Herkullinen viikonloppu

Viikonloppu hurahti ohitse herkutellen, itseään hemmotellen, shoppaillen, elokuvia katsellen sekä herkutellen vielä hieman (paljon) lisää ;) Perjantai meni mukavasti kotona ollessa. Jarno lopetti perejantai-aamuna valvomisen, joten tiedossa oli ensimmäinen ilta kotona koko perheen voimin :)

Aamulla töistä lähtiessään Jarno poikkesi leipomon kautta ja toi mukanaan meille viinerit. Kun heräsin kuuden jälkeen Jarnon kotiintuloon ja hän kertoi hankinnastaan, ensireaktioni oli, että enhän minä edes pidä viinereistä!  Minua harmitti, että olisi nyt edes tuonut jotain oikeasti hyvää, sillä viineri ei ole leivonnaiseksi tarpeeksi makea minun makuuni :D Liikaa vaan mautonta taikinakuorta! Kiukutteluni jäi kuitenkin harmittamaan ja aamupalan jälkeen palauttelin mieleeni Jarnon sanat siitä, että jos en syö maun takia, niin söisin edes sitten ihan lisäenergian saannin vuoksi. Niimpä, lisäenergia ei todellakaan olisi pahitteksi. Samalla mielessäni muodostui ajatus siitä, että voisimpa ateriasuunnitelmaani lisätäkin aamupäivälle tällaisen kahvihetken. Söin viinerin hyvällä ruokahalulla ja olo oli mahtava tämän jälkeen! Nälkä oli viimeistelty pois ja psyyke sai roiman vahvistuksen! :)

Päivän herkuttelu jatkui Subwayn patongeilla, jotka Jarno nappasi mukaansa treeneistä tullessaan. Olemme sopineet, että tästä lähtien minun täytyy valita hieman lihaisampi vaihtoehto, ja otinkin kinkkua, kalkkunaa sekä paahtopaistia sisältävän Club-patongin. Ja tästä hetkestä lähtien alkoi myös ruokajuoman vaihtaminen vedestä johonkin energiapitoiseen! Niimpä join laisllisen Gefilus mehua patongin kaverina :)

Viime viikolla tein myös maailman parhaan löydön: vaatisbanaanit suklaasydämellä! Voiko mitään näin mahtavaa olla olemassakaan? :D Olen vaahtokarkkiaddikti, ja viimeisimmän vuoden aikana olen päässyt myös suklaan makuun, joten tässä kyseisessä herkussa yhdistyvät kaksi lempijuttuani! Menin ostamaan postimerkkejä ihan postista, kun vireisessä Prismassa kävimme ruokaosastoksilla, ja heti ensimmäisenä silmiini osui tämä kyseinen namipussi. Lähtihän se siitä heti matkaan ja illalla pussi tyhjeni alta aikayksikön patongin jälkiruoksi :) Nyt mietinkin, että kehtaako postista käydä ostamassa pelkkää karkkipussia vai pitääkö ostosreissu naaimioida postimerkkien hankintareissuksi? :D

 Lauantai alkoi pienen ehostuksen merkeissä, kun ystäväni kävi huoltamassa meillä ripseni, jotka todella olivatkin jo huollon tarpeessa! Arjen keskellä on pientä luksusta, kun edes ripset tuovat hieman piristystä ilmeeseen, sillä kotona ei tule juuri meikkailtua tai vaatevalintoihin panostettua. Jospa ne ripset veisivät hieman huomiota pois tummista silmänalusistakin :D Äiti tuli ripsienlaiton ajaksi Justusta vahtimaan, sillä Jarnolla oli futisturnaus samaan aikaan. Myöhemmin samana päivänä Jarno lähtikin Lahteen kavereitaan moikkaamaan, joten me suuntasimme äidin ja Justuksen kanssa jälleen Hyvinkäälle ostoksille. Kyllä, uudelle shoppailureissulle Willaan, vaikka juuri toissa viikolla vannoinkin, että osastosreissut Justuksen kanssa saavat hetkeksi jäädä :D Meidän tarkoituksena oli käydä osatamassa Jutukselle välikausihaalari ja etsiä samalla Jarnolle synttärilahjaa.

Justus-herra päättikin sitten olla hereillä lähes koko reissun ajan, mikä loi taas mukavaa haastetta ostosten tekoon! No, mikäs siinä, kunhan toinen meistä hytykytteli aina vaunuja pitäen herran tyytyväisenä toisen tehdessä ostoksia, ja kunhan kävin syöttämässä Justuksen tarpeeksi usein hoitohuoneessa. Selvisimme kuin selvisimmekin reissusta, mutta totean jälleen: ei ihan heti uudelleen! Löysimme kuitenkin etsimämme ja matkaan otimme myös eväät leffailtaa varten :)

Reissulta tarttui mukaan jälleen sushiannokset :) Äiti otti tällä kertaa lohilajitelman, josta minäkin nappasin muutaman savulohipäällysteisen makupalan itselleni.

Itse päädyin taas sekalaiseen lajitelmaan, samaan kuin viimeksi :) Moni olisi kauhuissa, jos näkisi minun syövän sushia: haarukalla syöden valmiiksi pilkottuja paloja, jotta imetys onnistuu samaan aikaan :D

Nyt sain myös cittarin irtokarkkeja itselleni, joista viime kerralla jäin mammuttimarkkinaruuhkan vuoksi paitsi.  Elämän suuria, pieniä iloja ;) Herkkujen ohella katselimme uusimman Twilight-elokuvan, johon päädyimme siitä syystä, että ajattelimme Makuuniin menon olevan mahdotonta Justuksen kiukkuolon vuoksi. Nappasimme elokuvan siis ihan Prismasta mukaamme ruokaostosten ohella :D

Mukaan tarttui myös spontaanisti kaksi vaaleanpunaista kaunotarta, kun äitini osti veljeni perheelle donitsit Arnoldsista. Itsellänikin alkoi donitsihammasta kolottaa, kun viimeisimmästä donitsikerrasta on kuitenki vierähtänyt sellaiset neljä ja puoli vuotta! Aluksi ajattelin ostoksen olevan turha illan irttaripussin vuoksi, mutta samassa tajusin tämän olevan loistava herkku aamupäiväkahville! Nämä säästyivät siis parille seuraavalle päivälle, eiliselle ja tälle päivälle. Herkuttelu jatkui siten myös sunnuntaina, mutta siitä lisää seuraavassa ruokapäiväkirjapostauksessa, mikä  noudatteleekin sitten jo uutta ateriasuunnitelmaani :)

