Elämää ja Unelmia ♥

Vihdoinkin olen päättänyt alkaa kirjoittaa pienimuotoisesti uutta blogia. Kirjoitusväli voi olla mitä tahansa yhden päivän ja kuukauden väliltä, mutta toivottavasti silti jaksatte palata kuulumisten pariin silloin, kun niitä ennätän kirjoittelemaan! Tarkoitukseni on siis jakaa teille Pienin askelin elämää -lukijoille pieniä osia minun ja Justuksen arjesta :) Pienin askelin elämään tulee yhä säilymään avoimena - ehkäpä jo senkin takia, että se on luonut melkoisen pohjan meidän elämällemme ja siten myös Elämää ja Unelmia -blogille. Uudessa blogissa banneri on hassusti, asetukset muutenkin ei-niin-kohdillaan ja kirjoitustahti ei tule olemaan tämän blogin kaltainen, mutta jos sellaisista seikoista ette välitä, niin tervetuloa mukaan! Elämää ja Unelmia ♥

<3: Laura

Pieni sulhaspoika ja muita syksyn tunnelmia ♥

Lupasin tulla kirjoittamaan kuulumisia ja tässä nyt sellaisia olisi muutaman syksyisen tunnelman verran :)

♥ Lokakuun alussa tanssittiin ihania häitä, kun veljeni meni naimisiin! Justuksen rooli oli toimia sulhaspoikana yhdessä Onni-serkkunsa kanssa. Morsiustyttönä toimi Ida, jonka kanssa Justus käveli valloittavan ihanasti seurueen ensimmäisinä kirkon käytävää pitkin alttarille :) Ja voin kyllä sanoa, että huh kun äiskää jännitti pikkumiehen suoritus! Mutta se meni oikeasti aivan täydellisesti! Pojilla oli yhteneväiset juhlapuvut ja pisteenä iin päälle olivat mustat Converset juhlakenkinä :)

♥ Justus on edelleen jatkanut hienoa kehitystään, mikä äiskän näkökulmasta on aina yhtä ihmeellistä! Edelleenkin tuo puheen kehitys on se suurin juttu tällä hetkellä. On ihan hassua, kun pystyy niin hyvin pojan kanssa jo keskustelemaan, kun vastauksina saa jo ihan lauseita. Meneehän aikamuodot sun muut vielä usein hassusti, mutta selvää saa ja se on pääasia :)

♥ Justuksesta on kehittynyt ihan huikea pelimies! Siis jääkiekon ja jalkapallon pelaaja :) Ostimme pojalle jo CCM:n hokkarit ja niillä on päivittäin kuivaharjoiteltu sisällä, kun poika painelee luistimet jalassa (teräsuojat siis onneksi suojinaan) ja maila kädessä huutaen "maali" ja "nätti maali" - myös Kääpät voittaa ja Teppi voittaa, ovat enemmän kuin kuin kuultuja huudahduksia meidän taloudessa. Voi varmaan arvata, mitä telkkarista meillä usein pyörii ;) Ja huomenna suunnataankin koko perheen voimin jääkiekkopeliä Hämeenlinnaan katsomaan!

♥ Jos on paljon kehitystäkin pojassa tapahtunut, niin kyllä löytyy sitä iälle tyypillistä uhmaakin - huh! Tai noh, oma kehitysprosessinsahan sekin on ja tärkeä sellainen, mutta ei se kaikkein mukavin... Vaikka omaa tahtoa on pojalta jo pitkään löytynytkin, niin nyt vasta voi sanoa sen kunnon uhmaiän kunnolla pyörähtäneen käyntiin! Eli ei muuta kuin pitkää pinnaa äiskälle ja rajojen asettelua pojalle ;)

♥ Tässä kaiken ohella käydään töissä, riennetään päiväkotiin, sairastetaan jos jonkin moisia flunssia ja tulehduksia, mutta ennen kaikkea nautimme tästä syksystä ja lähenevästä joulusta! Useampi lyhty palaa jo ulkona, talvikukkia tuli etupihalle eilen hankittua ja ensimmäiset jouluvalot on jo viritelty! Ihan parasta aikaa vuodesta :)

