Kevään tuntua

Auringolla on kyllä kummallinen vaikutus. Kun herää aamulla siihen, että aurinko pilkottaa sälekaihtimien välistä, herää automaattisesti päivään paremmalla mielellä, kuin jos uloskatsoessa näkyisi vaan harmaata ja sateista ilmaa. Vaikka rakastankin syksyn sateisia, tunnelmallisia ilmoja ja talven pimeyttä, on kevään ja kesän odotus sisälläni herännyt jo niin valtavaksi, että voisin mielelläni jättää jo talven taakseni. Kokonaisuudessaan talvi on ollut minulla todella raskas, joten jos ei vuodenvaihde aloittanut sitä kuuluisaa uutta ja parempaa elämää minulla, ehkä kevät voisi tuoda elämääni mukanaan ne positiiviset muutokset. Ja ainakin tällä hetkellä vaikuttaa todella lupaavalta:)

Eilen aamulla kauhistutti, kun katsoin ulos ja näin kuinka pahasti kevät oli ottanut takapakkia: lunta oli tullut useamman sentin verran. Onneksi keväinen ilma palautui hyvin nopeasti ja aurinko on jo lähes sulattanut uudelleen sataneen lumen. On ollut ihana ulkoilla viime päivinä, kun aurinko on paistanut ja lämmittänyt niin mukavasti. Eilenkin aurinko paistoi pitkin päivää ja illalla kuuden aikaan oikein havahduin siihen, kuinka paljon kello on ja on silti niin valoisaa:) Tänäänkin kävin ulkoiluni heti aamusta ja taivas oli ihan pilvetön. Ihanaa, kun on saanut luopua paksuista toppatakeista ja kaivaa kevyemmät urehilukamppeet esiin. Pipokin alkaa olla jo auringon paistaessa aivan liikaa. Kunhan vaan lumi sulaa lopullisesti ja valtavat vesilammikot hiekkateillä vetäytyvät, voin ottaa käyttöön uudet kesälenkkarit, mitä todella odotan:) Sitten pistän kyllä juoksuksi!

Viikolla hain kevätmieltä jo ostamalla uusia kevät- ja kesävaatteita sekä kaivamalla esiin nahkatakin ja aurinkolasit. Oli ihana lähteä liikenteeseen kevyemmin varustein ja kävellä lähes sulia kävelyteitä pitkin:) Muutenkin vuodenajoissa on ihanaa se, että saa vaihdella pukeutumista aina vuodenajan mukaan. Juuri kun tietyn vuodenajan vaatteet alkavat kyllästyttää, voi kaivaa esiin toisen vuodenajan vaatevalikoiman. Ja näin kevään tullen todella alkaa kaivata niitä värejä pukeutumiseen ja niitähän tämän vuodet kevät- ja kesämuoti todellakin ovat tuoneet mukanaan! Kun astuu sisään vaatekauppoihin tuntuu, että oikein sokaistuu siihen väripaljouteen:) Odotan myös innolla poikaystäväni kauhistunutta ilmettä, kun kaivan esiin Espritin vaaleanpunaisen trenssini;)

Mutta yksi ihanimmista asioista keväässä on luonnon herääminen henkiin. Vielä ulkona ei ihan ole alkanut vihertämään, mutta kevään voi tuoda sisään kukilla, jotka kuuluvat kevääseen. Pari viikkoa sitten sain äidiltä keltaisia tulppaaneita kotiimme ja nyt kotonamme vihertävät viinimarjapensaiden oksat maljakossa:) Eilen äiti toi kuitenkin kevään myös tänne osastolle tuomalla narsisseja minulle. Ihana piriste huoneeseen, joka toi samalla mieleeni pääsiäisen ja sai minut entistä enemmän odottamaan pääsiäisristeilyä, jonne olemme lähdössä koko kaveriporukan voimin. Lähdemme yhdentoista ihmisen voimin risteilylle Tallinnaan Pitkäperjantaina ja sitä todella odotan! Siitä on aivan liian kauan, kun olemme päässeet viettämään kunnolla aikaa yhdessä ystävien kesken:) Ehkä olen siihen mennessä saanut kerättyä itseeni viimeisetkin puuttuvat kilot ja voin pukeutua torstaina Helsingistä ostamiini keltaisiin farkkuihin! Nyt vaan päivät kulumaan vauhdilla risteilyä odotellessa:)

