tiistai 11. kesäkuuta 2013

Justus deittailee

Jos viime viikon tiistai oli pitkä päivä Helsingin reissun myötä, niin samalla linjalla jatkoimmekin sitten heti seuraavana päivänä eli keskiviikkona! Jarnolla sattui olemaan keskiviikko vapaapäivä, jonka vuoksi onnistuimme molemmat sopimaan menoja tuolle päivälle - toisillemme asiasta puhumatta. Saimme kuitenkin sumplittua aikataulut niin, että pääsimme nautiskelemaan päivästä sekä tahoillamme, että yhteisen reissun merkeissä :) Eilen kirjoittelin jo Justuksen neuvolakäynnistä, joka osui samalle päivälle muiden menojemme kanssa. Nyt kuitenkin palailen vielä samaisen päivän muihin tapahtumiin, sillä niin mahtava deittipäivä meidän pikkumiehellä tuolloin oli - täytyyhän sitä tälläkin tapaa hieman vielä fiilistellä :) 


Neuvolan jälkeen Jarno heitti minut ja Justuksen työkaverini luokse. Hän oli toissa viikolla meillä lastensa kanssa ja nyt oli vihdoinkin vastavierailun aika, kun saimme autokyydin kerrankin sopivaan aikaan :) Itse sain ihanan kukkakimpun työkaveriltani tuliaiseksi, ja minä taas valikoin hänelle Helsingin reissullamme Hakaniemen kauppahallista irtoteetä kauniissa, vaaleanpunaisessa purkissa. 

Justuksen deittipäivä alkoi siis kaksi kuukautta vanhemman neidin treffaamisesta. Aluksi Justus kuitenkin viihtyi unten mailla turvakaukalossaan pienen tovin, kun me äidit sekä kolmevuotias vauhtiveikko istuimme kahvipöydän ääreen. Herkuttelimme karjanlanpiirakoilla sekä ihanan makealla sitruskakulla. Justus liittyi seuraamme tuttuun tapaan minun aloittaessani syömistä, mutta pikkuneiti sen sijaan istui jo hienosti omassa syöttötuolissaan ottaen tuntumaa ensimmäistä kertaa sormiruokailuun. Kahvittelun jälkeen siirryimme olkkarin puolelle, jossa pikkukaverit viihtyivät lattiatasossa keskenään. Näytti neiti hienosti Justukselle istumisen mallia ja päätyipä hän jopa miesten punnerrusasentoakin esittelemään - siinä vasta Justuksella olikin ihmettelemistä :D Olisimme mielellämme viipyneet paljon pidempäänkin, mutta toiset vauvatreffit odottivat jo. Jarno oli nimittäin sopinut omalla tahollaan kahden opiskeluaikaisen kaverinsa kanssa heidän tapaamisestaan. Niimpä suuntasimme suraavaksi kohti Hämeenlinnaa!

Pysähdyimme tankkaamaan Hämeenlinnan Mäkkäriin, jossa tyydytimme pahimman nälän ulkona istuskellen. Koska aika kiiruhti kovaa vauhtia eteenpäin, lähdimme heti syötyämme ajamaan Jarnon kaverin luokse. Itse olisin mielelläni käyttänyt kesäisen päivän ja kauniin Hämeenlinnan hyväkseni ja tavannut muut ulkona, mutta pojat olivat jo sopineet meidän olevan ihan kotosalla. Tapasin siis ensimmäistä kertaa kaksi Jarnon kaveria, heidän paremmat puoliskonsa sekä molempien pariskuntien pikkuiset veijarit. Sattuipa vielä niin hauskasti, että pojat ovat syntyneet aikalailla kahden viikon välein! Vanhin pojista syntyi joulukuun puolen välin tienoilla, Justus tammikuun alussa ja kolmas pikkuherra taasen tammikuun puolen välin jälkeen. Ihan mahtavaa seurata siis kolmen niin samanikäisen veitikan oleilua!

Oli mukavaa tutustua myös näihin Jarnon ystäviin. Miesten viihtyessä parvekkeella keskenään, jäimme me äidit poikinemme sisälle tutustumaan ja vaihtamaan kuulumisia. Vaikka en ollut toisia ennen tavannutkaan, viihdyin kyllä todella hyvin :) Varmasti tulee siis vauvatreffien merkeissä tavattua toisenkin kerran. Ja kun pojat vielä hieman kasvavat, on siinä hyviä leikkikavereita Justuksellekin kerrassaan mainiosti!

Justus oli ihan innoissaan pikkuisäntämme värikkäästä lelukaaresta! Siinä riitti ihmeteltävää, näpräiltävää ja myös maisteltavaa :D Tuollainen olisi kiva kotonakin, mutta enää ei sellaista kannata hankkia, sillä kovin kauaa poika tuskin tyytyy enää selällään makoilemaan!

Poikien puuhastellessa omissa oloissaan ja käyden myös vuoroin torkuilla, joimme me muut kahvit sekä herkuttelimme vohveleilla, jäätelöillä, mustikoilla ja mansikoilla. Ja voi kuinka olivatkin vohvelit hyviä näin aidon kesäiseen tapaan jäätelön ja marjojen kera! Annos oli niin kesäinen, että olisi ollut ihanaa saada siitä kuvakin tänne - en vain vieraassa paikassa kehdannut siinä tilanteessa kaivaa kameraa esiin ;)

Vauhtikäännösten harjoittelua! Justuksella oli taas tuttu meno ja meininki päällä, kun ihmisiä oli paljon ympärillä eikä käynyt aika tylsäksi.

