Ihmeellinen yllätys - raskaus

Ajattelin alkaa hieman käydä läpi raskausaikaani, kuten muutama sitä jo toivoikin. Päätin kirjoitella ajatuksia raskaudenkulusta aina vähän kerrallaan - ihan jo siksikin, että aika on nyt hieman kortilla. Tässä hieman siitä, kun sain tietää olevani raskaaana :)

Kotiuduin pitkältä osastojaksoltani viime vuoden toukokuussa. Vain pari viikkoa kotiutumisen jälkeen kävin rutiinikäynnillä gynellä, jolloin sain kuulla varsin yllättäviä uutisia lääkärin sanomana: "olet raskaana". Raskaus tuli siis täytenä yllätyksenä, sillä uskoin - ja myös pelkäsin - ettei raskaaksi tuleminen todellakaan olisi mahdollista ennen kuin painoni olisi normaalin puolella. Olin aivan ihmeissäni ja asia tuntui hyvin epätodelliselta. Ihanalta, mutta epätodelliselta. Vaikka raskaus ei suunniteltu ollutkaan, ei ollut epäilystäkään, etteikö se olisi molempien, sekä minun että poikaystäväni, mielestä ihana asia. Molemmilla kun takaraivossa oli jo pitkään kytenyt pelko siitä, että pitkä sairausaika sekä vuosia aliravittuna ollut keho olisivat voineet saada lopullista tuhoaan aikaan, enkä voisi ikinä tulla raskaaksi. Taisi olla juuri lääkärikäyntiä edellisenä iltana, kun poikaystäväni kertoi vilkkaisseensa lehdessä olevaa artikkelia Satu Taiveahosta. Artikkelissa Taiveaho kertoi epäilevänsä lapsettomuuden syyksi lukioaikaista laihdutustaan ja alipainoa. Tässä vaiheessa tuntui kieltämättä melkoisen pahalta. Mutta jo seuraavana päivänä tämä huoli osoittautui turhaksi! 

Vaikka näinkin omin silmin pikkuisen sydämensykkeen monitorilla, en voinut uskoa raskauttani todeksi. Asian realisoimiseksi tarvitsin vielä lukuisia positiivisia raskaustestejä, eikä mieli siltikään tuntunut täysin ymmärtävän asiaa! Asia tuntui niin absurdilta, sillä minulla ei ollut minkäänlaisia fyysisiä tuntemuksia raskauden suhteen. Pahoinvoinnista ei ollut tietoakaan, eikä muitakaan tyypillisiä raskausoireita minulla ollut. Ehkä kuukautisten poisjäänti olisi se konkreettisin asia, mutta kun niitäkään minulla ei sairauden vuoksi ollut aikoihin ollut lainkaan.

Saatuani kuulla raskaudesta, tapahtui jotain pääni sisällä välittömästi sairauden suhteen: en haluaisi tehdä mitään, mikä voisi vahingoittaa lastani. Vaikka asiat olivat alkaneet sujua kohtalaisen hyvin jo kotiutumisen jälkeen syömisten suhteen, lisäsi tämä tsemppini moninkertaiseksi. Tässä vaiheessa - vielä - en siis osannut lainkaan pelätä sitä, millainen vaikutus anoreksialla olisi raskausaikaani, vaan mieleni valtasivat muunlaiset pelot. Olin raskaudestani suunnattoman onnellinen ja halusin lasta aivan valtavasti, joten luonnollisesti mukaan astuivat pelot keskenmenosta. Tuntui, että näin merkkejä keskenmenosta joka paikassa ja olin aivan vainoharhainen asian suhteen. Pian tajusinkin, ettei asiaa ainakaan helpota eksyminen keskustelupalstoille, joissa joidenkin elämäntehtävänä tuntui olevan ainoastaan muiden pelottelu. Tajusin, etten voi elää kuin päivä kerrallaan, ja ainoa asia mihin voisin todella vaikuttaa, olisi oma hyvinvointini: huolehtisin itsestäni mahdollisimman hyvin.

Kuva: Anna Dammert

<3: Laura

Paluu blogin pariin?