Aurinkoista viikkoa teille kaikille! :)

<3: Laura

Elämä on tehty elettäväksi

Elämän pituus ja asiat liittyen siihen, kuinka elämäsi elät, ovat olleet minulla nyt jotenkin hyvinkin usein mieleni päällä. Erilaiset koskettavat, surulliset asiat niin ulkomaailmassa kuin lähipiirissänikin ovat saaneet miettimään paljon omaa elämääni anoreksian kanssa. Elämä anoreksian kanssahan ei ole mitään oikeaa elämää. Se kahlitsee, tuhoaa pala palalta ja pahimmillaan johtaa kuolemaan. Jos ei ihan niin pahaksi mene, se voi jättää fyysisiä jälkiä sinuun tai jäädä varjostamaan psyykkisesti sinua koko loppu elämäkseni. Olen usemmin kuin kerran viime aikoina liikuttunut asioista jotka eivät tavallaan liity mitenkään minun elämääni, mutta liittyvät yleisesti elettävään elämään, sen mukanaan tuomiin suruihin ja iloihin. En ole koskaan ollut herkkä liikuttumaan, mutta nyt näin minulle on käynyt yllättävän usein, kun erilaiset asiat ovat saaneet minut miettimään omaa elämääni anoreksian vankina. Olen miettinyt sitä kuinka lyhyt elämä todellisuudessa on, ja kuinka sitä juuri käytän hyväkseni - tai pikemminkin hukkaan.

Keskustelimme eräänä päivänä poikaystäväni kanssa ravintolassa minun valitessani ruokaa siitä, kuinka parantumiseni lähtee pienistä valinnoista. Kun kerran valitsen oikein, valitsen oikein myös toisen kerran ja vähitellen se tulee aina vaan helpommaksi. Puheemme ajautui siihen, kuinka minun on mahdollisuus valita itse kuinka elämäni elän. Haluanko tuhlata sen anoreksiaan, sairaalassa oloon ja kaikkeen muuhun, mikä on pois oikealta elämiseltä. Poikaystäväni on aina ollut sellainen ihminen, jonka mottona voisi pitää, että elämä pitää elää täysillä nauttien. Hän haluaa kerätä mahdollisimman paljon erilaisia kokemuksia elämässään ja tuoda niiden kautta nautintoa elämäänsä. Hän ei ymmärrä miksi joku ehdoin tahdoin haluaa viedä nautintoaan pois elämästään, kun siitä voisi nauttia täysin siemauksin. Enkä ymmärrä minäkään. Sen vuoksi tässä koko ajan taistelen tätä sairautta vastaan ja teen kaikkeni, jotta parantuisin, etten menettäisi enää yhtään hyvää hetkeä elämässäni siihen, että olen sairaalassa tai kotona sairauslomalla ahdistuneena ajatuksissani pelkästään ruoka. Mitä ihmeen elämää se sellainen on? Olen 24-vuotias ja minulla pitäisi olla kaikki asiat elämässäni mallillaan. Minulla olisi mahdollisuudet nauttia nuoruudestani täysillä ja ottaa tästä ajasta kaikki irti.

Kun mietin menneitä vuosia, voisin alkaa surra sitä, mitä kaikkea olen menettänyt sairastaessani tätä kavalaa sairautta. Sen sijaan voisin keskittyä tähän hetkeen ja miettiä, mitä voin tehdä sen hyväksi, että kohta pääsen taas kiinni normaaliin nuoren naisen elämään. Nyt kun jaksan vielä hetken tsempata täällä osastolla, kohdata sen pahimman ahdistuksen ja ne pahimmat pelkoni, niin voi olla hyvinkin pian se hetki käsillä, kun pääsen kiinni siihen elämään. Minulla on ikäänkuin koko ajan selallainen pelko mielessäni, että nyt kun kaikki asiat anoreksiaa lukuunottamatta olisivat aivan täydellisesti minulle, niin tuhlaan sitä aikaa tähän sairauteen. Tavallaan takaraivossani naputtaa koko ajan pelko siitä, että mitä sitten kun oikeasti tapahtuu jotain kamalaa elämässäni? Miltä minusta sitten tuntuu, kun katson taaksepäin elämääni ja mietin, että nuokin vuodet olisin voinut nauttia elämästäni, kun minulla oli ihana perhe, poikaystävä, koti, ystävät ja työ? Onni on katoavaista. Nyt olisin onnellinen - kunhan vaan pääsisin irti tästä sairaudesta. En halua myöhemmin katsoa elämääni taakesepäin ja joutua katumaan mitään. Sairastumiselleni en ole mitään voinut, ja ehkä näistä vuosista ja kokemuksista on minulle tulevaisuudessa vielä joskus hyötyäkin, mutta nyt kun minulla on vihdoin voimia tehdä asialle jotain, en saa haaskata tätä hetkeä - en pienintäkään osaa siitä.

