perjantai 28. kesäkuuta 2013

Hiki virtaa ja juttu luistaa :)

Seuraavaksi hyppy maanantaille, jolloin saimme Justuksen kanssa vuorostaan Hämeenlinnan suunnalta vieraan :) Päivä oli aivan mahdottoman ihana aurinkoisine ilmoineen ja lämpöaaltoineen eli sää todellakin helli meitä tuolloin - kuten se on tehnyt melkeimpä viikon jokaisena päivänä :) Kuuma oli jo ensi metreillä ja kasvot punoittivat kuumuuttan, mutta niin ne vain tekivät päivästä entistä hauskemman - en vain psyty kyllästymään hellepäiviin! Kotoa lähtö minulla ja Justuksella oli tosin sangen dramaattinen, kun jouduin sen ikuisen dilemman eteen, kun vaatekaappi pursuaa vaatteita, mutta siltikään mitään päällepantavaa ei ole :D Pienestä naisellisesta draamasta huolimatta pääsimme kuitenkin liikenteeseen ja kiitos Vr:n myöhästelyiden, ehdimme jopa ihanaa vierastamme vastaan ajoissa! :)

Ihastuttava Nora reissasi meitä Riihimäelle moikkaamaan ja useampi tunti kului kuin siivillä kuulumisia päiviteltäessä niin lounaan kuin kahvikupillisenkin ääressä :) Olemme viimeksi nähneet viime syksynä, joten juteltavaa kyllä riitti! Vaikka olenkin iältäni tällainen täti-ihminen Noraan verrattuna, ei sellaisella ole mitään merkitystä silloin, kun ollaan juttujen ja ajatusten suhteen niin hyvin samalla aaltopituudella kuin vain mahdollista ;)

Ihan ensimmäisenä suuntasimme vasta avattuun Cafe Laureliin. Eli kyllä, olemme saaneet tänne pikkukaupunkiimme vihdoinkin uuden kahvilan! Itselleni Laurelin kahvila on tuttu Hämeenlinnasta, kun olemme siellä kyseisessä kahvilassa käyneet äitini kanssa silloin tällöin herkuttelemassa. Parhaiten liitän aina kyseisen kahvilan kolmen vuoden takaiseen synttäripäivääni ja käynnissä olleeseen osastojaksoon, kun sain päiväloman synttäreideni kunniaksi. Olin juuri varannut pikkuisen Juliuksen itselleni sen kasvattajalta ja käytinkin lomani kahvittelun lisäksi Juliuksen tavaroiden hankintaan :)

Muistan jopa syöneeni tuolloin omena-marenkileivoksen, mutta tällä kertaa päädyimme ottamaan aluksi kuitenkin saltaatit, sillä suolaisen nälkä vei voiton makeannälästä. Mutta varmasti palaan vielä kerran jos toisenkin kahvilaan myös makeaa puolta ihastelemaan, sillä tämän kahvilan tarjonta on mukavasti erilaista kuin muissa paikallisissa kahviloissa ja tuo siten hieman kaivattua vaihtelua :) Kaikissa kahviloissa on omat hyvät puolensa, mutta vaihteluhan tunnetusti virkistää aina. Tosin kun töihin palailen jo pian, taitavat minun kahvitteluni pudota melkoisen minimiin. Noh, nyt nautitaan näinä muutamina viikkoina sitten vielä senkin edestä ;)

Tarjolla oli myös kasvis-kanakeittoa, mutta päädyimme salaatteihin, sillä hiki virtasi jo ilman kuumaa keittoakin! 