Ajattelin, että voisin taas hieman palailla blogin pariin :) Tällä kertaa kuitenkin huomattavasti harvemmalla kirjoittelutahdilla, mutta silloin tällöin voisin kuulumisiani tännä päivitellä - mikäli vaan kiinnostuneita lukijoita löytyy! Kovin kiireisenä tuo Pikku-Ukko päivisin minut pitää, mutta eiköhän sitä välillä kädetkin vapaudu ja aikaa kirjoittamiseen löydy. Kuten jo totesinkin, on elämä muuttunut viimeisen vuoden aikana suunnattoman paljon, joten kirjoittamisen aiheita ainakin olisi vaikka kuinka valtavasti! Joku ehtikin jo toivoa postausta syömisistäni ja joskus voisin aiheesta lisää kirjoitellakin. Voin kertoa, että tällä hetkellä elämä pyörii kyllä varsin tiiviisti syömisten ympärillä, mutta vain ja ainoastaan positiivisessa mielessä : nälkä on sekä minulla että pikkuisella valtava :D

Olisikin vaikka mitä asioita, mistä haluaisin tänne kirjoitella, mutta täytyy malttaa mieli. Viime keväänä kirjoittamisesta tuli yksi sairaudelle tyypillinen suoritus, mitä en enää halua tapahtuvan. Haluan, että tämä pysyisi tällä kertaa vain ja ainoastaan mieluisana puuhana vauvan kanssa touhuilun lomassa. Mutta niin monessa asiassa olen oppinut rennommaksi, että enköhän sen myös tähän kirjoittamiseen pysty ulottamaan. Ajattelin, että jos aikaa on, voisin kirjoitella vaikkapa raskausajasta, sen tuomista haasteista sairauden suhteen sekä ehkäpä jopa arjesta pikkuisen kanssa. Katsotaan miltä alkaa tuntua :)

Kuva: weheartit.com

Jotenkin blogin nimikin kuvastaa yhä hienosti tämän hetkistä elämääni - toisesta näkökulmasta tosin. Muuttui tuo "Pienin askelin elämään" melko konkreettiseksi asiaksi raskaaksi tulon myötä <3

Kuva: weheartit.com

<3: Laura

Ihana elämä

Paljon on tapahtunut viimeisen vuoden aikana - niin paljon, että kaikkea tapahtunutta on välillä ihan vaikeaa uskoa todeksi! Toukokuun alussa tapahtuneen kotiutumisen jälkeen elämäni sai aivan uskomattoman, yllättävän ja ihanan uuden suunnan. Antaa kuvan puhua puolestaan! :)

<3: Laura

Pienin askelin elämään

Minun täytyi kuitenkin tulla antamaan vielä lopullinen sinetti taipaleelleni sairauden kahleista kohti vapautta. Kun tammikuussa aloin blogia kirjoittamaan, olin vielä syvällä sairauden syövereissä. Tuolloin elämä tuntui raskaalta ja jopa toivottomalta välillä. Olin niin psyykkisesti kuin fyysisesti vielä täysin sairauden vietävissä, enkä nähnyt muuta vaihtoehtoa kuin osastolle menemisen. Vaikka viime kuukaudet ovatkin olleet raskaita, olen tällä hetkellä enemmän kuin onnellinen siitä, että olen jaksanut taistella ne läpi ja tieni tähän tilanteeseen, jossa olen nyt. Sairaushistoriani on monivaiheinen ja sisältänyt paljon osastojaksoja, joiden välissä olen onnistunut olemaan vain hetken kotona. Mutta nyt koen, että olen terveempi kuin kertaakaan sairauteni aikana, ja että olen oikeasti vihdoin ja viimein luopumassa sairaudesta. Olen lopulta surutyöni sairauden suhteen tehnyt, enkä koe minkäänlaista kaipuuta takaisin sen epätodelliseen ja valheellisen onnellisuuden tuomaan maailmaan. Olen vihdoinkin valmis luomaan identiteettini joistain aivan muista asioista kuin anoreksiasta. 