Tämän kaiken vuoksi kaikki surulliset asiat joista kuulen, saavat minut kokemaan tämän perinteisen kuvaukseni siitä, kuinka hiekka elämäni tiimalasissa valuisi hukkaan. En halua, että sitä hiekkaa valuu enää yhtään hukkaan. Nyt minulla on mahdollisuus hoitaa tämä hoitojakso loppuun kunnialla. Mahdollisuus tehdä kaikkeni, jotta saan siirrettyä oikeat ajattelu- ja käyttäytymismallit kotioloihin sekä sen jälkeen pitää huolta siitä, että opin elämään sairauteni kanssa ja vähitellen päästämään siitä kokonaan irti. Toivon, etten ole saanut kehossani mitään pysyviä fyysisiä vaurioita aikaan, vaan että kaikki olisi vielä korjattavana. Haluan, toivon ja ennen kaikkea uskon.

<3: Laura

Erilainen viikko

Tämä viikko olisi voinut olla erilainen. Tai oikeastaan sen olisi pitänyt olla täysin erilainen. Joulukuisen kotiutuksen jälkeen olin suunnitellut olevani maaliskuun loppuun asti sairauslomalla, jonka aikana olisin onnistunut kotona nostamaan painoni normaaliin. Olin suunnitellut, että heti huhtikuussa olisin aloittanut oman alani töissä kokopäiväisesti. Ja tällä viikolla minun ja poikaystäväni olisi pitänyt olla aivan jossain muualla kuin täällä Suomessa - ja minun varsinkin aivan jossain muualla kuin osastolla. Poikaystävälläni oli tämä viikko talvilomaviikko, jolle suunnittelimme jo pitkään reissua etelän lämpöön. Pitkin talvea olemme mummoni ja pappani avustuksella kartoittaneet matkakassaa, jonka avustuksella meidän piti lähteä kauas pois ja ottaa kunnon irtiotto tästä kaikesta. Toisin kuitenkin kävi. Sen sijaan, että olisimme palaamassa ruskettuneina ja rentoutuneina lomalta etelän lämmöstä, olemme täällä Suomessa: minä osastolla ja poikaystäväni yksin kotona. Poikaystävälläni viikko on kulunut siivotessa ja rempatessaan isällään, minulla taas tsempatessa sairauteni suhteen osin kotona, osin osastolla.

Viime huhtikuussa teimme kahden viikon matkan Thaimaan Krabille, mikä oli aivan ihana kokemus. Olin juuri kotiutunut Helsingistä osastolta ja kaipasimme molemmat poikaystäväni kanssa irtiottoa arjesta: minä sairaudestani ja hän töistä. Matka oli unelmien täyttymys ja suureena haaveenammme olisi ollut kokea vielä jotain upeampaa tänä talvena. Thaimaahan lähdimme rinkkojemme kanssa ilman sen kummempia suunnitelmia yöpymispaikoista tai matkan kulusta. Tämä oli jotain aivan uutta minulle, listojen tekijälle ja suunnittelijalle, joka ei koskaan tee mitään spontaania. Oli ihana saada uusia kokemuksia ja huomata, että asiat sujuvat, vaikka niitä ei sen suuremmin etukäteen suunnittelisikaan. Vaihdoimme Krabin alueella kohteita fiiliksen mukaan ja muistona ei ole muita kuin ihania asioita, uusia kokemuksia. En ole ikinä ollut mikään reissaaja tyyppi, mutta tuo matka herätteli nukuksissa ollutta matkaintoani ja kovasti odotin jo tämän vuoden reissuamme. Poikaystäväni  ystävät olisivat lähteneet nyt tänä talvena samoihin aikoihin Malesiaan, joten olisimme voineet lyöttäytyä yhteen ja lähteä porukalla reisssuun. Haaveilimme pitkään eri lomakohteista ja suunnittelimme ja unelmoimme. Kävimme aina säännöllisesti tutkimassa edullisia lentoja ja eri matkakohteita. Mutta kuinkas sitten kävikään - jälleen kerran esiin astui anoreksian mahtava voima ja pisti suunnitelmat uusiksi.