Tällainen viikonloppu meillä tällä kertaa - hyvää ruokaa ja hyvää seuraa :) Tähän viikkoon olen lähtenyt todella hyvissä tunnelmissa ihan jo roppakaupalla kasvaneen tsemppihenkeni ja motivaatiopuuskani vuoksi! Nyt aloitan loppurutistuksen kesää kohden mitä painon normalisoimiseen tulee! Niin kova hinku on päästä nauttimaan kesästä hyväkuntoisena, mukavaa kesäliikuntaa harrastaen! :)

<3: Laura

Paluu ateriasuunnitelmaan

Kuten totesinkin eilisessä ruokapäiväkirjapostauksessani, olen päättänyt monen lukijan suosituksesta ottaa taas ateriasuunnitelman käyttööni. Olen pohtinut asiaa monelta eri kantilta, ja päättänyt kokeilla miten ateriasuunnitelman noudattaminen vaikuttaisi syömiskäyttäytymiseeni, jaksamiseeni sekä ennen kaikkea painooni. Eihän tässä ole kuin voitettavaa! Mutta koska päivärytmini on nykyään täysin erilainen kuin osastolla, ei viime keväinen ateriasuunnitelmani toimi sellaisenaan arjessani. Tästä johtuen päätinkin muokkailla kyseistä ateriasuunnitelmaa siten, että sisältö ja energiamäärä säilyisivät suunnilleen samanlaisena, mutta aterioiden rytmitys muuttuisi minun nykytilanteeseeni sopivammaksi. Miltä tämä teistä kuulostaa?

Keskustelin asiasta myös omahoitajani kanssa viime viikolla. Pohdimme sitä, mitkä ovat ateriasuunnitelman noudattamisen hyviä ja huonoja puolia. Olen koko ajan ollut onnellinen siitä, kuinka ole kyennyt vastaamaan nykyään nälkätuntemuksiini sekä mielitekoihini. Syömiseni on ollut vapaata eikä kiellettyjä ruokia ole enää olemassakaan. Mutta tällä hetkellä se vain ei riitä. Se, että vastaan nälkäviesteihini kehoani samalla kuunnelleen, on oikeastaan tällä hetkellä vain ja ainoastaan huono asia. En olisi ikinä uskonut voivani ajatella näin, sillä jos energiankulutukseni ei olisi tällä hetkellä niin valtaisa ja painoni olisi vakiintunut normaalin puolelle jo pidemmäksi aikaa, olisi tilanne aivan loistava. Tilanne olisi juuri sellainen, kuin koko sairauteni ajan olen terveydestä unelmoidessani toivonut. Nyt kuitenkin juuri se kehon kuunteleminen ja sen viesteihin vastaaminen on saanut minut jämähtämään paikoilleni. Koska nyt ei nälkäviesteihin vastaaminen vain yksinkertaisesti riitä. Kyllä, se on jo loistava lähtökohta, että kuuntelen kehoani, mutta ei riittävästi. Tällä hetkellä minun täytyisi aina syödessäni kaivaa muistini perukoilta ne fyysiset tuntemukset, joita koin osastolla, kun painoni todella nousi. Ajoittain toki nälkä oli niin valtava, ettei mikään ruokamäärä tuntunut nälkääni tyydyttävän, mutta tunsin paljon muutakin: ähkyä ja ihan fyysistä kipua. Olin ajoittain niin täynnä ja närästys oli niin hirvittävää, että itkin ihan silkasta kivusta. Tästä huolimatta söin jokaisen ateriani, jokaisen annokseni ja jokaisen edessäni olevan ruoan murusen loppuun viimeistä piirtoa myöden. Saatoin olla ähkyssä vielä edellisestäkin ruokailusta seuraavaa aloittaessani, mutta tällä ei ollut väliä: uusikin ateria oli syötävä ja ajallaan. Tällöin jouduin heittämään niin fyysiset kuin psyykkisetkin tuntemukset ja ajatukset romukoppaan.

Tietenkään en voi täysin yhtä ehdottomalla aikataululla käydä ateriasuunnitelmaani noudattamaan, sillä pienen lapsen kanssa mikään ei koskaan mene suunnitellusti arjen pyörteissä. Mutta parhaani voin yrittää ja ottaa tavoitteeksi, että kaikki listalla oleva tulee syödyksi, vaikka aikataulu hieman heittäisikin. Ja juuri tämän vuoksi päätinkin kokeilla muokata ateriasuunnitelmaa nykyiseen arkeeni paremmin sopivaksi. Näin ollen voin huomioida ateriasuunnitelmassani yösyömiset, joita tällä hetkellä on noin kahdesti yössä. Ja tämähän on ihan hyväkin asia sen suhteen, että saan kaikki ateriat mahdutettua vuorokauteeni. Meillä kun päivällinen venyy joskus niin myöhäiseksi, että iltapalojen syöminen jää usein sen vuoksi liian heikoksi. Muutenkin ateriasuunnitelman noudattaminen helpottaa varmasti osaltaan ateriarytmistä kiinnipitämistä. Kun ateriat on sovitettu oman päivärytmin mukaiseksi, eivät välit pääse venymään liian pitkiksi.