Molemmat päädyimme lohisalaatteihin. Lohi maistuu aina ja salaatti oli ihan maukasta, mutta kyllä toisten vakkarikahviloiden suosikkini vievät tästä voiton. Ehkäpä perinteiset leivonnaiset ovat se tämän kahvilan pääasia ja parasta antia :)

Justus oli tuttuun tapaansa mukana ja aluksi herra tyytyikin tarkkailemaan tilannetta rattaista käsin. Pian olo siellä alkoi kuitenkin käydä tylsäksi ja siinä sitten taas istuimme sylikkäin, Justus viuhtoen samalla kovaan vauhtiin - milloin lensi haarukat ja milloin salaatit lattialle, mutta mitäpä pienistä :D

Olin ajatellut, että kupillinen kahvia ja jokin ihana leivos kahvilan hyvästä valikoimasta kelpaisi minulle paremmin kuin hyvin, mutta Justus oli asiasta hieman eri mieltä. Väsynyt pikkumies oli siis saatava untenmaille, joten päätimme lähteä pienelle nukutuskävelylle. Sinnikäs Justus oli taas tälläkin kertaa, eikä edes lenkki saanut toivottua vaikutusta aikaan.

 Vaikka kuinka poikaa väsytti ja silmät pyörivät päässä, oli meno jälleen varsin vauhdikasta :D Lopulta minun sinnikkyyteni päihitti pikkumiehen sinnikkyyden ja rattaiden edestakaisin veivaus sai pojan luovuttamaan ja silmät painumaan kiinni.

Kun "reitti oli selvä" eli Justus tukevasti untenmailla, siirryimme sisälle kahvilan puolelle. Eli vuorossa oli siis Feeniks Cafe herkkuineen :) Pidin tuttuun tapaani kunnon mainospuheen kahvilan ihanista italialaisista jätskeistä - niitä voittanutta kun ei vaan ole!

Tiramisukahvia...


...ja jätskiannos kera granatellan, tiramisun ja salmiakin :)


Jätskin sijaan Nora päätyi lopulta toiseen varsin kesäiseen vaihtoehtoon :)

Kun herkut oli tukevasti mahassa ja kahvit juotu, niin lähdimme hiljalleen kävelemään asemaa kohti. Olisin voinut kyllä pitää tyttösen itselläni vielä pidemmänkin aikaa, mutta minua ja Justusta odottivat nurkan takana jo arjen velvollisuudet ja kauppareissu.


Nora nappaili minusta ja pikkumiehestä vielä muutaman kuvan ennen kotiinlähtöään. Samalla ikuistimme päivän myös yhteisotoksen myötä, vaikkakin Justus yritti hosumisellaan kovasti saada kameran putoamaan rattaiden päältä ;) Ehkäpä tämä kuva kertookin parhaiten siitä, kuinka onnistunut päivämme oli - eli kiitos Noralle mahtavasta päivästä  Ehkäpä seuraavaksi, kun lomakiireet antavat periksi, hyppäämme me pojan kanssa pohjoisen junaan ja matkaamme vastavierailulle Hämeenlinnaan :)

Vaikka olisikin voinut kuvitella, että juhannusrientojen jälkeen olisi aika hengähtää, on kalenteri pursunnut merkintöjä viikon jokaisena päivänä. Tässä olisi siis vasta maanantain saldo, mutta samalla linjalla jatkoimme Justuksen kanssa myös tiistaina ja keskiviikkonakin. Kun illalla olen sänkyyn kaatunut, ei unta ole joutunut houkuttelemaan! Kaupunkiseikkailuiden jälkeen uurastus on jatkunut kotitöiden parissa milloin ulkona, milloin keittiössä ja milloin lattioita luututen. Mutta mikäs siinä, kun energiaa riittää! :) 

Sama meno ja meininki saa jatkoa tänään, kun otamme suunnaksi Riihimäki Rockin. Rockit alkavat tänään jo alkuillasta ja jatkuvat huomenna päivällä yömyöhäiseen saakka. Haloo Helsinki, Apulanta, Cheek, PMMP, JVG ja monet muut odottavat kuulijoitaan Riihimäen Lasimuseon alueella. Ilmakin on enemmän kuin loistavasti kohdillaan, joten eiköhän tästäkin ihan huippu viikonloppu tule! Toivottavasti teidänkin päivänne sujuvat mukavissa merkeissä eli kivaa, rentouttavaa, vauhdikasta ja iloista viikonloppua kaikille! :)