♥ Saimme juuri eilen työvuorolistat, joissa näkyy joulukuun ylimääräisiä vapaita, mikä lisäsi joulufiilistelyjä entisestään! Viime jouluna olinkin toisen joulupäivän töissä, mutta nyt listasta löytyi joulun ajalle jopa neljä vapaapäivää juuri pyhien kohdalle :) Vuorotyön huono puoli, kun ei voi ikinä olettaa pyhiä vapaiksi, mutta onneksi sain tänä vuonna kokonaan vapaaksi juhlapyhistä tärkeimmän :)

♥ Tässä joulufiilistelyiden keskellä on lisäksi aivan tavaton sisustusvimma päällä! Olen kantanut harva se päivä pinon sistuslehtiä kirjastosta kotiin ja niitä joulukahvikupposen äärellä lueskellut :)

Tässä muutamia ajatuksia viime viikoilta :) Tultiin juuri Justuksen kanssa ulkoota, jossa vietimme tovin jalkapalloa takapihalla potkien. Nyt taidan suunnata viikon ainoan vapaapäivän hyödyntäen pikku päikkäreille ennen kuin Justus uniltaan herää! Tunnelmallista marraskuuta kaikille! ♥

<3: Laura

Täältä kuuluu taas :)

Moikka kaikki ihanat siellä ruudun toisella puolen! Olen monesti miettinyt blogia ja sitä, kuinka jotkut toivoivat viime postauksen yhteydessä kuulumisia - edes sitten vaikka kerran kuussa. Noh, se kuulosti tuolloin viime kuulumisten aikoihin varsin realistiselta tavoitteelta, mutta kuinkas ollakaan, niinhän  ne kuukaudet vaan ovat vierineet jälleen liian vauhdilla eteenpäin. Kesäloma tuli ja meni ja nyt on kaunis syksy alkanut - tykkään! Toisaalta kesäloma meni vauhdilla ohi, mutta toisaalta taas lämmintä lopussa riitti niin paljon, että ainakin minä sain kerättyä taas lämmöstä ja auringosta riittävästi energiaa tulevaan talveen. Tykkään niin kovasti talvesta ja ennen kaikkea joulusta, että pimenevät syysillat ovat vain mieluinen asia :)

Justus Niklas-serkun luona kylässä Tampereelle

Mutta mitäpä meille kuuluu? Aika lailla samanlaista kuin viime kuulumisten aikoihinkin! Yhteensä kaksi viikkoa minulla oli kesällä lomaa, mutta muuten arki rullaa työn ja päiväkodin merkeissä meidän perheessämme. Pidin viikon lomaa toukokuussa ja viikon elokuussa. Molempina viikkoina onnistuin olemaan kipeänä (muuten olen ollut terve - olen taitava sairastamaan lomalla), mutta kyllä lomiin sain sisällytettyjä kivojakin juttuja. Toukokuussa juhlittiin rakkaiden ystävien häitä, joissa istahdin itsekin pitkästä aikaa pianon ääreen, kun säestin kirkossa ystävääni, joka lauloi Johanna Kurkelan Rakkauslaulun hääparille. Elokuun lomaviikolla sitten reissasimmekin hieman pohjoisessa ja paluumatkalla eksyimme jääkiekkoakin Vaasaan katsomaan - tyypillistä lomailua meidän perheellemme :D Muuten kesä meni tiiviisti töissä. Niin tiiviisti ettemme edes pikkureissuja ehtineet tekemään, koska yhteisiä vapaapäiviä taisi osua Jarnon kanssa meille ehkäpä huikea yksi päivä heinäkuun aikana! Mutta Justus kyllä nautti tästä kesästä jo ihan täysillä, ja isi ja poika saivatkin lomailla yhdessä useammankin viikon! :)