Haluan kuitenkin pitää pääaterioiden annoskoot suurpiirteisempinä, koska tiedän syöväni niillä enemmän, kuin mitä ateriasuunnitelmassani annoskooksi määritellään. Esimerkiksi Helsingissä vaihtoehtoiseksi päivälliseksi oli määritelty puolikas ravintolapitsa, mikä korvaisi sekä pääruoan että jälkiruoan. Itse taas syön poikkeuksetta kokonaisen pitsan jälkiruokineen. Ateriasuunnitelma määrittelee päivälliseksi myös esimerkiksi 12 pinaattilättyjä, mutta minä tarvitsen nälkäni sammuttamiseksi kokonaisen paketin eli tuplamäärän. Koska tämä asia on niin mallillaan, en halua ottaa sen suhteen takapakkia ja alkaa mittailla ruokiani sen tarkemmin. Tällainen rennompi ajattelumalli on pitänyt minut pois pakonomaisesta kalorien laskennasta, mikä on ollut suuri rasite parantumiselleni, joten siihen en halua missään nimessä joutua palaamaan. Haluan myös siksi säilyttää erilaiset tuotteet, suuren vaihtelun ja joustavuuden aterioissani, että ei ole vaaraa päätyä taas käyttämään ainoastaan tiettyjä turvaruoiksi muodostuneita tuotteita. Haluan nauttia, kokeilla ja löytää uusia makumieltymyksiä. Tiedän paremmin kuin hyvin, että rutinoituminen ja kaavoihin kangistuminen on se, mikä ruokkii omalla kohdallani pakonomaista ja sairasta syömiskäyttäytymistäni. Kun heittäydyn ja kokeilen vaikkapa jokaisella aamupalalla uusia yhdistelmiä, olen jättänyt sairauden taas hieman enemmän taakseni.

Kaikki tämä yhdistettynä arkeeni muokatun ateriasuunnitelman noudattamiseen, vaikuttaa minusta todella hyvältä ja lupaavalta! Joten ajattelin poimia nykyiseen syömiskäyttäytymiseeni parhaat palat ja hyödyt sekä ateriasuunnitelmastani että jo saavuttamastani vapaammasta ja joustavammasta ruokailusta. En halua luopua ateriasuunnitelman vuoksi siitä, että voin mennä kahville kauppareissulla spontaanisti. En myöskään halua olla vastaamatta nälkätuntemuksiini sen takia, että ateriasuunnitelmassa ei nyt tiettyä ruokaa satu lukemaan. Sillä vielä jokin aikaa sitten näin olisi käynyt. Minulla ei olisi riittänyt uskallusta ylittää ateriasuunnitelmaa, vaan se olisi tuntunut maksimilta, mitä saa syödä. Nyt tämä ajatus täytyy kääntää päälaelleen: ateriasuunnitelman sisältö on se minimi, mitä päivän aikana tulee syödä. Kaikki muu on vain ja ainoastaan hyväksi! Ja olen oikeastaan vapautunut jo tästä orjallisesta ajattelutavasta. Nyt minulla on tietty runko, mikä toimii apunani ennen kaikkea painon normalisoimisessa. Mutta sen lisäksi minulla on vapaus, mikä ruokkii tervettä puoltani entisestään :)

Eniten odotan ateriasuunnitelmalta sitä, että ne pienet "unohdukset" tulevat mukaan ja lisäävät osaltaan saatua energiamäärää. Hyvänä esimerkkinä tästä ovat lounaan ja päivällisen ruokajuomat. Ne ovat olleet aivan liian helppo "unohtaa" aterian ohesta ajatuksella "ruokahan se pääasia on". Mutta kummasti sitä energiavajetta tuollaisistakin asioista syntyy. Toivon ateriasuunnitelmalta myös tukea aikataulutukseen ja ateriavälien pysymiseen sopivina. Toivon suunnitelman tuovan mukaan vahvistusta sellaiselle ajatukselle ja olotilalle, että syön ennen kuin nälkä pääsee edes yllättämään kunnolla. Tämä nimittäin vaivaa minua valtavasti vieläkin: miten terveet ihmiset reagoivat nälkätuntemukseen? Syödäänkö silloin, kun nälkää ei edes vielä juurikaan tunnu? Onko orastava nälkä merkki energiantarpeesta? Sillä sitä en usko, että kukaan terve noudattaa anoreksiaa sairastavien logiikkaa: syödä saa vasta, kun nälkä on huutava ja olo todella heikko. Tästä terveestä ajatuksesta haluaisin saada kiinni entistä vahvemmin, mikä olisi valtava voitto terveydelle! Toki lähellä jo olen, enkä enää kallistu todellakaan tuon viimeisen vaihtoehdon puolelle, mutta kyllä se viimeistely tuolle terveelle ja luonnolliselle toimintatavalle vielä kaivataan. Asia, mikä täytyy opetella uudeelleen, jotta voi parantua. Olen sen niin totaalisesti unohtanut, että miten minä itse toimin, kun syöminen ei ollut minulle ongelma?

Odotan myös mielenkiinnolla sitä, miten tämä vaikuttaa painooni. Olen nimittäin tuskastunut hitaaseen etenemiseen ja haluaisin oikeasti vauhditusta painon nousemisen suhteen. En malta odottaa sitä fiilistä, kun olen sen tietyn lukeman saavuttanut! Sillä koen sen oikeasti vain ja ainoastaan positiivisena asiana :) Ja nyt kun tulevina viikkoina tiedän mihin tuloksiin tällä suunnitelmalla päästään, on siihen helppo tehdä lisäyksiä tarpeen vaatiessa :)  Ehkäpä ateriasuunnitelma saa kulkea matkassani nyt niin kauan, että saan painoni vakiinnutettua sinne normaalin puolelle. Koska psyykkeeni on jo melkoisen vahva, on tämä se tuki, mikä viimeistelee onnistuneet ruokailut. Ateriasuunnitelma takaa sen, että minun tulee varmasti syötyä tarpeeksi, kunnes voin sataprosenttisesti luottaa omiin tuntemuksiini ja ajatusteni terveyteen. Lähellä se on jo nytkin, mutta jonkin lisäpotkun vielä tarvitsen, jotta tavoitteeseeni pääsen. Ja koska pystyn suhtautumaan ruokailuun jo niin rennosti, voin hyvin soveltaa ateriasuunnitelmaa päivän mukaan, vaihdella ateriasisältöjä, herkutella ylimääräistä tai vaihtaa aterioiden paikkaa, huolehtien kuitenkin siitä, että kaikki tulee päivän aikana syötyä. Rennosti, mutta ennen kaikkea tarkasti - se on nyt tavoitteenani ja ohjenuoranani! :)

Olen tässä muutaman päivän jo haeskellut itselleni toimivaa ateriasuunnitelmaa ja pikku hiljaa sellainen onkin alkanut löytyä. Jos vaan teitä kiinnostaa, voin tänne esillekin ateriasuunnitelman laittaa? Mutta jo nyt voin sanoa, että hyviäkin asioita tämän myötä olen päiviini saanut - todellakin! :)