Kun toiset pojat köllivät rauhassa mahallaan ja katselivat ympärilleen, ei Justus masuasennossa juuri viihtynyt. Pikkumiehestä ei ole yhtään kivaa, kun masullaan ei pääse eteenpäin, vaikka kuinka yrittäisikin - poika on kuin kala kuivalla maalla, kuten eilen kuvailinkin :D Niimpä muiden poikien tyytyessä paikallaoloon, potkutteli Justus tuttuun tapaansa selällään pitkin lattioita. Oli niin hienot potkuttelumahdollisuudet, kun paljasta lattiatilaa oli paremmin kuin kotosalla! Tämän poika käyttikin mainiosti hyväkseen: potkuttelua siihen asti, kunnes seinä tulee vastaan, jonka jälkeen joku kääntää ympäri ja matka voi jatkua! :D

Kova touhuaminen vaati veronsa, ja jokaiselle pojalle tulikin väsy vuorotellen. Justus otti pienet nokoset makkarin lattialla perheen pikkuisännän torkkuessa toisessa huoneessa samaan aikaan. Heh, mitäköhän siitäkin tulisi, jos me aikuisetkin kävisimme vuorotelle päiväunilla toistemme luona kyläillessä? :D


Päivä oli jälleen pitkä, mutta varsin mukava :) Kun ilta alkoi lähestyä, lähdimme ajelemaan Riihimäkeä kohti. Poikkesimme tosin matkalla vaateostoksille, sillä totesimme, että poika tarvitsee tässä kuumuudessa - jota tällä hetkellä ei enää tosin ole havaittavissa - lisää kesävaatteita ja pian! Niimpä suunnaksi H&M ja lastenvaateosasto. Sieltä tarttuikin mukaan parit shortsit, kesäkengät ja kolme t-paitaa, jotka ovat jo nyt osoittautuneet hyviksi hankinnoiksi. Tarkempaa esittelyä luvassa myöhemmin :)

Takana olivat siis kaksi ihanaa, joskin todella pitkää päivää Helsingin ja Hämeenlinnan reissujen muodossa. Justusta ei väsymys painanut, mutta kyllä tämä äiti oli puhki torstaina! Kotona odotti kunnon siivo, kun kahtena päivänä olivat kotityöt jääneet paitsioon. Torstaina aamun huhkittuani kotitöiden merkeissä alkoi väsymys ja kuumuus painaa niin, että huhhuh!  Vaikka jaksamista ja virtaa riittääkin, niin kyllä lepokin on tarpeen - se on aina hyvä muistaa. Pari kotipäivää tekikin näin hyvää, jonka jälkeen olimme taas valmiina uusiin kesäseikkailuihin viikonloppuna - niistä lisää taasen myöhemmin! :)

<3: Laura

6 kommenttia:

  1. kiva kun aina jaksat kirjottaa!mun iltalukemista hehe ilahdun aina kun on tullut uusi teksti!

    ja ihana siis kuulla etta voit niin hyvin:)

    susanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Susanna, mukavaa kuulla, että kiinnostusta juttuihin yhä löytyy! :)

      Poista
  2. On se vaan niin tomera poika. Terveisiä Justukselle ja vanhemmille!

    Olen nyt kehittämässä itselleni ongelmaa siitä, mitä söisin reissussa. Ajattelin poiketa Subwayssa, mutta en tiedä minkä pituinen subi olisi hyvä lounaaksi. Joten kysyisin nyt sulta neuvoa, että minkä pituisen patongin itse yleensä otat, jos kyseessä on lounas/päivällinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia Mari :)

      Itse otan nykyään ihan poikkeuksetta kokonaisen subin! Pitkään uskottelin itselleni pärjääväni puolikkaalla, mutta kyllä minun nälkäni kaipaa vastineeksi ihan kokonaisen, mikäli on lounas tai päivällinen kyseessä :) Subi kuulostaa varsin hyvältä reissuruoalta! Itse koin sen usein turvalliseksikin vaihtoehdoksi pitkään siinä mielessä, että ajattelin sen olevan ravitseva "pikaruoka". Oma vakioni on clubi, missä on kalkkunaa, kinkkua sekä paahtopaistia, juustoineen ja kastikkeineen :) Itse koen, että puolikas on kyllä melko pieni pääateriaksi - toki ihmisen tilanteesta riippuen. Varsinkin jos ei nyt kaikkein lihaisampaa ja tuhdinta täytettä leipäänsä valitse, niin kullä puolikas melko pikkuiseksi jää!

      Tsemppiä Mari sinulle ja kivaa kesäreissua! :)

      Poista
  3. Kiitos. Itsekin olen kokenut subin aika turvalliseksi reissuruuaksi, kun niin selkeästi pystyy havainnoimaan, mitä patongissa on sisällä. Ja voinkin varmasti hiukan rohkeimmilla mielin ottaa kokonausen kinkkkusubin (jos en ala jänistämään).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo kuulostaa ihan hyvältä kompromissilta, että otat ruokaa paikasta, joka vielä tuntuu turvalliselta vaihtoehdolta, mutta samalla haastat itseäsi ottamalla kokonaisen Subin! :)

      Poista

Otan ilolla vastaan teiltä kommentteja: niiden avulla voimme vaihtaa ajatuksia sekä antaa vertaistukea toisillemme :)