Tämän sairauden kanssa olen oppinut, että mikään ei ole varmaa. Aina olen ollut luottavainen, halunnut tehdä suunnitelmia ja uskoa siihen, että tällä kertaa voin elää suunnitelmieni mukaan. Mutta eihän elämässä muutenkaan mikään ole ikinä varmaa. Suunnitelmat muuttuu ja yllätyksiä tulee, halusit tai et. Olen joutunut sairauteni vuoksi selviämään pettymyksistä pettymysten perään. Olen joutunut perumaan työpaikkoja, suunnittelemaan koulunkäyntini uusiksi ja sopeutumaan aina tilanteisiin, joihin sairauden vuoksi olen ajautunut.  Olen menettänyt tapahtumia, juhlia ja aivan arkisia asioita sairauteni vuoksi. Haaveet, unelmat ja toiveet ovat romuttuneet usemmin kuin kerran, kun eteen on tullut yhtäkkinen joutuminen osastohoitoon. Tällöin kaikki asiat ovat jääneet kesken ja suunnitelmat on peruttu. Nytkin olen joutunut sopeutumaan ajatukseen, että tulevaisuus esimerkiksi töiden suhteen on täysin avoin. En voi tietää päivää, jolloin kotiudun, joten en voi sopia mitään. Minun täytyy vaan elää päivä kerrallaan, punnitus kerrallaan, kotiloma kerrallaan. Tällä kertaa minun täytyy malttaa mieleni ja hyväksyä ajatus siitä, etten voi tehdä kauaskantoisia suunnitelmia. Ainoa mitä voin tehdä, on tehdä kaikkeni sen eteen, etten joudu enää koskaan sairauteni vuoksi elämään ainaisessa epävarmuudessa. Elämässä tulee yllätyksiä muutenkin riittävästi eteen, joten nyt aion pitää huolen siitä, ettei sairauteni enää kertaakaan muuta suunnitelmia ja tuota pettymyksiä.

Mutta tähänkään asiaan ei maailma kaatunut ja nyt vaan etsimään hyviä puolia asiasta! Meillä on nyt hyvä pohjakassa valmiina matkaa varten, jonka voimme toteuttaa sitten kun on oikeasti sen aika:) Sillä aikaa voin nauttia alkaneesta keväästä (joka tosin otti viimeyön lumisateella hieman takapakkia), nauttia kevätauringosta ja haaveilla Suomen kesästä:)

<3:Laura

Ystäväkirja

Aiemmin kertoilinkin jo teille hieman itsestäni, lapsuudestani ja nuoruudestani, ajasta jolloin olin vielä terve postauksessa Oi lapsuus, oi nuoruus. Eräs lukija toivoi minusta tiedon murusia ihmisenä anoreksian takana lapsuuden aikaisen ystäväkirjan tyyliin, ja lupailinkin niitä jo aiemmin, joten tässäpä niitä vihdoin tulee! Moni asia on voinut ilmetä jo tekstieni kautta aiemminkin, mutta ehkäpä joukossa on myös jotain uuutta:)

Nimeni on Laura Emilia.

Iältäni olen sitä ikinuoruuden rajapyykkiä eli 25 vuoden ikää lähestyvä neitonen, tällä hetkellä kuitenkin siis vielä 24. Heinäkuun tyttöjä olen, eli horoskoopiltani olen rapu. Vaikka papereiden mukaan ikää onkin 24, ulkonäöltäni menisin kuitenkin selvästi alaikäisen puolesta, näin ne ihmiset sanovat. Kerran eräs nainen pysäytti minut kadulla ja kysyi olenko 14? Toivon kuitenkin, että arvelut iästäni perustuvat ulkonäkööni eivätkä käytökseeni:)

Perheeseeni kuuluu poikaystäväni Jarno sekä kesäkuussa kaksi vuotta täyttävä söpöläiseni perhoskoira Julius. Ja kuten aiemmista postauksista onkin selvinnyt lapsuuden perheeseeni kuuluvat isosisko Maiju ja pikkuveli Miikka sekä äiti ja isä. Siskoni asustelee Tampereella kihlattunsa kanssa ja Veljeni Riihimäellä yhdessä kihlattunsa ja heidän pikkuisen Ida-tyttösen kanssa. 