<3: Laura

P.s. Kuvat weheartit.com -sivustolta :)

Ruokapäiväkirja osa V

Edellisen ruokapäiväkirjan julkaisun jälkeen päätin ottaa haasteen vastaan yhdeltä lukijalta ja alkaa noudattaa jälleen osastoaikani aterisuunnitelmaa! Tämä ruokapäiväkirja on vielä sitä edeltävältä ajalta, mutta seuraavan ajattelin tehdä teille sen mukaisesti :) Sitten pääsette vertailemaan tuoko suunnitelman noudattaminen kuinka paljon parannusta ja muutosta mukanaan. Itse voin sanoa jo nyt, että kyllä omaan silmään tämä kyseinen ruokapäiväkirja näyttää vähäisemmältä kuin viime päivieni syömiset! Ajattelinkin kirjoitella teille seuraavaksi ajatuksiani liittyen ateriasuunnitelman noudattamiseen ja viime keväisen suunnitelmani muokkaamisesta paremmin sopivaksi nykyiseen päivärytmiini! Mutta tässä vielä yksi ruokapäiväkirja ennen sitä :) 

Aamupala

Aamupala on jälleen melko samaa kaavaa edellistenkin aamupalojen kanssa. Olen kuitenkin alkanut vähitellen toteuttaa teiltä saatuja ideoita mukaillen erilaisia aamupalayhdistelmiä, ja kunhan saan kokeiluni tehtyä, voin kirjoitella siitä ihan oman aamupalapostauksenkin :) Mutta sen verran voin jo etukäteen sanoa, että kyllä vaihtelu on virkistänyt ja aivan mahtavia uusia tuotteita olen löytänyt!

Tällä kertaa Valion täyteläisen pehmeän maitorahkan sekaan sujautin omenapiltin. Varsin hyvä yhdistelmä, vaikkakin ehkä hieman tylsä. Monien muiden suosikkiaamupaloista lukiessani olen huomannut sellaisen, että osa tykkää sotkea kaikki aamupalan osaset yhteen tehden kunnon kombon vaikka kuinka monesta eri ruoka-aineesta. Itse olen taas ollut aina sellainen, että haluan kaiken rakentuvan eri osasista ja esimerkiksi rahkan sekaan laittaessani erilaisia juttuja, en ikinä sekoita niitä valmiiksi. Nautin siitä, kun joka lusikalliseen voin otta mukaan vaihdellen hedelmää ja vaihdellen sosetta ja mitä ikinä rahka tai puuro nyt sisältääkään! Tunnistatteko itsessänne selvästi jompaa kumpaa toimintatapaa? :)

Pähkinät korvasin tällä kertaa kokonaan mantelirouheella, jota soseen lisäksi rahkan joukkoon laitoin. Näiden lisäksi jälleen kerran Real ruisleipä rasvalla, kinkulla ja kurkulla sekä omena. Ai miten niin kaipaisin jo hieman lisää mielikuvitusta ja vaihtelua? :D

Lounas

Lounaalla söimme kerrankin keittoa, ja päädyimme pinaattikeittoon, mikä on molemmille meille todella mieluisa keitto. Yksi niistä ihan muutamasta kasvisruoasta, joita Jarno suostuu syömään! Yleensä teemme itse pinaattikeiton, mutta nyt kaivattiin arkeen hieman nopeutusta ja tämä keitto on peräisin pakastealtaasta. Mutta todella hyvää oli silti! Pinaattikeitto kaipasi kaverikseen tietenkin kananmunaa :)

Ja koska keittoruoka on itsessään hieman liian kevyt, ostimme siihen rinnalle karjalanpiirakoita. Päälle laitoin valkosipulituorejuustoa sekä kinkkua. Karjalanpiirakoiden tekeminen itse on kyllä yksi asia, minkä haluaisin todellakin oppia! Täytyy yrittää vaikka jokin rauhallisempi päivä ottaa tällainenkin haaste vastaan :)

Välipala

Välipalaksi herkuttelin Valion Vanilla-sarjan mansikan makuisen rahkavaahdon suklaakahvin kaverina :) Minulla tulee aina näistä vaahdoista mieleen aika, jolloin olin itse Valiolla töissä. Siellä meidän oli mahdollista syödä poistoeriä ihan vapaasti taukohuoneessa ja voi sitä ilon päivää, kun Vanilla vaahtoja oli ilmestynyt taukotilan jääkaappiin! Silloin ei vaahtoja syöty yhtä eikä edes kahta kerrallaan, vaan niin monta kuin vain sai kyseisiä herkkuja itselleen haalittua ennen muita :D

Päivällinen

Ja sitten herkkupäivällistä :) Itse rakastan bataattia yli kaiken ja se on kyllä ehdottomasti paras lisuke lihalle, mitä minä tiedän! Jarno ei kovinkaan välitä sen makeudesta, joten usein meillä ei sitä ole. Nyt sain kuitenkin hänet ylipuhuttua, ja ruohosipulituorejuustolla kuorrutetun uunilohen kanssa söimme keitettyä bataattia sekä uunipunajuuria. Uunipunajuuret on valeltu öljyllä sekä hunajalla ja maustettu muun muassa rosmariinilla. Ohessa vielä salaattia makealla salaatinkastikkeella.

Iltaherkuttelu

Ja kauppareissulta tarttui mukaan kyseisenä päivänä tällainen saalis! Tarkoituksena oli ostaa hieman nameja varastoon "pahan päivän varalle", mutta tuo päivä koittikin yllättäen heti samana iltana ;) Tuosta kasasta tuhosin kerralla vaahtispussin sisällön sekä tuon Dumle-patukan. Maistui ;)

Iltapala

Iltapalalla mentiin todella perus linjaa jälleen, ja Pro feel jogurtin ohella söin tuoretta ohrarievää sekä omenan.