<3: Laura

14 kommenttia:

  1. Näyttääpä kivalta päivältä! Tykkään aina kauheasti sun kirjoituksista. Kiva,kun saa lukea syömishäiriöön liittyvistä ajatuksistasi,mutta nämä tavalliset päiväsi on kyllä mun lemppareita! (: Näiden kahden aiheen yhdistelmä on silti ihan paras blogi tyyli! (:

    Haluan vielä sanoa,että oot aivan mielettömän ihana ihminen! En olis ruvennut edes ajattelemaan paranemista,mutta annat niin hyvän kuvan paranemisesta,että olisin hullu,jos en haluaisi parantua! KIITOS!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! Todella kiva kuulla, että tällainen kahden eri aihealueen blogi kiinnostaa :) Olen todella usein miettinyt näiden kahden elämän osa-alueen yhdistämistä ja sitä, että ovatko molemmat ihan mielenkiintoista luettavaa. Joten todella kiva, kun kommentoit asiaa! :) Ja muutenkin kiitos aivan ihanista sanoista <3

      Ja se, että joku saa omaan parantumiseensa tsemppiä ja uskoa, niin se on ihan parasta. Pidä ehdottomasti kiinni tuosta orastavasta halusta parantua! Elämä on niin paljon parempaa ilman sairautta, niin valtavan paljon :) Ihan mahdottomasti tsemppiä ja jaksamista sinulle - pystyt siihen kyllä! :)

      Poista
  2. Niin kenen kanssa olit? Jäi jostain syystä epäselväksi. Miten oli ikäeroa verrraten tuohon täti kommenttiin :D

    Pakko sanoa, että ennen sun blogia ajattelin että ei sitä varmaan edes löydy sellaista tyyppiä, joka jaksaisi kommentoida viesteihin tai ylipäätään vastata kattavasti. Oikeesti tuntuu, että kavereiden kanssa mitä ollut niin ite ollut se joka kirjoittanut hirveen pitkästi ja muut vastaa lyhyesti tai blogissa ettei vastata. Mutta oot kyllä ollut mukava poikkeus. Nykyään kyllä kaveritkin saattaa vastailla pitkästi ym. Ehkä mulla ei ennen vaan ole ollut hyvät jutut ;) Anyway ihanaa, että joka oikeesti vastailee kirjoituksiin hyvin. Itteä ainakin inspiroi kirjoittaa, kun tietää että toinen lukee ja vastaa. Tietää ettei puhu seinille. :)
    En tosin itse jaksa pitää blogia, kun en tiedä mistä edes kirjoittaisin kun monet asiat on lähinnä aika henkilökohtaisia. Kuitenkin halusin tuoda ilmi kuinka arvostan suhtautumistasi välittäen toisiin ihmisiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, tuo täti-ihminen -kommentti viittasi siihen, kun satun olemaan Noraa sen verran vanhempi - ei sen kummempaan :D Taidan olla häntä sen seitsemisen vuotta vanhempi :)

      Mutta tosiaan, kiitos aivan todella kivasta kommentista :) On aina mukavaa tietää, että kommentoijat käyvät lukemassa vastauksia ja ehkäpä saavat niistä itselleen jotain :) Minulle on aina ollut tärkeää se, että jos joku jaksaa ja haluaa kirjoittaa minulle, niin tottakai minä halua aivan yhtä lailla vastata heille takaisinkin. Usein harmittaa se, että aika on niin kortilla, ja haluaisinkin käyttää vielä paremmin vastailuun aikaa. Mutta jostain sitä aikaa aina saa, että varmasti jokaiselle vastaan :) Jokainen lukija on tärkeä ja jokaisen kommentti on tärkeä - oli se sitten jokin päivää piristävä lause, omia kokemuksia avaava kommentti tai vaikkapa jokin kysymys, mihin haluaisi saada vastauksen :)

