Ihmiset osaavat olla todella ankaria itseään kohtaan, mitä itsensä arvostamiseen tulee. Ihminen arvottaa itseään sen mukaan, miten pärjäsi juuri tentissä, miten sai hoidettua työprojektinsa, kuinka hyvän ajan hän juoksi maratonilla tai miltä hän näyttää. Se, mihin asiaan liittyen ihminen oman itsensä arvostuksen perustaa, vaihtelee kovastikin, mutta ankaruus ja arvostelun raakuus on kovaa asiasta riippumatta. Tottakai ankaruus itseään kohtaan liittyy paljon ihmisen luonteeseen ja siihen, kuinka perfektionistin luonteen hän omaa. Kun joku antaa "epäonnistumisen" itselleen saman tien anteeksi, soimaa toinen siitä itseään vielä vuosienkin jälkeen. Ja ihan kuin se ei riittäisi, että ihminen itse arvostelee ankarasti omaa toimintaansa, tulee arvostelua myös ulkopuolelta ja kovaa. Arvostelua voi tulla ihan mistä vaan: työtoverilta, pomolta, opettajalta, ohjaajalta, kaverilta tai sitten siltä suurelta ja mahtavalta medialta. Se, miten reagoi tällaiseen arvosteluun, riippuu ihan ihmisestä itsestään. Kun toinen voi antaa helpostikin mennä kritiikin toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, ottaa toinen siitä niin itseensä, että kokee olevansa huono ja epäonnistunut ihminen. Ihmisen on aina vaan vaikeampi ja vaikeampi arvostaa itseään, kun arvostelua tulee niin sisältä kuin ulkoa. Tällöin ei usko kelpaavansa sellaisena kuin on. Myös sen raja hämärtyy, kokeeko ihminen ettei kelpaa itselleen vai kokeeko hän, ettei kelpaa muille.
Itse olen aina kokenut arvostavani ihan perusasioita elämässä, ja minullakin arvolistan kärkipäästä ovat aina löytyneet läheiset ja terveys, jonka jälkeen tulee vasta kaikki muu. Vaikka läheiset ovat minulle oikeasti tärkein asia, mitä elämässäni on, on valitettavasti syömishäiriö sumentanut silmiäni elämän oikeilta arvoilta. Syömishäiriöisen arvomaailma kapeutuu aivan yhtäkkiä perusarvojen painuessa samalla taustalle. Yhtäkkiä maailman tärkeimmiksi asioiksi muuttuvat - niin kauhealta ja pinnalliselta kuin se kuulostaakin - syöminen, ruoka, ruokien ravintoarvot, liikunta, kulutus sekä paino. Se miten syömishäiriöön sairastunut arvostaa itseään liittyy siihen, mitä on juuri syönyt, kuinka paljon, sekä paljonko on onnistunut polttamaan kaloreita päivän aikana. "Jos liikut vähemmän kuin eilen, olet huono ihminen", sanoo ääni anorektikon sisällä. Ja vaikka paino olisi kuinka alhainen, pyrkii anorektikko aina vaan alhaisempaan ja alhaisempaan painoon, jotta kokisi olevansa oikean painoinen ja siten "täydellinen". Valitettavasti syömishäiriöön liittyy yleisesti täydellisyyteen pyrkiminen myös muissakin asioissa, kuin ainoastaan syömisessä ja liikkumisessa (ottaen huomioon sen, että oikeastihan anorektikon tapa syödä ja liikkua on kaikkea muuta kuin oikeaa tai täydellistä). Enää ei riitäkään, että pärjäät tai olet hyvä, vaan koulussa tulee saada vain parhaita arvosanoja, työ pitää tehdä täydellisesti ja kodin pitää loistaa puhtauttaan. Anorektikko ei anna itselleen armoa missään, vaan kaikesta tulee suorittamista ja täydellisyyteen pyrkimistä.
Valitettavasti tämä täydellisyyteen pyrkiminen voi muuttua "sairaudeksi" myös muilla kuin anorektikoilla. Toinen uuvuttaa itsensä täysin työnteolla, toinen sairastuu ortoreksiaan pyrkimällä täydelliseen terveyteen, kun taas toinen hurahtaa urheiluun niin, että elämä ei ole muuta kuin toinen toistaan parempia treenituloksia. On surullista huomata, kuinka useaa ihmistä piinaa tämä täydellisyyteen pyrkiminen. Mutta yhteistä kaikille on kuitenkin se, että oikeasti tärkeät asiat saattavat saman tien painua unholaan, kun elämän valtaa halu tulla täydelliseksi. Samalla esiin astuu ajatus siitä, että mikään ei ole tarpeeksi hyvää, vaan aina voi olla parempi. Samalla kuvioihin tulee joko täydellinen onnistumisen kokemus tai vaihtoehtona se, että kokee olevansa huono ihminen, epäonnistuja.
Saamassani kommentissa tuotiin esille myös armollisuus itseään kohtaa. Miksi pitäisi olla aina niin ankara itseään kohtaan ja oikein ruoskia itseään epäonnistumisista? Armollisuus itseä kohtaan on avainsana onneen mielestäni monessakin asiassa. Kukaan ei ole täydellinen - niin totta, vaikka kuinka kliseiseltä kuulostaakin. Jokaisen ihmisen tulisi hyväksyä se tosiasia, että missään ei voi olla eikä tarvitse olla täydellinen. Uskon, että silloin kun osaa olla armollinen itseään kohtaan, on myös sinut itsensä kanssa. Tällöin hyväksyy sen epätäydellisyyden ja ne pienet viat itsessään. Uskon vahvasti myös, että tällöin ihminen on onnellisimmillaan, sillä tällöin hän huomaa elämässä ne oikeasti tärkeät asiat ja osaa arvostaa niitä.
Ja lopuksi lukijani kommentissa oli vielä hieno ajatus siitä, kuinka meidän tulisi tarkastella tilanteita, toimintaamme ja ajatuksiamme arvottamatta niiden kautta itseämme. Kun jokin asia menee niin kuin menee, ei se tarkoita, että olisimme huonoja, syyllisiä tai epäonnistuneita. Meidän tulee pohtia tilannetta vaikkapa sen kannalta, miten voimme tulevaisuudessa toimia toisin, kuin että olisimme juuri epäonnistuneet tai tehneet asian huonosti. Tai voihan olla, ettei meidän tarvitse toimia lainkaan toisin. Asiat voi olla hyvin juuri niin kuin ne on :)
Laura, joka alkaa jälleen availla silmiään niille oikeasti tärkeille asioille
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Otan ilolla vastaan teiltä kommentteja: niiden avulla voimme vaihtaa ajatuksia sekä antaa vertaistukea toisillemme :)