä rauhaan. Se, että istuu sohvalla, ei tarkoita välttämättä sitä, että suinkaan rentoutuisi ja nauttisi olostaan, vaan päässä saattaa pyöriä jos jonkinmoisia ahdistavia ja syyllistäviä asioita.
PoistaMutta sekin on jo hieno asia, että selvästi tunnistat paremmin kuin hyvin ongelmakohtasi! Et siis sokeasti toteuta pakkoliikuntaa tai noudata muita syyllistäviä ajatuksia, vaan tunnistat ne selvästi ongelmaksi. Ja kuten totesit, nuo ajatukset ja vaatimukset ovat vain sinun itsesi itsellesi asettamia. Jokaisen tulisi levätä hyvillä mielin, eikä kukaan muu vaadi sinua puuhastelemaan tauotta. Kenenkään ei tarvitse ansaita lepohetkiä erityisellä tavalla! Sekin on ihan ok, että vapaapäivänä ei vaikkapa liikahda kotoaan mihinkään - tuota sohvapaikkaa ei tarvitse tienata liikunnalla, työllä ja puuhastelulla, vaan sohvaa saa ilman "raadantaakin" kuluttaa hyvillä mielin :)
Se vasta onkin ihana tunne, kun sen näennäisen lepäämisen ja rentoutumisen sijaan, oikeasti nautit siitä sohvan nurkassa loikoilusta! :) Vaikka sinulla siihen hieman matkaa onkin, teet selvästi kovasti töitä saavuttaaksesi sen. Joten jatka Susu-rakas vaan samaan malliin <3
Haleja myös sinulle, ja pikkumieheltä uneliaat terkut sängystä! :)
Olet selvästikin taas ajatellut asioita, ja osannut pukea ne paremmin kuin hyvin sanoiksi!
VastaaPoistaItsekin olen joutunut huomaamaan, kuinka paljon arkiliikkuminen yleensä kuluttaa. Sen vasta huomaa sitten, kun sitä on jouduttu rajaamaan. Päässä kuitenkin yhä vilisee ajatukset, kuinka arkiliikkuminen ja hyötyliikunta ei mukamas kuluta yhtään, mutta olen sen joutunut huomaamaan, ettei se näin ole.
Nyt kun voimani ovat jo hiukan kohentuneet, huomaan, kuinka sitä jaksaa ihan eri lailla! Ennen vaikkapa astiakoneen tyhjentäminenkin tuntui valtavalta ponnistelulta, mutta se oli mielestäni minun aina pakko tehdä, vaikka sekin oli rajattu minulta pois. Nyt sitä ihan ihmettelee vlillä, kuinka arkiaskareet hoituvat jo monesti aika näppärästi. Kieltämättä matkaa on vielä paljon edessä, ja yritänkin päästä siitä kotitöiden suorittamisestakin eroon. Täytyisi osata antaa itselle lupa välillä levähtää ja vain olla.