 Rakkaan ystävän häissä toukokuussa

 Justuksesta on tullut jo iso poika, joka kovasti oppii päivittäin uutta - nyt uusien sanojen tapailu suurimpana juttuna. Kirjat kiinnostavat edelleen, mutta myös pelailu, legot, hiekkakakut, kuperkeikkaharjoitukset ja monet muut jutut ovat Justuksen mielestä huippuja. Isi hommii, äiti ittuu, ankka ui... ja eläinsanasto sen kun karttuu! Ehkäpä juuri tämä puhumaan oppiminen on ollut se suurin kehittymisen osa-alue, mikä on ollut pinnalla viime aikoina :) Toisaalta totean aina, että hyvää kuuluu, eikä sen kummempia ole tapahtunut viime aikoina. Toisaalta taas koko ajan tapahtuu niin valtavasti jo ihan Justuksen arkipäivissä, että niistä riittäisi vaikka kuinka paljon kivaa kerrottavaa. Kuvia kesältä on karttunut huikeasti ja usein olen huomannut ajattelevani, että jos yhä kirjoittaisin blogia, laittaisin tämän ja tämän kuvan ehdottomasti sinne esille! Kesäkuussa tehty kylppäriremppa olisi ehdottomasti päätynyt blogiin, samoin kuin lukuisat ja lukuisat pikku hetket kesältä, joita nyt ei enää osaa juuri muistellakaan. Harmi sinänsä, koska kaikki ovat olleet juuri kyseisenä hetkenä varmasti kovin tärkeitä ja merkittäviä - kukin omalla tavallaan.

Laivareissulla syyskuun alussa

Vaikka kaiken kaikkiaan se arki on aina päällimmäisenä mielessä ja välillä päivät etenee niin vauhdilla, että pää ei mukana meinaa pysyä, osuu sinne keskelle niitä spesiaalipäiviäkin ♥ Viimeksi laitoin tänne kuvia siskonpojan ristiäisistä ja seuraavaksi olisi vuorossa pikkuveljen häät vajaan kolmen viikon kuluttua - jännää! Ensimmäinen meistä kolmesta sisaruksesta, joka avioon astelee :) Itse saan toimia seremoniamestarina ja kovasti alkaa jo jännitys nousta pintaan - pitäisipä vielä hääleikitkin ideoida loppuun! Justus saa kunnian toimia sulhaspoikana yhdessä Onni-serkkunsa kanssa. Pojilla on samanlaiset juhlapuvut ja samanlaiset mustat Coverset juhlakenkien virkaa toimittamassa! Justus on niin nopea, oleva ja velmu poika, että hieman jännittää mitä tuleman pitää...

Kotipihassa auringosta ja helteestä nauttien

Itse olen voinut ja jaksanut hyvin. Oikeastaan voisin sanoa olevani tällä hetkellä melkoisen hyvässä ja tasapainoisessa olotilassa kaikilta osin. Voin fyysisesti hyvin ja henkisesti samoin. Jarnokin totesi juuri yksi päivä, että nyt hän oikeasti luottaa minuun. Se kertoo osaltaan valtavasti. Viime talvi ja erityisesti kevättalvi oli melkoisen raskasta aikaa. Työstressi, ainainen univelka, Justuksen sairastelu ja muutenkin vielä Justuksen jatkuvat yöheräilyt verottivat omaa jaksamistani. Mutta samaan aikaan jaksoin aina muistuttaa itseäni siitä, kuinka huippua on kuitenkin jaksaa ja selviytyä tuollaisesta, kuin kuka tahansa muukin. Tuli jopa ihan superfiilis, että vihdoin minäkin jaksan, vihdoin minäkin osaan syödä hyvin ja riittävästi siten, että tiukan paikan tullen kroppa ei petä - eikä myöskään mieli. Vuosi töissä on opettanut minulle paljon. Paljon armollisuutta itseä kohtaan ja taidon jättää työasioita vapaa-aikana taka-alalle ajatuksissa. Helppoa se ei aina vieläkään ole, mutta hiljaa hyvä tulee. Mutta kaiken kaikkiaan, nyt asiat ovat ihanan hyvässä ja arkisessa tasapainossa :)

Tässä pikaiset kuulumiset, ehkäpä taasen palailen joskus uusienkin kera:) Kaunista ja tunnelmallista syksynaikaa kaikille! ♥

<3: Laura

Kuulumisia!