      Heh, varmasti viestien lyhyys kaveripiirissäsi ei ole ollut kiinni juttujesi sisällöstä ;) Ihmisillä on niin monia eri tapoja vastailla - itselläni sellainen, että juttu ei millään meinaa ikinä loppua :D

      Ihanaa lauantai-päivää sinulle! :)

      Poista
  3. Itse oon menossa Riihimäelle myös! :)
    Onko Justus hoidossa viikonlopun? Kiva,että pääset rentoutumaan!
    Pidä hauska viikonloppu!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivaa, oletko ihan siis Riksu Rockiin tulossa, vaiko muuten vaan? :)

      Justus on tosiaan nyt pari yötä vanhempieni luona, mutta kohta lähden tästä poikaa hieman halimaan ja suukottelemaan, ennen kuin jatkan taas rockailuja ;) Tekee varmasti ihan hyvää minulle päästä välillä itsekseenkin liikenteeseen :) Eilinen oli kyllä todella kiva päivä ja eiköhän tästäkin sellainen tule, vaikka hieman harmaata onkin!

      Hauskaa viikonloppua myös sinulle! :)

      Poista
  4. Olipas taas kerran Sinulla ihana ja antoisa päivä, Laura! Niin pursuaa elämänmyönteisyyttä ja terveyttä tämäkin postaus! Ja yhdyn kaksien edellisien anonyymien kommentteihin: olet ihana ihminen ja kiitos Sinun halu parantua on kova, ja ihana olet kun niin ahkerasti ja tunnollisesti vastaat jokaikiseen kommenttiin jonka saat. Ja Sinullehan näitä kommentteja tulviikin... Kunhan et ota liikaa paineita vastaamisista, sillä ne mahtavat viedä mahdottomasti aikaa... Sinusta aina sydämessä huolta kantava tätien täti! ;)

    Ihanaa festari-viikonloppua Sinulle! Ja terkkuja pojille! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana Andrea <3 Olen aina niin iloinen jokaisesta kommentista ja käyttäisin mielelläni vieläkin enemmän aikaa, että saisin kunnolla ajan ja ajatuksen kanssa vastailtua! :) Olisikohan lisätunteja vuorokauteen myyävissä jossakin? ;)

      Minä jatkan kohta rockailuja ja toivottelen sinullekin ihanaa lauantai-päivää! :) Vien Justukselle terkkuja, kun lähden antamaan herralle pienet välihalaukset ja -suukottelut vanhempieni luo :)

      Poista
  5. Mun mielestä vastaat kyllä kommenteihin aina tosi hyvin! Vaikea kuvitella,että voisit parannella vastauksia.
    Ompa tuo sun jäätelöannos hyvännäköinen. Hyvää vastapainoa salaattiateialle. Olihan tuo salaattiannos kyllä hyvännäköinen ihan maulta ja ruokaisuudelta myös.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että vastaukset vaikuttavat aina hyviltä ja riittäviltä :) Itse sitä vaan ehkä aina hakee sitä parannettavaa!

      Jätski oli kyllä kieltämättä hyvä lisä salaatin päälle :) Hieman jäin kaipaamaan vielä lounaan päälle jotain ja jätskiannos täytti sen pienen tyhjän kolosen loistavasti! :) Ja vaikkei tyhjää kolosta olisi jäänytkään, kruunaa makea aina annoksen ja kyllä sille aina jokin tila mahassa löytyy ;)