Tuokin kuulostaa jo todella hyvältä, että osaat eritellä ajatuksesi asiaan liittyen tuolla tavoin! Tunnistamaan ne omat vielä vaikeat ja sairaudesta peräisin olevat ajatukset ja ne, joissa pitäisi vielä petrata ajatellen terveitä ajatuksia. Siitä on aina hyvä lähteä liikkeelle, että ongelmat tiedostaa, eikä toteuta rutiinejaan ja pakkoajatuksiaan sokeasti :)
PoistaVarmasti hyvä ja jaksava olo tsemppaa valtavasti ja saa tajuamaan, että kannattaa oikeasti vieläkin parantaa entisestään, eikä antautua enää ikinä sairaudelle! Itselläni juurikin nuo ajatukset jaksamisesta ja terveydestä ovat parhaiten potkineet eteenpäin :)
Tsemppiä Mari sinulle tässäkin asiassa ja anna itsellesi oikeasti lupa levätä ja rentoutua kunnolla - niitä asioita ei tarvitse ensin ansaita mitenkään! :)
Hienoa tekstiä Laura! Todella järkeviä ja hyviä oivalluksia täynnä. Haluaisin vielä sanoa, että ei suinkaan ole ihan anoreksia vapaalle ihmisellekkään mikään poikkeus aina silloin tällöin levähtää/rentoutua päivän mittaan ja uskoisin että se nimenomaan on osa ihan normaaliakin elämää. Meinaan että olisi ihan kauheaa jos päästyäsi tavoitteeseesi joutuisit alkamaan potemaan huonoa omaatuntoa tai syyllisyyttä rentoutumisesta! sehän olisi kuin "nyt kun olen terve, voin alkaa taas oireilla"
VastaaPoistalopuksi vielä haluaisin sanoa että on ihanaa huomata miten paljon olet irtautunut anoreksiasta ja tilalle on tullut sitä elämää =)
Kiitos! On kyllä kieltämättä sairaus melkoisen taka-alalle jäänytttä elämää :) Ihanasti on se oikea elämä tullut tilalle, vaikka sairauden olemassaolon itseään suojelevassa mielessä pitääkin vielä ehkäpä tovin ajatuksissa :)
PoistaLepo ja rentoutuminen kuuluvat oikeasti ihan jokaiselle meistä, aikä sellaisia hetkiä tarvitse mitenkään ansaita! Terveenä minulle ei tullut mieleenkään, että rentoutumisesta tarvitsisi kokea syyllisyyttä, miksi pitäisi? Eli todellakin ajattelen niin, että lepo ja rentoutuminenkin on osa itsestään huolehtimista :) Ideaalitilannehan se olisi, että sellaiset tulisivat luonnostaan kaikilta meiltä :) Tuntuu vaan, että suorittaminen ja itsensä syyllistäminen ei ole vain sairastuneiden ongelma, vaan ihan yleistä nyky-yhteiskunnassa. Eli todellakaan en aio silloin, kun lopullisesti voisin itseäni terveeksi kutsua, aloittaa suorittamista jälleen! Silloin toivottavasti tällaisia ei edes tarvitsisi miettiä, vaan oman ajan ottaminen olisi tarpeen tullen itsestään selvyys! Kuten Jarnokin aina toteaa, että hän kyllä omasta ajastaan ja levostaan osaa huolen pitää - siitä jos mistä ;) Eli sellaisilla ajatuksilla mennään - työ ja lepo tasapainossa!
Hienoa, että otat huomioon suuren arkikulutuksesi. Sairastaessa anoreksiaa, sitä ei tietoisesti laske kulutukseksi, jos vaikka käy kaupassa tai siivoaa, vain kunnon hikirääkki on muka sitä oikeaa liikuntaa ja kulutukseksi laskettavaa. Jo pelkkä elossa pysyminen kuluttaa ja saatika sitten se, että hoitelet arkiaskareita ja hoidat Justusta. Liikuttua tulee huomaamattaan ja painonnostotavoitteen vielä ollessa voimassa, täytyy myös energiansaantiin panostaa. Tekstisi varmasti herätteli monia, myös minua, ajattelemaan omia päivärutiinejani.
VastaaPoistaOlet hienosti ottanut nämä asiat huomioon ja saanut painon nopusemaan tasaisesti, se on kovaa työtä. Mahtavaa Laura! Ja ihanaa viikonloppua!
Kiitos Nell ja mukavaa, kun kirjoittelit jälleen omista ajatuksistasi asiaan liittyen! Monella oikeasti sairauden myötä hämärtyy sen kulutuksen määrä, mikä jo ihan aineenvaihdunnan kautta kuluu ja arkipuuhastelujen kautta myöskin. Itsekin sairaimmillani uskottelin itselleni, että on normaalia syödä juuri sen verran päivässä, kuin mitä liikkumalla kuluttaa! Ihan järjetöntä siis. Eli näitä asioita on ihan oikeasti hyvä miettiä oman toipumisensa kannalta ja todella ajatella asioita näin suurempana kokonaisuutena.