Yöevästä

Yöllä löysin taas pitkään unohduksissa olleen herkun, nimittäin Weetabixin! Olin yöllä jo ärtymyksen rajamailla, kun kaikki tuntui olevan loppu Pro feel -juomista lähtien, enkä millään keksinyt mitä söisin. Päädyin sitten vastoin makumieltymyksiäni ottamaan Jarnolta vadelma-boysenmarja -jogurttia ja murustelemaan siihen Weetabixia päälle - ja kyllä maistui! Tässäkään suhteessa ei kahden eri osasen sekoittaminen tuntunut luontevalta, vaan murustelin pari Weetabixia jogurtin päälle aina sitä mukaan, kun sain edelliset murut syötyä :D Aiemmin vannoin täysin Weetabixin, maidon ja banaanin nimeen, mikä olikin hyvin vakioaamupala minulle vielä vanhempien luona asuessani. Muistatteko muuten sen mainoksen, missä esiteltiin erilaisia tapoja syödä Weetabixia? Löytyikö teidän tapaanne tuolloin joukosta? :)

Olisiko teillä muuten toiveita sen suhteen, kuinka näitä ruokapostauksia toteuttaisin? Ajattelin tosiaan tehdä postauksen uusista aamupalakokeiluistani, minkä lisäksi eräs lukija ehdotti minulle postausta pääaterioiden annoksista. Kerroinkin hänelle kuvailleeni viikkojen aikana paljon sellaisiakin annoksia, mitkä eivät blogiin ole päätyneet, joten tämä voisi olla ihan toteuttamisen arvoinen idea :) Mutta ideoita saa tämänkin suhteen antaa. Myös yhden uuden reseptikokeilun ajattelin kanssanne jakaa tulevina päivinä!

<3: Laura

Vastauksia osa III - kotiutuminen ja jatkohoito

Jännittitkö kotiutumista ruokailujen osalta vai olitko luottavaisin mielin?
Joka kerta kotiutuessa minut on aina vallannut jokin ihmeellinen luottamuksen tunne, vaikka jossain sisälläni minun on täytynytkin tietää, ettei kuvitelma pärjäämisestä ole täysin realistinen. Ensimmäiseltä osastojaksolta kotiutuessani saatoinkin todella uskoa pärjääväni, koska olin sairastanut vielä suhteellisen lyhyen aikaa, eikä minulla täysin realistista kuvaa taudin salakavaluudesta vielä ollut. Tämän jälkeen aivan liian usein on kotiutumisen syynä ollut rehellisesti sanottuna aivan jokin muu syy kuin luotto kotona pärjäämiseen - vaikka näin olen sekä itselleni että muille varmasti kovasti vakuutellutkin. Kolmesti olen osastolta kotiutunut selkeästi aivan liian alhaisessa painossa ja aivan liian varhain. Jo osastolla ollessani hoidon tulos ei ole ollut tyydyttävää, ja vaikka kuinka olenkin halunnut parantua, olen samaan aikaan pysristellyt painonnousua ja hoitoa vastaan - ei sellainen voi tuottaa pysyvää lopputulosta. Tällöin suurimpana syynä kotiutumiselle on ollut kiire normaaliin elämään, halu olla kuin muut. Myös koti-ikävä kuukausien mittaisten osastojaksojen aikana on noussut aina huippuunsa ja olo osastolla vieraiden ihmisten ympäröimänä on käynyt aivan totaalisen sietämättömäksi. Myös opiskeluiden ollessa vielä kesken, minulla on ollut valtava halu päästä suorittamaan opinnot loppuun. Oikeastaan vasta Helsingin osastojaksolla onnistuin antamaan itselleni täyden rauhan ja luvan levätä, kun olin saanut opinnot vihdoinkin päätökseen.

Helsingin osastojaksoni oli niin pitkä ja perusteellinen - ja kotiuduinhan painoni ollessa normaali - että luotto omaan pärjäämiseen oli oikeasti vahva. Näin jälkikäteen ajateltuna lomilla pudonnut paino viesti kuitenkin enemmän kuin riittävästi siinä, että ruokailut eivät onnistuneet tarpeeksi vahvasti kotona kuin niiden olisi pitänyt onnistua. Olimme tuolloin alkaneet seurustella juuri Jarnon kanssa ja ruokailuni oikeasti onnistuivat hänen seurassaan hyvin. Hänen ansiostaan meni muutama kuukausi kotiutumisen jälkeen melko tasapainoisesti ja kaikki näyttikin lupaavalta. Kun kesä koitti ja aloitin fyysisesti raskaan työn, kääntyi paino niin rankasti kuitenkin laskuun, etten olisi ikinä kuvitellut osastolta lähtiessäni joutuvani sellaiseen alamäkeen enää koskaan.

Nyt keväällä kotiutuessani oloni oli erilainen kuin kertaakaan aiemmin - rehellisen luottavainen. Nyt en ollut kiirehtinyt, vaan lähdin osastolta kotiin oikeasti luottaen pärjäämiseeni. Niin pitkän osastokokemuksen perusteella kuin minulla onkin, pystyin näkemään ne lukuisat asiat, jotka erottivat tämän kerran positiivisessa mielessä kaikista aikaisemmista jaksoistani. Tiesin paljon paremmin omat kompastuskiveni ja halusin oikeasti puuttua niihin sen sijaan, että olisin alkanut heti toimia sairauden kannalta helpoimman suhteen. Ensimmäistä kertaa kotilomani olivat onnistuneet suunnitelmien mukaisesti, ateriasuunnitelmaa noudattaen. Heitin vanhat sairaat aatteet romukoppaan tekemällä periaatteellisia päätöksiä, kuten juuri rasvattomista tuotteista luopumisen kautta. Aiemmin olin väistämättä palannut turvaruokiini enemmän tai vähemmän vauhdilla heti kotiutuessani, mutta nyt en antanut itseni tehdä niin. Tällaiset lisäsivät luottamustani omaa pärjäämistäni kohtaan valtavasti! Tiesin myös, että niitä alamäkiäkin tulee, ja onhan niitä tässä välillä tullutkin. Mutta pääasia on se, että olen sieltä noussut enkä ole päästänyt entisenlaista romahdusta tulemaan! Eli kerrankin luottamus itseen ja omaan pärjäämiseen ei ollut täysin epärealistista ja valheellista :) Tottakai jännitys oli jollain tapaa mukanani kotiutuessani, mutta mitä muuta olisikaan voinut niin monen epäonnistuneen kotiutumisen jälkeen odottaa? Mutta kyllä se luottamus tulevaa kohtaan voitti selvästi sen jännityksen tunteen :)