Ammatiltani olen sairaanhoitaja. Haaveenani olisi palata mahdollisimman pian takaisin työelämään. Toivon kovasti, että pääsisin aluksi jollekin somaattiselle osastolle harjoittelemaan sairaanhoitajan perustaitoja. Kun olen saanut itseni kuntoon, unelmoin työstä psykiatrisella puolella. Koen että minulla on oman sairastumiseni ja omien kokemusteni kautta paljon annettavana mitä esimerkiksi syömishäiriöisten hoitoon tulee. Haluaisin kouluttautua jatkossa vielä psykoterapeutiksi ja sitä kautta päästä auttamaan syömishäiriötä sairastavia.

Lempiruokani on yhäkin pitsa, vaikka sitä en kunnolla ole voinutkaan usempaan vuoteen syödä. Haaveillut sen syömisestä kuitenkin olen sitäkin useammin. Sairastumiseni myötä olen oppinut melkein kaikkiruokaiseksi, sillä osastolla ollessani minun on täytynyt syödä ruoka, oli tarjolla mitä tahansa. Olen oppinut pitämään entistä enemmän tavallisesta kotiruoasta ja ravintoloissakin on tullut nykyään koluttua muitakin vaihtoehtoja läpi kuin ainoastaan pitsapuolta:D Uusiksi suosikeiksini ovat ehdottomasti nousseet kaalikääryleet puolukoiden kera sekä erilaiset kasvisruoat, nam! Lempiherkkuihini lukeutuvat taas täytelakut sekä popcornit:)

Lempijuomiani ovat ehdottomasti glögi ja maito. Olen aina ollut kova juomaan maitoa ja maitoa kului aikoinaan helposti litrakin päivässä. Kaadoin itselleni maitoa aina puolen litran mittaan, sillä eihän minulle tavallisen kokoinen lasi riittänyt. Lempiyhdistelmäni olivat kuuma pulla ja maito sekä popparit ja maito:) Nyt maidon juominen on minulle vielä vaikeaa, mutta tavoitteena olisi palauttaa vanhat tapani takaisin! Glögiä on taas kulunut jouluisin aina valtavissa määrin ja tänä jouluna pääsin minäkin taas glögiä nauttimaan, kun Valiolta oli tullut uusi sokeroimaton glögi. Ehkä ensi jouluna minäkin palaan taas sen tavallisen glögin pariin:)

Suosikki tv-sarjani on Gossip Girl. Koukutuin sarjaan ensijaksosta lähtien. Seuraammekin sarjaa tiiviisti yhdessä poikaystäväni kanssa. Siinä minua kiehtovat kiinnostavat henkilöhahmot sekä New Yourkin muotimaailma. Uudeksi suosikiksemme on noussut myös musikaalimaailmaan sijoittuva Smash, jota Suomen kanavilla ei vielä ole esitetty. Olen myös aina tykännyt kaikenlaisista rikossarjoista, joista CSI:t ja Bones ovat ehdottomat suosikit. Olenkin monesti sanonut, että jos voisin olla ammatiltani mikä tahansa, olisin mieluiten rikospaikkatutkija:D Myös Liviltä tulevat kodinosto-, ruoanlaitto- sekä hääsarjat ovat mitä parhainta tylsän päivän viihdettä! Lisäksi tv:stä tulee luonnollisesti vieläkin seurattua ureheilua niin tiiviisti, kuin mahdollista vaan on:)

Lempileffani on iki-ihana Titanic. Titanic tulee katsoa ainakin kerran vuodessa, mutta esimerkiksi viime vuonna taisin sen katsoa ainakin kolmisen kertaa:) Suomalaisista elokuvista aivan ykkönen on Tyttö sinä olet tähti, jota tulee katsottua aina tietyin väliajoin. Rakastan myös kaikkia elokuvia, joissa pääosana on tanssi. Niissä ihailen näytteilijöiden tanssin taitoa sekä terveitä urheilullisia vartaloita. Niissä vievät mukanaan tanssin ja musiikin luoma yhteinen lumoava vaikutus.