PoistaIhanaa viikonloppua sinullekin Nell - muista levätä ja rentoutua! ;)
:) Huomaa varsinkin lapsia hoitaessa, että peruskulutus on melkoinen! Samoin just jos on shoppaillut ja pyöräillyt ties minne. Nyt kymmenettä päivää kurkku kivussa ja kuumekin nyt iski niin toivoisin niin paljon, että voisin vaan mennä salille ja lenkille.
VastaaPoistaOnhan noista vierähtänyt aikaa sellane puolisen kuukautta ja tämmöselle perus aktiiviselle henkilölle se tuntuu hirveen pitkältä. Samalla tuntuu, että varmaa kaikki voimat mennyt. Ja varmasti täytyykin aloittaa varovaisesti. Maanantaina oisin lähdössä reissuun, joten pitää toivoa että tää kuume on viimeinen tikki tälle sairaudelle ja paranen nyt kolmen päivän sisällä.
Mutta nimenomaan sairauden jälkeenkin tulee olemaan reissuja tässä, ajotunteja, teoriakoe ja sitten pian riparille isoseksi. Joten kylläpä tuo liikunta väkisin jää joksiki aikaa.
Voi että, flunssa on kyllä kurja juttu ja pitkittyessään vie melkoisen tehokkaasti voimat! Mutta joskus tuollainen pysähtyminen voi tehdä jopa ihan hyvää, että antaa itselleen oikeasti aikaa toipua ja huomaa, ettei mitään pahaa tapahdu, vaikka liikunta hetkeksi jäisikin tauolle. Sitten kun on oikeasti kunnossa taas ja voimissaan, niin voi rauhaksilteen aloittaa liikuntaa. Ja varmasti ne voimatkin sieltä taas palautuvat :)
PoistaSinun tulevat viikkosi kuulostavat kyllä "työntäyteisiltä", mutta todella kivoilta! Toivottavasti tosiaan paranet, niin pääset nauttimaan noista kaikista jutuista ihan todella! Kivaa ja lämpöistä kesän jatkoa sinulle! :)
Kuulostaapa taas Laura niin terveeltä ajattelulta! Hatunnosto sinnepäin, olet tullut todellakin pitkän matkan, ja päässyt pitkälle. :)
VastaaPoistaItselleni juuri tuo rauhoittuminen kotiin on ollut haastavaa, ja vasta viime aikoina olen alkanut oppia, ettei niitä kaikkia samoja kotihommia tarvitse tehdä joka päivä, ja joinain päivinä voi ihan vain ollakin. Vaikka haasteita vielä riittää, olen oppinut jo rentoutumaan, luopunut monista päivittäisistä kotihommistani ja oppinut nauttimaan ihan vaikka vain siitä hyvän kirjan lukemisesta terassin nojatuolissa.
Loppuun on vielä lisättävä, että voi kun olet KAUNIS! <3
Voi kiitos Ida ihanista sanoistasi <3
PoistaIhan mahtavaa kuulla, että olet saanut näitä samoja asioita sinäkin työstettyä jo vaikeimmista ajoista ettenpäin! Vaikka matkaa olisikin vielä reilusti jäljellä ja itselleen armollisena oleminen olisikin vielä vaikeaa, niin olet silti tullut jo valtavasti eteenpäin ja se on pääasia. Jatka samaan malliin ja hyvä tulee <3
Haasta itseäsi jopa tässä rentoutumisasiassa, niin huomaat, ettei mitään pahaa tapahdu, vaikka ihan kunnolla tulisi tekemättömiä päiviä! Sillä rentoutuminen sohvan nurkassa hyvä kirja kädessä voi olla joskus se paras teko itseä ja hyvinvointiaan kohtaa jonakin hetkenä - tuollaisia juttuja ei tulisi koskaan unohtaa ja väheksyä! :)