Heippa - ihan älyttömän pitkästä aikaa! Olin kovin otettu, kun muutama vanha lukija toivoi, että kävisin täällä vielä kertomassa hieman kuulumisiani :) Kovasti ovat sormet syyhynneet muutenkin päästä kirjoittamaan ja jokunen kuukausi sitten loin uuden blogipohjankin, mutta sitten aikavaras laittoi taas sormensa peliin ja muutti tämän mahdottomaksi. Mutta toisaalta - kyllä aikaa aina pienelle kuulumispostaukselle luulisi löytyvän. Joten tässä sitä nyt sitten kirjoitellaan :) Eli - mitä minulle kuuluu? Hyvää, kiitos! Oikeastaan kovin tavallista, jos miettii, millaista arki tavallisesti ihmisillä on. Toisaalta taas mahtavaa, sillä minulle se tavallinen arki on edelleenkin välillä ihan uskomaton asia edellisvuodet huomioiden. Meidän perheemme arki koostuu aika lailla samoista asioista kuin tuolloin, kuin viimeisimmän postaukseni kirjoitin. Justus aloitti hoidon marraskuussa, jolloin Jarno palasi jälleen töihin. Tuosta vasta alkoikin sitten meidän perheemme arkipuurtaminen, kun aloimme sumplaamaan yhteen kolmen ihmisen aikatauluja - kaksi vuorotyötä tekevää vanhempaa sekä pikkumies, jota hakee vanhempien lisäksi hoidosta milloin mummot, milloin papat. Mutta ihmeellisesti olemme selvinneet, vaikka kalenteri näyttääkin välillä aikataulutetulta sotasuunnitelmalta :D

Viimeisimpiin kuukausiin on mahtunut lähinnä töitä, mutta myös paljon kaikkia isoja, pieniä juttuja, jotka ovat kummasti auttaneet jaksamaan ja oikeasti nauttimaan elämästä töiden ohella. Vakituisen työpaikan saaminen, Justuksen ensimmäinen joulu, Justuksen 1-vuotissynttärit, siskonpojan syntyminen kaksi päivää Justuksen synttäreiden jälkeen sekä tuon ihanan pikkumiehen saaminen kummipojaksi ovat niitä ikimuistoisimpia asioita ♥ Viime viikonloppuna pääsin minäkin juhlimaan ensimmäistä kertaa sitten viime marraskuun, kun juhlimme Jarnon kolmikymppisiä teemalla Last Party Before Thirty. Arjessa taasen voimavaroja antavat lounashetket ystävien kanssa tai rauhallinen, omassa seurassa vietetty kahvilahetki ennen työpäivän alkamista sekä ennen kaikkea oman pikku perheemme kesken vietetyt koti-illat. Kun herätyskello on soittanut läpi talven viiden aikoihin töihin - tai joinakin aamuina jopa aiemmin - on virtaa täytynyt hakea  kaikista asioista, jotka sitä vaan antavat! Mahtavana apuna ovat lisäksi tietenkin olleet omat sekä Jarnon vanhemmat, jotka ovat mahdollistaneet myös vanhempien pikku irtiotot sekä työaikojen päällekkäisyyksistä selviämisen.