Millaisia vinkkejä sait osastolta, esim. omahoitajaltasi, kotiin tueksesi?
En oikeastaan koskaan ole osaston omahoitajasuhteita kokenut valitettavasti lainkaan niin tärkeiksi, kuin oma avohoidon kontaktini on minulle kaikkina näinä vuosina ollut. Hämeenlinnassa omahoitajallani oli aina tapana pudottaa minut maan pinnalle asiassa kuin asiassa, mikä lähinnä lannisti iloni onnistumisen kokemuksistani. Päällimmäisenä minulle onkin keskusteluistamme jäänyt mieleen se, kuinka innoissani kerroin hänelle onnistumisen kokemuksistani niin osastolla kuin lomillakin, minkä jälkeen hän löysi lähes poikkeuksetta kritisoitavaa toiminnastani. Kun kerroin lomakuulumisia, emme ikinä keskittyneet mihinkään hyvään, vaan puimme ainoastaan asioita, jotka hoitajani näki minun epäonnistumisinani. Toki niihinkin on tärkeää puuttua, mutta mielestäni myös onnistumiset täytyy huomioida ja antaa potilaalle vahvistusta siitä, että hän on toiminut oikein. Muutenkin hoitajani ei ollut yhtään sen tyylinen, että häneltä olisi kovinkaan paljon saanut empatiaa osakseen. Itse kaipaan hoitajalta läsnäoloa ja tunteen, että hoitaja välittää oikeasti. Tämän hoitajan kanssa kättelimme, emme halanneet hyvästeiksi - se kuvaa parhaiten hänen olemustaan. Oikeastaan ainoa asia, mitä voisi ajatella tuollaisena "evästyksenä" kotona pärjäämisen suhteen, mitä omahoitajaltani sain, oli nimenomaan tuo rehellisyys. Aina täytyy olla rehellinen itselle ja tarttua niihin heikkouksiin, epäonnistumisiin. Ei jäädä leijailemaan sinne onnistumisen kuplaan.

Sen sijaan avoipuolen omahoitajaltani olen saanut valtavan määrän tukea, empatiaa ja hyviä neuvoja kotona pärjäämisen suhteen. Hänen avullaan ahdistava olo on usein muuttunut paremmaksi, ja useimmiten lähden hänen luotaan enemmän luottamusta mukanani, kuin sinne mennessä minulla omaa toimintaani kohtaan on ollut. Konkreettisin apu, mitä häneltä ohjeistusten muodssa olen saanut, on yhdessä etsityt reitit pureutua syömisen ongelmakohtiin ja löytää niitä keinoja parantaa päivittäistä ruokavaliota. Saatamme käydä hyvinkin yksityiskohtaisesti läpi päivittäisiä syömisiäni ja niiden ongelmakohtia. Usein sovimme seuraavaksi kerraksi uuden tavoitteen, mitä lähden tavoittelemaan ja työstämään. Näin saan tukea vaikeilta tuntuviin asioihin sekä myöskin sen "luvan" tarttua näihin ongelmakohtiin. Parasta omahoitajani toiminnassa on se, että vaikka hän kuuntelee minua, hän todellakin myös etsii niitä ratkaisuja yhdessä kanssani. Ikinä ei siis ole niin, että ainoastaan minä puhun ja hän vain kuuntelee. Tämä sopii minulle hyvin - keskustelumme on hyvin vastavuoroista.

Punnitsetko itsesi säännöllisesti vai hoitaako sen joku ulkopuolinen?
Olen tehnyt itseni kanssa sopimuksen, etten käy vaa`alla itsekseni. Ja todella suosittelen sitä kaikille! Se vapauttaa valtavasti, eikä toiminta muutu pakonomaiseksi toiminnaksi, mikä osaltaan ruokkii sairautta todella paljon. Tällä hetkellä painoa tulee kuitenkin vielä kontrolloida, joten punnitukset hoitaa sairaanhoitajani, jota käyn polilla kerran viikossa tapaamassa. Myös Jarno haluaa painoani seurata, joten kerran viikossa tai kahdessa käväisen myös kotipuntarilla. Mutta tällöin punnitseminen on hallittua eikä pääse karkaamaan käsistä. Suuri haaveeni on sellainen tilanne, kun painoni on pidemmäksi aikaa vakiintunut normaalin puolle ja kulutukseni ja syömiseni ovat keskenään tasapainossa, eikä tarvetta käydä vaa´alla ole enää! Sitten vaakana saavat toimia hyvä olo ja vaatteet :)

Eli mielestäni jokaisen kohdalla, jolla sairaus on jollain tavalla edes päällä tai paino ei ole vielä tavoitteessan, tulisi painoa seurata, mutta jonkun muun kuin sairastuneen itsensä toimesta. Jos hoitokontaktia ei ole, voi punnitsimisen hoitaa joku läheisistä. Se on sitten ihan itsestä kiinni, haluaako itse lukemaa tietää vai kokeeko oman parantumisensa kannalta paremmaksi, ettei itse lukemaa lainkaan näe. Tällöin tämä ulkopuolinen taho voi kuitenkin seurata, että paino liikkuu varmasti oikeaan suuntaan.

Oletko pärjännyt kotona odotustesi mukaisesti vai mahdollisesti paremmin tai heikommin?
Jokainen epäonnistunut kotiutuminen on ollut itselle pettymys, vaikken täysin olisikaan luottanut kotiutuessani pärjäämiseeni. Koska osastokierteeni on jatkunut jo vuosia, en voi siis sanoa onnistuneeni kotiutumisten suhteen. Helsingistä kotiutuessani pärjäsin mielestäni ensimmäistä kertaa ihan hyvin, ja pärjäämiseni vastasi oikeasti odotuksiani: vaikeuksia toki vielä oli, mutta selvisin kotona avohoidon turvin. Mutta kuten aiemmin kuvasin, romahdus kuitenkin odotti minua muutaman kuukauden päässä, mitä en ollut lainkaan osannut odottaa. Havahduin epäonnistumiseeni ja tilanteeni huonouteen kunnolla vasta, kun edessä oli jälleen passitus osastohoitoon avohoidon taholta.