Lepikirjojani ovat Anni Polvan Tiina-kirjat. Ne ovat olleet minulle lapsuudesta asti rakkaita, ja vaikka ikää onkin jo reippaasti yli kirjasarjan kohderyhmän, jaksan palata niihin kirjoihin yhä uudelleen ja uudelleen. Lapsuudesta minulle ovat aina yhtä mieluisia kirjoja myös Onneli ja Anneli -kirjat, joiden lumo vie vieläkin mukanaan. Viime aikoina olen lukenut lähinnä romanttista hömppää, mikä on ihanaa vastapainoa oikealle elämälle. Nora Robertsin kirjat vievät aina mukanaan, sillä tiedän jo valmiiksi niiden päättyvät hyvin. Suuria suosikkejani ovat myös Agatha Christien kirjat, jotka olenkin kaikki kotikaupunkimme kirjaston hyllyiltä löytyvät lukeneet. Olen lukenut aina ja monipuolisesti, mutta tällä hetkellä vallallaan on tällainen kevyemmän kirjallisuuden kausi:)

Musiikkimakuni on laajentunut hyvin monipuoliseksi. Pitkään suosin perus poppia soittavia radiokanavia, mutta nyt olen laajentanut musiikkimakuani jopa iskelmän puolelle. Huomaan aina vaan autossakin yhä useammin ja useammin valitsevani leppoisan Iskelmä-kanavan esimerkiksi Nrj:n sijaan. Yhä suosikkeihini kuuluvat kuitenkin suuresti myös rap-musiikki ja suomi hip hop. Hevi ja raskas rock -musiikki taas ovat jotain, mitä minun korvani eivät suoustu sietämään.

Lempivärejäni ovat pinkki, musta ja valkoinen. Pitkään olin sitä mieltä, että lila on lempivärini, mutta myöhemmin olen todennut, etten esimerkiksi ole ikinä omistanut yhden yhtä lilaa vaatetta, lukuunottamatta yhtä paitaa ala-asteella, josta en edes pitänyt. Poikaystäväni pilkkaakin minua jatkuvasti siitä, kun kaikesta pitää löytyä pinkkiä. Mutta pinkki piristää:)

Vaatemakuni on hyvin monipuolinen. Edelleenkin voin sanoa kuuluvani hyvin pitkältä valtavirran joukkooon mitä pukeutumiseeni tulee. Vaatteeni hankin ihan yleisistä vaateliikkeistä, suosikkeina esimerkiksi Vilan vaatteet. Monipuolisuus tulee ilmi siinä, että tykkään pukeutua välillä naisellisesti, välillä taas tyttömäisesti ja välillä taas urheilullisesti. Rahaa kuluu kyllä vaatteisiin yllin kyllin ja nyt painon normalisoitumisen myötä pistän vaatekaappiani varmasti uusiksi;) Merkkivaatteissa haluaisin panostaa eniten urheiluvaatteisiin ja rakastankin yli kaiken Puman ja Peak Performancen vaatteita! Laukkujakin on kertynyt vuosien varrella, mutta nyt olen päättänyt panostaa jatkossa laadukkaisiin laukkuihin. Viime kesänä toteutin ensimmäisen kerran pitkään haaveilemani merkkilaukun oston, kun sain puoliksi synttärilahjaksi ja puoliksi itse maksenttuna Lonchampin Roseau-laukun. Seuraava haavelaukkuni tosin maksaa useita satasia enemmän, joten se taitaa jäädä vielä aika pitkäaikaiseksi unelmaksi:D Laukkujen ja vaatteiden lisäksi rahaa kyllä kuluisi myös kenkiin yllin kyllin, jos sitä vaan olisi! Rakastan korkkareita, mutta myös tennarityyli on paljon minua. Minulle ei ole mikään ongelma liikkua urheilukamppeissa ilman meikkiä julkisilla paikoilla, mutta tykkään myös laittautumisesta. Vaikka käytänkin meikkiä, rajoittuu meikkailuni aina samoihin tuotteisiin: ripsariin, meikkivoiteeseen, poskipunaan ja kulmakynään. Meikkini on sama oli kyse sitten kauppaan menosta tai viihteelle lähdöstä, niin onneton olen meikkaamisen suhteen:D