Mitäpä sitten Justukselle kuuluu? Justukselle kuuluu hyvää - varsin vauhdikasta elämää! Justus on aikamoinen vauhtiveikko, joka rakastaa kiipeilyä :) Silmät saisivat olla selässäkin, kun Justus on lempipuuhissaan eli kiipeilemässä keittiönpöydälle, syöttötuoliinsa tai tietokoneelle... Ja voi sitä vauhtia, kun mies spurttaa ulko-oven avautuessa vapauteen! Monta kertaa on tämän äidin sydän jättänyt lyönnin välistä, kun pikkumies on vauhdikkaimmillaan :D Mutta on se niin ihmeellistä se lapsen kasvun seuraaminen ♥ Ja se ymmärrys, mikä kehittyy aina vaan! Onko mitään niin hyvää fiilistä, kun sanoo Justukselle, että tule antamaan äiskälle hali ja toineen tulee halaamaan? Tai kun sanoo, että menehän katsomaan, tuleeko iskä jo kotiin, ja poika juoksee oman huoneensa sohvalle ja vetää sälekaihtimen ylös? Ei, ei sellaista taida olla. Toki vastapainona ovat hetket, kun poika järjestelee roskiksen sisällön ympäriinsä tai laittaa keittiön kaappien sisällön uuteen uskoon - eli aina ei ole tämänkään äidin hymy kovin herkässä ;) Mutta kyllä ne hyvät hetket päihittää ne huonot ihan sata-nolla!

Ja mitä omaan vointiini tulee, on se hyvä. Ensimmäistä kertaa yli viiteen vuoteen olen vapaa hoitokontakteista. Viimeinen käyntini polilla sairaanhoitajani sekä lääkärini luona on jo takana päin. Maaliskuun puolen välin paikkeilla sanoin hyvästit monta vuotta jatkuneelle hoitokontaktilleni, hoitajalleni, joka on auttanut minua läpi nämä vuodet. Olisin sanaut jatkaa vielä satunnaisten käyntien merkeissä tai jopa harkita psykoterapiaa. Koin kuitenkin, että olisi minun aikani jättää tämä asia jo selvästi taka-alalle elämässäni. Minä pärjään yksin. Minä pärjään perheeni tuella. Ja oikeastaan kysymys ei ole siitä, että tarvitsisi edes pohtia pärjäämistäni, sillä minä voin hyvin - ihan oikeasti. Parantumiseni on ainoastaan vahvistunut. Olen ollut niin täysillä kiinni elävässä elämässäni, ettei syömishäiriölle ole ollut minkäänlaista jalansijaa elämässäni. Se ei ole enää tervetullut takaisin. Jos ennen elämäni oli pelkkää syömishäiriötä, on se nyt niin paljon muuta. Päärooleissa näyttelevät elämäni miehet, työ, ystävät, perhe, harrastukset.... Paljon on haaveita tulevaisuutta ajatellen, asioita joista nautin tässä hetkessä, mutta myös ihania asioita, jotka ilahduttavat jo ihan lähitulevaisuudessa :) Kolme ihanaa kesälomaviikkoani, rakkaan ystäväni häät toukokuussa, veljeni häät syksymmällä - ihan mahtavia juttuja siis! 

Tietenkään aina elämä ei ole ruusuilla tanssimista - ei todellakaan. Syksyllä satutin töissä selkäni ja piinaava selkäkipu vaivasikin minua pitkään, myös rannekivut ovat olleet vaivanani aivan liian usein. Joskus olen niin väsynyt, että tunnen itseni unissakävelijäksi ja ihmettelen miten edes selviydyn työpäivistäni. Mutta aika ajoin tekee myös hyvää laittaa omassa mielessä asioita oikeisiin mittasuhteisiin ja ajatella, kuinka hyvin asiat ovat entiseen verrattuna. Aina eivät asiat meinaa sujua ja pienetkin vastoinkäymiset kasvavat järkälemäiseksi omassa mielessä, mutta todellisuudessa ne ovat pieniä murheita ne. Oikeastaan pitäisi olla onnellinen niistä murheista, jotka ovat osa tätä minun nykyistä elämääni - tätä varsin tavallista, mutta samalla niin hyvää elämääni :)

Siinä kuulumisiani lyhykäisyydessään :) Mitäpä teille kuuluu? ♥

<3: Laura 

Aika sanoa heipat!