Kun keväällä kotiuduin, ajatukseni pärjäämiseni suhteen olivat kerrankin melko realistiset. Tiedostin heikkouteni todella hyvin, joten en päästänyt niitä yllättämään tällä kertaa tai koitumaan kohtalokseni. Huomioin myös viime kesäisen työrasituksen vaikutuksen fyysiseen tilaani, joten tämäkään ei minua tällä kertaa päässyt yllättämään. Kun sain tietää raskaudesta, muuttui kaikki entistä parempaan suuntaan. Oloni oli niin loistava, että en ollut kotiutuessani edes uskaltanut haaveilla niin vapautuneesta olotilasta ja elämästä, jota sairaus ei enää juuri lainkaan koskettanut. Syksy toi mukanaan vaikeuksia, mutta kyllä silti koen tällä kertaa oikeasti pärjänneeni kotona paremmin kuin kertaakaan aiemmin. Siitä ei ole epäilystäkään. Alamäkiä tämän sairauden suhteen tulee parantumisen tiellä väistämättä, mutta viime keväänä kotiutuessani tiesin, että vihdoinkin minulla olisi ne avaimet, jotka auttaisivat minua selviämään sairauden kanssa. Minulla olisi vihdoinkin keinoja, joilla selvitä heikkoina hetkinä sekä vahva tiedostaminen omasta toiminnastani.

 Millaisina sinun hoidot jatkuivat ja jatkuvat kotiutumisen jälkeen? 
Avoihoitokontaktini on säilynyt samanlaisena ensimmäisestä kotiutumisestani eli elokuusta 2009 lähtien. Käyn siis kerran viikossa sairaanhoitajan luona juutelemassa vajaan tunnin verran kerrallaan. Kun tilanteeni on vuosien aikana ollut vaikeampi, on tapaamisia saattanut olla myös kahdesti viikossa. Omahoitajani on myös kesäisin omina loma-aikoinaan järjestänyt minulle käynnit toisen hoitajan luokse, etten jää liian pitkäksi aikaa oman onneni nojaan. Tällä hetkellä tapaan siis hoitajan kerran viikossa, minkä lisäksi meillä on hoitoneuvottelu yhdessä lääkärin ja omahoitajani kanssa kerran tai kaksi puolen vuoden aikana. Yleensä ennen hoitoneuvottelua olen käynyt myös kontrollilabroissa, jolloin lääkäri on pystynyt kartoittamaan ja arvioimaan tilannettani ja vointiani kokonaisvaltaisemmin.

Sairaanhoitajan luona käyt ilmeisesti viikottain, mutta onko ravitsemusterapiaa tms?
Ravitsemusterapeutille minun on mahdollista päästä aina tarvittaessa. Sairaanhoitopiirimme keskussairaalassa on ainoastaan yksi ravitsemusterapeutti ja hänkin työskentelee siis Hämeenlinnassa, eikä kotikaupungissani siten omaa ravitsemusterapeuttia ole lainkaan. Tämän vuoksi ravitsemusterapeuttia ei ole tullut kotona oltuani juuri tavattua. Toki pääsisin häntä tapaamaan, mikäli kokisin sille olevan tarvetta. Yllättävän hyvin tapaamiset ovatkin järjestyneet, vaikka hänellä onkin yksin niin laaja alue vastuullaan. Viimeksi tapasin hänet ennen joulua, kun olin raskauden vuoksi osastolla huilimassa viikon verran. Tällöin loimme hieman runkoa syömisilleni ja sovimme muun muassa Nutridrink-ravintolisien päivittäisestä käytöstä. Tätä ennen olin tavannut ravitsemusterapeutin viimeksi saatuani tietää olevani raskaana. Vaikka minulla ei tuolloin ongelmia syömisen suhteen ollutkaan, halusin häneltä vielä varmistaa, että päivittäiset ruokailuni täyttävät vaaditun energiantarpeen. Keskustelimme myös muun muassa siitä, että saan varmasti kalsiumia tarpeeksi päivän aikana. Tällä hetkelläkin tapaaminen olisi varmasti mahdollista sopia, mikäli niin haluaisin. Itse koen kuitenkin, että minulla on itselläni jo niin hyvät keinot lukuisine ateriasuunnitelmineen parantaa omaa syömistäni avopuolen sairaanhoitajani tukemana, ettei tapaamiselle ole tarvetta.

Aiemmin olen käynyt myös fysioterapeutilla, joka on erikoistunut psykiatrisen puolen hoitotyöhön ja erikoisesti syömishäiriötä sairastavien hoitoon. Viime kesänä kuitenkin koin liian raskaana käydä fysioterapeutilla omahoitajakäyntieni sekä neuvolakäyntieni lisäksi, sillä kävin myös töissä. Keskustelin kuitenkin omahoitajani kanssa sellaisesta mahdollisuudesta, että aloittaisin fysioterapiakäynnit mahdollisesti sitten uudelleen, kun alan taas enemmän harrastaa liikuntaa. Tällöin voisin saada häneltä tukea liikuntaohjelman suunnittelua varten. Esimerkiksi viime keväänä aloitin lihaskuntoharjoittelun aluksi yhdessä fysioterapeutin kanssa jo osastolla, ja jatkoin käyntejä parin kuukauden ajan myös kotiuduttuani. Kävimme läpi myös kehonkuvaan liittyviä asioita, ja silloin tällöin hän myös hieroi huonossa kunnossa ollutta niska-hartia -seutuani.

 Entä osaatko arvioida, kuinka kauan aiot pitää hoitokontakteja yllä?
Oikeastaan en ole miettinyt asiaa vielä sen suuremmin, sillä tähän asti olen kokenut käynnit sairaanhoitajani luona tarpeellisina. Vuosien aikana ei ole tullut kertaakaan tilannetta, etteikö käynneille tarvetta olisi ollut, sillä elämäni on ollut sairauteni suhteen sellaista nuorallakävelyä. Usein onkin tuntunut siltä, että käynnit ovat ainoa asia, mitkä pitävät minua edes jotenkin järjissäni. Olen viime vuosina tukeutunut hoitajaani ajoittain kuin hukkuva pelastusrenkaaseen, ja odottanut käyntejä kuin hengenhädässä. Tällä hetkellä psyykkeeni on kuitenkin niin hyvä, että pärjäisin hienosti ilman viikottaisia käyntejäkin psyykkeeni kannalta, mutta minusta on erittäin tärkeää, että vielä tässä vaiheessa joku ulkopuolinen kontrolloin painoani. Koen myös tärkeäksi sen, että minulla on olemassa hoitokontakti sen varalta, että tarvitsisinkin yhtäkkiä vielä enemmän tukea. Ja vaikka voinkin psyykkisesti nyt hyvin verrattuna aiempaan, ei kaikki kuitenkaan ajatuksissani ole vielä täysin selvää sairauden suhteen. Siksi onkin hyvä päästä perheen ulkopuoliselle henkilölle juttelemaan ajatuksista, joita asiaan liittyen on kuluneen viikon aikana syntynyt.