Kun eilen palasin osastolle, tiesin olevani valmis kotiutumaan. Kun tämän aamuinen punnitustulos näytti plussaa lomalle lähtiessä otettuun painoon verrattuna, sinetöi se lopullisesti päätökseni siitä, että olen valmis siirtymään kotiin ja jättämään osastohoidon taakseni. Olen viimeisten kolmen vuoden aikana ollut lähes kaksi vuotta osastohoidossa, mutta nyt sen aika on lopullisesti ohi. Uskon aivan vilpittömästi siihen, että tämä jää viimeiseksi osastojaksokseni, ja että tulen pärjäämään kotona. Blogini nimen mukaisesti olen kulkenut viime kuukausien aikana pienin askelin elämään. Poissa on se epätoivo ja sairauden lannistama mieli ja tilalle ovat tulleet elämänilo ja luottamus tulevaa kohtaan. Olen oikeasti pienin askelin saanut valtavan muutoksen aikaan ajattelumaailmassani ja sitä kautta koko elämässäni. Yhtäkkiä en olekaan tuomittu elämään anoreksian vankina koko loppuelämääni, vaan minulla on taas ovi jos toinenkin avoinna oikeaan elämään.

Taisteluni sairautta vastaan jatkuu nyt kotona avohoidon ja läheisteni turvin. Läheiseni ovat olleet minulle tuki ja turva koko sairauteni ajan, enkä ilman heitä olisi tässä ja nyt. Toivon koko sydämestäni, että en enää joudu heille huolta aiheuttamaan, vaan pystyn osoittamaan heille, että kykenen pitämään huolta itsestäni. En aio antaa sairaudelle enää minkäänlaisia mahdollisuuksia, vaan aion jättää sen vähitellen taakseni. Anoreksia säilyy osana menneisyyttäni sekä vielä jonkin aikaa osana elämääni, mutten todellakaan anna sen määritellä tulevaisuuttani. Tulevaisuuteni saakoon määrittää aivan muut asiat.

Tämän blogin kirjoittaminen on ollut minulle hyvin tärkeää kuluneiden kuukausien aikana. Se on auttanut minua selventämään ajatuksiani ja käsittelemään sairauden mukanaan tuomia vaikeita tunteita. Olen saanut teiltä lukijoilta tärkeää tukea ja kultaakin kalliimpia neuvoja, joista olen todella kiitollinen. Kirjoittamisen lopettaminen tuntuu todella haikealta ja jopa vaikealta, mutta koen sen nyt parhaaksi oman jaksamiseni kannalta. Ja kuten useampi lukija eilen totesikin, on ehkä hyväkin ottaa etäisyyttä sairauteen jättämällä blogi taakse. Olen kuitenkin enemmän kuin onnellinen siitä, että kaikki nämä tekstit säilyvät muistona minulle ja kertovat todellista kieltään edistymiseni askelista kohti tervettä elämää. Ja kuten aiemminkin olen todennut, on tämän blogin kirjoittaminen ollut minulle tärkeää siitäkin syystä, että useampi anoreksiaa vastaan kamppaileva on saanut teksteistäni vertaistukea itselleen. Olen myös todella onnellinen siitä, että olen tämän myötä saanut tutustua suureen joukkoon uusia ihmisiä ja osan kanssa tulen varmasti pitämään yhteyttä jatkossakin. Joten kiitos vielä kaikille teille lukijoille siitä, että olette pysyneet mukanani tällä taipaleella <3

<3:Laura

Vapputunnelmia

Eilinen oli aivan mahtava, joten sain kertaheitolla parannettua Vappumuistojani! Tässä hieman illan tunnelmia kuvien muodossa:)

Viettäkää mahtava Vappupäivä aurinkoisessa säässä! :)

<3:Laura

P.s. Tulin siihen lopputulokseen, että tämän blogin aika alkaa olla ohi. Päätös oli vaikea ja raskas, mutta ajattelin sen olevan parhaaksi minulle tällä hetkellä oman jaksamiseni kannalta. Jos joku haluaa laitella minulle vielä sähköpostia, on osoitteeni lauran_oma2@hotmail.fi. Kiitos teille kaikille ihanille lukijoille, olette olleet enemmän kuin tärkeitä minulle <3 Tekstit kuitenkin säilyvät täällä, joten jos niistä kenellekään on apua taistelussa sairautta vastaan, olen siitä iloinen:)