Harrastuksiini kuuluu tällä hetkellä lukeminen, ristikoiden teko, käsityöt sekä pianon soitto. Kaikki harrastukset kuuluvat elämääni kausittain, milloin olen koukussa neulomiseen, milloin taas ristikoiden tekoon. Kun hurahdan johonkin, niin se on menoa sitten se. Olen kova addiktoitumaan, jonka vaarana on se, että harrastuksesta tulee minulle suorittamista. Siksi olisikin hyvä, että voisin tasapainoilla kaikkien välillä yhtä aikaa. Nyt luonnollisesti yhdeksi rakkaimmista harrastuksista on muodostunut tämä kirjoittaminen, josta todella nautin. Mutta toivon, että jo ihan hetken päästä voin jälleen sanoa harrastavani myös liikuntaa, sillä olen jälleen löytämässä liikunnan riemun, eikä mene kuin hetki, jonka jälkeen voin alkaa nauttia liikunnan iloista vapaammin. Sitten otan varmasti harrastuslistalleni joko jonkun tanssillisen harrastuksen tai joogan:)

Parhaita ystäviä minulla on kuusi, Hanna, Sofia, Kerttu, Tiina ja Nooria kaksin kappalein:) Meidän seitsemän tytön porukka lyöttäytyi yhteen lukioaikoina, josta lähtien olemme pitäneet yhtä. Heidän lisäkseen olen saanut viime vuosien aikana itselleni upeita ja ihania ystäviä, joihin olen tutustunut sairauteni kautta. Sairaus on saattanut minut yhteen useammankin tytön kanssa, joidenka kanssa meistä on tullut läheisiä. Siitä olen tälle sairaudelle kiitollinen.

Luonteeltani olen muuttunut päivä päivältä yhä rohkeammaksi. Lapsuuden ujous iskee vieläkin usein esiin, mutta pystyn naamioimaan sen jo ulkoiseksi itsevarmuudeksi. Olen yhä luonteeltani rauhallinen, vaikkakin sairastuminen on tuonut minussa esiin aivan outoja luonteenpiirteitä, joita en lainkaan koe omakseni, kuten räjähdysalttiin luonteenpiirteen. Sen alla kuitenkin koen olevani vieläkin se sama rauhallinen, kiltti ja empaattinen neitonen, joka aina olen ollut. Olen ollut myöskin aina hyvin herkkä ja epävarma. Itku on minulla ollut aina herkässä ja itseluottamus hyvinkin hakusessa. Vallitseva piirre minussa on myöskin valtava kyky stressata kaikkia asioita ja muodostaa pienistäkin asioista itselleni valtaisia ongelmia. Tämän myötä olen myöskin kova jännittämään, mikä ei ole hyvä yhdistelmä stressin kanssa. Silloin rauhallinen luonteenpiirteeni järkkyy. Minussa on myöskin perfektionistin ja kontrollifriikin vikaa, joista kumpaisestakin yritän oppia eroon. Haluaisin oppia suhtautumaan asioihin rennommin ja oppia ottamaan asiat vastaan sellaisena kuin ne tulevat. Koen muuttuneeni vuosien myötä aina vaan sosiaalisemmaksi. Nautin ihmisten seurasta ja siitä, että minulla on ihmisiä ympärilläni. Olen kuitenkin aina tarvinnut myös paljon omaa tilaa, joten nautin myös yksinolosta. Tarvitsen sen oman rauhan ja oman tilan. Joskus on vaan ihanaa olla yksin ja rauhassa.

Tulevaisuudeltani toivon normaalia arkea ja arkisen ihania asioita. Toivon, että selätettyäni anoreksian voin palata takaisin normaalin arjen pariin. Haluan päästä kiinni taas takaisin työelämään ja kehittämään itseäni sillä saralla. Haaveilen oman kodin ostamisesta yhdessä poikaystäväni kanssa sekä myöhemmin perheen perustamisesta. Toivon koko sydämestäni, etten ole sairaudellani tuhonnut mahdollisuuksiani tulla äidiksi, vaan että voisin todella saada vielä omia lapsia. 

<3:Laura

P.s. Olisi mukavaa saada tietää teistäkin jotain pientä:) Olen hyvinkin utelias sen suhteen, millaisia lukijoita ruudun toisella puolella on! 