Sairauden ja ruokailujen lisäksi koen voivani puhua sairaanhoitajalleni melkeimpä mistä vaan, joten puhumme paljon myös muusta jaksamisesta, kotikuulumisista ja vaikka ihan itsetuntoasioista. Ihminen kun on sellainen kokonaisuus, että kaikki asiat hänen elämässään vaikuttavat kaikkeen. Tämän vuoksi olisi luonnotonta keskittyä vain ruokapuolen asioihin. Eli tavallaan käynnit ovat minulle myös mukavaa kuulumisten vaihtoa. Ja vaikka juttelenkin sairauteeni liittyvistä asioista paljon myös läheisteni kanssa, on ulkopuoliselle jutteleminen kuitenkin aina eri asia. Sellainen tekisi varmasti hyvää välillä ihan kenelle tahansa ihmiselle, jolla ei psyykkisiä ongelmia varsinaisesti olisikaan!

Mutta vielä en siis ole harkinnutkaan käyntien lopettamista, vaan etenen asian suhteen hetki kerrallaan. Voisin kuvitella, että vähitellen käyntejä harvennetaan, ja kun painoni on vakiintunut normaaliin, voidaan pikku hiljaa käynneistä luopua kokonaan. Olettaen tietenkin, että myös psyykkeeni on tällöin tasapainossa ja sairaus hallinnassa, taka-alalle painuneena.

Tällaisia ajatuksia liittyen kotiutumiseen ja jatkohoitoon :) Jäljellä vielä vastauspostaukset ainakin raskauteen, painoon ja kehonkuvaan sekä syömiseen liittyen. Myös yksi sellainen vastauspostaus on tulossa, mikä pitää sisällään loput hieman sekalaisemmat, laajemmat kysymykset.

Mutta entäpä te, minkälaisia kokemuksia teillä on osastolta kotiutumisen suhteen, ja minkälaisia hoitokontakteja teillä tällä hetkellä on? Olisi oikeasti todella mielenkiintoista tietää, miten teillä muilla nämä asiat ovat järjestyneet!

<3: Laura

P.s. Kuvat napattu jälleen mistäpä muualtakaan kuin weheartit.com -sivustolta! Ja aiemmat vastauspostaukset ovat siis Vastauksia osa I - pientä ja sekalaista sekä Vastauksia osa II - osastohoito, mikäli ette ole vielä lukeneet ja kiinnostaisi lukaista nekin läpi :)

Arjen ihanuudet♥

Tällä viikolla arjen ihanimpia juttuja ovat olleet...

♥Uuden kirjan saaminen äidiltä lahjaksi

♥ Hyvään kirjaan tarttuminen ja se tunne, kun kirjaa ei millään malttaisi laskea kädestään alas

♥Parrotsin suklaa- ja jogurttipäällysteisten herkkujen syöminen. Ehdoton lemppari jogurttikookospallero, joista tulee lapsuus mieleen vahvasti ja ihanasti :)

♥Onnistunut tutkimusmatka Life-luontaistuotekauppaan :) Mukaan tarttui piristysruiskeita aamupalaa varten!

♥Juliuksen saaminen meille hieman pidemmäksi aikaa ensimmäistä kertaa Justuksen syntymän jälkeen. Miten voivat veljekset ollakaan niin suloisia yhdessä? :)

♥Juliuksen ihana suhtautuminen Justukseen

♥Herääminen aamulla Justuksen hyväntuuliseen ääntelyyn sängyssä yksikseen itkun sijaan :)

♥Muumien katselu Justuksen kanssa - ai miten niin hieman aikaista? ;)

♥Juliuksen kanssa yhdessä takapihaan tutustuminen

♥Juliuksen nauttiminen oman pihan lumilaaksosta käytävineen ja lumikukkuloineen

♥Pentikin punaviinilasien ostaminen - vihdoinkin!

 ♥ Valkoviinilasillisesta haaveilu - tällä hetkellä tyydyn kuitenkin vain viinin käyttöön ruoanlaitossa :)

♥Uusien makuelämysten kokeminen. Lauantaina oli tarjolla hunajaisella vuohenjuustolla gratinoitua punajuurta ja bataattia, broileria sekä balsamicolla ja valkosipulisella oliiviöljyllä maustettua salaattia :)

♥Julius loikoilemassa omalla taljallaan pikkuveljen leikkialustan vieressä

♥Kesälomareissusta haaveilu ja suunnitelmien tekeminen

♥Tulevaisuudensuunnitelmien selkiytyminen - elokuussa uudet tuulet valtaavat meidän perheemme!

♥Uuden suklaalöydön tekeminen; miksei kukaan ole kertonut minulle tuon Dubbel Nougat -patukan täydellisyydestä? :)

♥Parin minuutin varoitusajalla saatu kutsu Jarnon serkun synttäreille - pääsi Justus tapaamaan jälleen sukulaisiaan! Ja äiti ja iskä pääsivät herkuttelemaan hedelmäisellä täytekakulla :)

♥Justuksen kanssa höpsötteleminen Disneyn kappaleita laulaen. Hakuna matata on takuuvarma tapa saada humy Justuksen kasvoille :) Ja kyllä tätä kokoelmaa itsekin todella mielellään kuuntelee!

♥Justuksen kanssa yhdessä tehty reissu sairaanhoitajaa polille tapaamaan sekä positiivisten painotulosten kuuleminen :)

♥Päiväkahvin juominen suklaata samalla nautiskellen - kera hyvän kirjan tietenkin!

Mitkä ovat olleet teidän viikkonne kohokohtia? :)

<3: Laura