Nyt on aika sulkea yksi ovi elämässä ja sanoa tällä erää heipat teille ihanille lukijoille! Minun on siis aika jättää yksi asia elämässäni taakse ja tällä kertaa se tarkoittaa tämän blogin kirjoittamista. Tämä blogi on tullut tällä erää tiensä päähän. Päätös blogin lopettamisen suhteen ei ollut helppo, ei todellakaan. Blogi on minulle rakas ja sen kirjoittaminen on antanut minulle valtavasti. Olen saanut uusia ystäviä toivoen samalla pystyneeni oikeasti auttamaan kokemusteni kautta myös muita anoreksiaa sairastavia. Olen nauttinut arkeni jakamisesta teidän kanssanne, ja monia asioita olen saanut elää uudelleen kirjoittaessani niistä tänne blogin puolelle. Niitä hetkiä blogin parissa en antaisi pois mistään hinnasta. Kerran jos toisenkin ihanat kommentit ovat saaneet hymyn huulilleni. Kerran jos toisenkin ne ovat ihanuudessaan piristäneet mieltäni :)

Blogi sai aikanaan alkunsa suurena avunhuutona ahdistuksen keskellä. Tämä blogi on auttanut minua selvittämään ajatuksiani ja vienyt minua kohti tervettä elämää. Pitkän tauon jälkeen palasin blogin pariin Justuksen syntymän jälkeen, mikä antoi minulle samalla paljon ihanaa sisältöä elämääni. Sain jakaa ajatuksiani ja arkeani, mutta samalla sain teiltä lukijoilta myös valtavaa tukea tämän sairauden selättämisessä lopullisesti. Ilman kirjoittamista ja teiltä lukijoilta saatua tukea en välttämättä olisi näin onnellisessa tilanteessa nyt. Teiltä saamani tsemppauksen myötä olen onnistunut nitistämään sairaat ajatukset uskomattomalla tavalla ja nostamaan painoani normaaliin. Olen myös saanut jakaa elämäni ja arkeni pieniä iloja teidän kanssanne, mikä on ilahduttanut minua itseäni ihan valtavasti. Olen usein ihan innoissani tullut jakamaan kaikkea kokemaani teidän kanssanne :) Kaikesta tästä huolimatta, on tullut aika suunnata katseet eteenpäin.

Oman ajan rajallisuus tuli kuin ryminällä tajuntaani jokunen päivä sitten, kun jouduin tosissani alkaa pohtia asioita jo ihan oman jaksamiseni kannalta. Kun tajusin herääväni kello viideltä aamulla ennen töihin lähtöäni ennättääkseni vastaamaan haluamallani tavalla kommentteihin tai kyetäkseni kirjoittamaan sairautta käsitteleviä toivetekstejä, tiesin olevan aika painaa jarrua. Niin paljon kuin blogiani rakastankin ja teidän toiveisiinne haluaisin vastata, tiedän tämän olevan nyt liikaa. Nyt on aika ottaa pieni tauko, hengähtää ja raivata tilaa muille asioille :)

Blogi on jo pitkään kulkenut kahta erilaista polkua kertoen minun arkielmästäni sekä toiminut vertaistukena anoreksiaa sairastaville. Tuo yhdistelmä on tuonut paljon iloa minulle itselleni, mutta saanut minut myös hapauilemaan oman tahtoni ja velvollisuuden tunteen välillä yrittäen miellyttää kaikkia tasapuolisesti - niin itseäni kuin erilaisia lukijoitakin. Siinä välissä on ajoittain kadonnut se, mistä minä itse oikeasti haluan kirjoittaa - mikä on tällä hetkellä minulle kaikkein tärkeintä. Kuten aikanaan kirjoitinkin, vaativat vertaistuellisessa mielessä kirjoitetut postaukset paljon. Niiden hiominen voi viedä tuntikausia. Sairaus on niin herkkä, että jokaisen lauseen tulee olla harkittu, jokainen lause tulee miettiä viimeiseen asti. Rennolla mielellä kirjoittaminen ei ole mahdollista silloin, kun tietää vaikuttavansa sanoillaan toisen mieleen. Kun olen yrittänyt mahduttaa arkeeni aikaa kirjoittaa tasapuolisesti molemmista - minulle oikeasti tärkeistä aiheista - on aika yksinkertaisesti loppunut kesken. Jos aikaa minulla olisi loputtomasti, pitäisin tästä kaikesta varmasti kiinni - niin tärkeää tämä minulle on ollut. Mutta kun oma luonteeni ei kuitenkaan anna periksi jättää asioita puolitiehen tai jättää vastaamatta selkeää avuntarvetta sisältäviin kysymyksiin, on aika miettiä, onko minusta tällä hetkellä tähän.