Rentouttava lauantai

Tänään on ollut ihan mukava päivä, vaikken lomille päässytkään. Tottakai olisi ihanaa olla kotona, mutta ehkä tässä on taas parempi muutama päivä keräillä voimia osastolla. Erityisen mukavaksi päivän on tehnyt se, että suurin osa potilaista on joko viikonloppulomalla tai sitten tänään ihan päivälomalla. Meitä ei ole ollut täällä kuin kaksi potilasta, jonka vuoksi osastolla on ollut hyvin rauhallista - ja siitä minä todella nautin. Parasta päivässä oli kuitenkin se, että pääsin tänään hyödyntämään ensimmäisen kerran sen maagisen painoindeksin 17 ylityksen mukanaan tuomaa saunalupaa. Heti aamusta muistuttelin hoitajille, että olisin halukas pääsemään saunaan, että muistavat sitten laittaa saunan ajoissa päälle. Osastolla on mahdollisuus päästä saunaan kahdesti viikossa, aina lauantaisin ja keskiviikkoisin. Hoitaja tulee aina mukaan, mutta odottelee verholla rajatussa erillisessä eteistilassa.

Saunareissuun varauduin lukemisella ja limsalla, jotka kuuluvat aina saunareissujeni vakiovarustukseen. Kyllä, minä luen aina saunassa. Kaikki tuntuvat ihmettelevän tätä tapaa, enkä ole vielä kertaakaan kuullut kenenkään muun kuin meidän perheen ja äidin puolen suvun harrastavan tätä. Minusta on aivan ihanaa ottaa lehti mukaan ja istua löylyssä lueskellen samalla. Kirjaa en sentään saunaan veisi, mutta lehden kastumisella kun ei ole väliä:) Sauna oli tosin tällä kertaa lämmitetty ainakin minun makuuni aivan liian kuumaksi niin, että lehti ihan poltteli käsissäni. Minä olen enemmänkin hieman lempeämpien löylyjen ystävä:)

Varustauduin reissuun myös kunnon purkkiarsenaalilla. Purnukkaa löytyi kyllä joka lähtöön keholle, hiuksille ja kasvoille!  Oli ihana hemmotella ensin itseä löylyssä ja sen jälkeen vielä hiuksia hiusnaamiolla ja kehoa ihanalla vaniljan tuoksuisella vartalovoiteella:) Kerrankin maltoin antaa hiusnaamionkin vaikuttaa sen ohjeessa olevan 5-10 minuuttia, kun tarkenin hyvin odotella aineen vaikuttamisen ajan saunan lämmittämässä suihkutilassa lehteä samalla lueskellen. Yleensä kun aamulla käy kiireesti suihkussa, ei ole aikaa antaa aineen vaikuttaa niin pitkää aikaa ja hoito jää hieman puolitiehen.

Minulla on myös tapana venytellä saunassa, mikäli olen yksin ja saunassa vaan tilaa siihen on. Lihakset rentoutuvat ihanasti kuumuudessa, jolloin venyttely tuntuu aivan ihanalta. Minusta olisi mahtavaa päästäkin kokeilemaan joko saunajoogaa tai Hot joogaa, ne olisivat varmasti minun mieleeni! Lämmöllä on niin ihanan rentouttava vaikutus, minkä uskon vaan entisestään parantavan joogan vaikutusta ja lisäävän sen mukanaan tuomaa hyvän olon tunnetta! Onko teistä kukaan kokeillut kumpaakaan? :) Venyttelyä en tietenkään olisi kehdannut tehdä, jos saunassa olisi ollut muita minun lisäkseni, mutta onnekseni sain nauttia löylyistä aivan yksikseni:) Tänään minulla oli vaan yksi ulkoilu, jonka käytin jo aamupalan jälkeen, mutta kaikkein ihaninta olisi tietenkin ollut päästä saunaan suoraan kävelylenkin päälle. Mutta tyytyväinen olen tähänkin:) Kun arki osastolla on aina niin samanlaista ja melko puuduttavaa, tuovat saunan kaltaiset erikoisjutut mukavan piristyksen päivään!

Minulla alkaa olla täällä lauantai jo voiton puolella, mutta monella teillä se varmaan on vasta aluillaan, mikäli lauantai-illan suunnitelmia on:) Oli suunnitelmissa sitten koti-ilta tai jotain viihteellistä puolta, toivottelen teille kaikille kivaa lauantai-iltaa! :)

<3:Laura