      Poista
  6. Ihanan kesäinen päivä Sinulla taas takana! Hymy nousee aina huulille lukiessasi kirjoituksiasi, ja siitä, kuinka mallillaan sinulla jo asiat ovat. Ja on varmasti ollut myös palkitsevaa huomata, miten oikeasti jaksaa elää kunnolla, eikä väsymys heti ala vaivata. Olet aivan ihana esimerkki ja tsemppari varmasti monelle. :)
    Hauskaa viikonloppua! :)
    Itse menenkin tässä kohta syömään, ja aionn ottaa jälkkäriksi palan mansikkakakkua. Ja aion myös syödä sen! ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mari taas ihanasta kommentistasi! :) Tosiaan, eilen mietin niin monesti illan aikana, kun festareilla bändejä kuunteli, nautti elämästä, söi kunno festariruokaa ja jaksoi vielä illan päätteeksi kävellä kotiinkin, että on tämä parantuminen niin mahtavaa! :)

      Kiva kuulla, että seuraat samoja jälkiä parantumisen suhteen - tuo mansikkakakku nimittäin kertoo ihanaa, omaa kieltään siitä asiasta! :) Toivottavasti maistui <3

      Poista
  7. Vaikka minäkin pidän paljon mm. Ruokapäiväkirjapostauksistasi erittäin paljon, nämä sinun normaaleista aekipäivistäsi kertovat postaukset lyövät kyllä voiton, on niin ihanaa lukea ja katsoa, kuinka elämäniloiselta vaikutat ja on hauskaa lukea, mitä kaikkea mukavaa olet kokenut eri päivien aikana! Voin sanoa, että blogisi todella vahvasti on auttanut minua itseänikin parantumaan syömishäiriöstä - blogistasi kun näen, kuinka ihanaa elämä voikaan olla ilman syömishäiriötä ja sen sanelemia ehtoja!:)

    Olen itse tulossa Riihimäelle parin päivän päästä mummini luo, menemme katsomaan melkeinpä perinteeksi muodostunutta Riihimäen nuorisoteatterin näytelmää, joka on tänä vuonna Kaislikossa suhisee. Viime vuonna näytelmä oli Katto-Kassinen, jossa nuoret ja hieman vanhemmatkin näyttelijät osasivat hienosti näytellä ja laulaa, esitys oli huikea! Ajattelin, että oletko sinä kuullut tästä näytelmästä? Uskoisin, että sinäkin viihtyisit siinä näytelmässä, ehkä jopa Justuskin mahdollisesti?:) Mukavaa kesää sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todella mukavaa aina kuulla siitä, että millaiset postaukset teitä lukijoita miellyttävät! :) Ja varsinkin se, että tällaiset ainaiset arkipostaukset eivät ole tylsää luettavaa, vaan oikeasti kiinnostavat, sillä itse nautin niiden tekemisestä :) Ajattelen ne myös sitten ihanana muistona Justuksen ensihetkiltä :)

      Voi että, Nuorisoteatterin esitykset on niin mahtavia! Pienenä kävimme aina katsomassa ne joka kesä, mutta vanhempana se on jäänyt, vaikka oikeasti nauttisin niistä nytkin varmasti vähintäänkin yhtä paljon! :) Viimeksi olen tainnut käydä parisen vuotta sitten katsomassa Risto Räppääjän, mutta mietin aiemmin tuota Kaislikossa suhiseekin ja viime vuonna ihan harmitti, kun en Katto-Kassista nähnyt! Olen Kaislikossa suhisee -näytelmän itseasiassa vuosia sitten nähnytkin Nuorisoteatterilla esitettävän, eri version toki :) Ja ehdottomasti alamme Justuksen kanssa käymään vuosittain näytelmissä - toivottavasti kesäteatteriperinne jatkuukin mahdollisimman pitkään! :)

      Toivottavasti sinulla on ollut kiva viikonloppu ja nautit esityksestä! :) Sää ainakin yllätti eilen positiivisesti! :)

      Poista

Otan ilolla vastaan teiltä kommentteja: niiden avulla voimme vaihtaa ajatuksia sekä antaa vertaistukea toisillemme :)