Alkaa jo kuulostamaan siltä, että olet hyvää vauhtia saamassa kunnon muskelit jo ihan noista nostelujen määrän perusteella ;) mutta kuulostaa oikein terveeltä ajattelulta ja lapsiperheen arjelta! Mitä kun on lukenut aikaisempia postauksiasi, niin päiväsi ovat usein toiminnantäyteisiä ja helposti "huomaamatta" tulee sullakin kulutettua hurja määrä energiaa. Terveeltä kuulostaa, että kuntoilu on aivan toissijainen juttu. Varmasti on normaali arkihyötyliikunta aivan riittävä ja painokin nousee toivotummalla tavalla. :)
VastaaPoistaSosiaali- ja terveysalan hommissa aika varmasti tulee niin salakavalasti työpäivien aikana arkiliikuntaa aivan huomaamatta! Sinulla on työn aloittaminen jo ihan oven takana kolkuttamassa, mielelläni lukisin fiiliksiäsi töihin paluun suhteen. Meneekö Justus päiväkotiin vai mikä on teidän ratkaisu? :)
Heh, entisten riukukäsieni muuttaminen muskeleiksi asti voi viedä tovin jos toisenkin, mutta kyllä suunta on oikea tuon alati kasvavan käsipainoni myötä ehdottomasti ;)
PoistaTosiaan! Kyllä töissä tulee varmasti taas nosteltua ja huhkittua ihan fyysisestikin melkoisesti, joten paljon energiaa siihenkin puuhaan vaaditaan! Voin hyvinkin kirjoitella jotain myös töihin paluuhun liittyvistä fiiliksistä - vaikkapa sitten pohjoisen reissumme jälkeen eli juuri ennen töiden alkua! Reissun aikana, kun voisi olla pienen blogiloman paikka ;)
Jarno käyttää minulle jo myönnetystä vanhempainrahakaudesta pari kuukautta ja sen päälle on vielä isäkuukausi, joten pojat jäävät kolmeksi kuukaudeksi kotiin kahdestaan :) Sitten marraskuussa pojan täytyisi mennä päiväkotiin, mutta haluan luottaa siihen, että Justus kyllä sopeutuu mainiosti! :)Perhepäivähoitaja olisi ollut mieluinen, mutta koska molemmat teemme vuorotöitä, ei ole kuin oikeastaan yksi päiväkotimahdollisuus pojalle.
Kivaa ja toivottavasti myös kauniin ilman täyteistä viikonloppua Jenni sinulle! :)
Joo, pidä ihmeessä reissun aikana ihan nollatoleranssi blogin kirjoitusten suhteen. Varmasti tekee hyvää ja pystyt siten nauttimaan reissuistasi paremmin. Vaikka me lukijat varmasti kyllä mieluusti lähes joka päivä luettaisiinkin sun ihania kirjoituksiasi! <3
PoistaMukava juttu, että Jarnokin haluaa jäädä kotiin Justuksen kanssa kahdestaan vähäksi aikaa. Osaa varmasti tulevaisuudessa arvostaa noita hetkiä, kun vauva-aika on niin lyhyt (olet varmasti huomannutkin jo, miten aika menee niin nopeasti). Justus pärjää varmasti oikein mainiosti ja hänen on varmasti hyvä olla päiväkodissa. Mutta siitä en ole varma, että pärjäävätkö vanhemmat yhtä hyvin ;)
Tekee tosiaan varmasti hyvää rentoutua täysin lomalla ja nautiskella vain vaihtuvista maisemista ja luonnon rauhasta :) Vaikka kuinka rakastankin kirjoittamista, on pieni lomakin varmasti paikallaan! Sitten palaankin jälleen varmasti virkistyneenä ja kirjoitusintoa puhkuen takaisin - lukuisten postausideoiden kera ;) Jos töissä käyvän äidin rooliin totuttelemisen lomassa edes ehdin kirjoittamaan :D
PoistaHeh tosiaan, pojat kyllä pärjäävät keskenään kotona ja Justus sitten aikanaan päiväkodissa, mutta itsestäni en kyllä tiedä! Toivottavasti töissä olisi kiireitä, niin en ehtisi ikävöimään :D Mutta kyllä hieman jännittää töihin paluu jo kotiarjesta luopumisenkin näkökulmasta, mutta aivan ihana ajatushan se on, että Jarno saa nauttia tästä ainutlaatuisesta ajasta pojan kanssa kotona siinä missä minäkin olen saanut :)