Haluan tehdä myös blogin lopettamisen myötä selvän pesäeron tämän blogin alkuun ja juureen eli anoreksiaan - sairauteen mikä on nyt minun elämässäni nähty ja koettu, taakse jätetty. Pesäeron tekeminen ei siis ole tekemisissä sairauden itsensä kanssa - sen kanssa, että anoreksian miettiminen ja käsitteleminen tekisi minulle itselleni pahaa ja pitäisi minut sairaudessa kiinni. Ei, koen selättäneeni hienosti sairauden ja pystymään käsittelemään asioita myös ulkopuolisen silmin ilman, että itse otan asian käsittelemisestä tai muiden kokemuksista huonoja vaikutteita. Olen saavuttanut sen pisteen, kun en enää itse tarvitse oman oloni helpottamiseksi sairautta käsitteleviä tekstejä. Tähän päivään asti ne ovat olleet minulle tärkeitä kuitenkin sen vuoksi, että olen voinut niiden avulla ehkäpä tukea ja auttaa muita sairastuneita ja terveydestä haaveilevia - ainakin niin toivon. Toisaalta olisi vielä paljon sanottavana tästä sairaudesta ja parantumisesta. Toisaalta taas niin paljon on jo sanottu ja sairautta käsitelty lähes jokaisesta mahdollisesta näkökulmasta. Ehkäpä palaan vielä joskus pelkälle vertaistuelle omistetun blogin voimin, ehkäpä joskus vielä toteutan unelmani ja kokoan komemukseni kansien väliin :)

Ehkäpä tämän blogin lopettaminen tarkoittaa minulle myös sitä, että haluan irtautua myös muiden silmissä anoreksiasta. Vaikka tärkeintä onkin, että minä ja läheiseni tietävät totuuden, niin kaipaan sitä vapautta, ettei tekemisiäni tai kirjoituksiani enää katsota ainoastaan sairaushistoriaani silmällä pitäen. Ehkäpä kaipaan sitä, että voin kirjoittaa täysin vapaasti ilman, että joudun miettimään sitä, kuinka niitä tulkitaan sairaustaustani huomioiden. Koska en vaan ole enää yhtä kuin sairaus, en enää toimi kuten anoreksiaa sairastava toimii. Olen niin paljon muuta - olen kaikkea muuta - kuin entinen minä, jonka jokainen toimi oli jotenkin seurausta sairaista ajatuksistani. Olen saavuttanut normaalipainon. Olen saanut kymmenen lisäkiloa itseeni energiana ja terveenä mielenä. Olen saattanut harventaa tukikäyntini polilla yhteen kertaan kuukaudessa. Olen saanut takaisin läheisteni luottamuksen. Olen saanut takaisin terveyteni ja elämäni. Tästä lähtien keskityn tarkastelemaan elämää äitinä, tyttöysävänä, sairaanhoitajana, ystävänä, tyttärenä - terveenä ja muiden kanssa tasavertaisena nuorena naisena. Nyt haluan vain elää vapaasti ja antaa sen näkyä eli nauttia elämästäni :)

Niin paljon kuin rakastankin kijoittamista, avaa pienen tauon pitäminen valtavasti ovia muille harrastuksille :) En malta odottaa sitä, kun pääsen taas pelaamaan isäni kanssa tennistä, äidin kanssa ajan kanssa kuntosalille, Juliuksen kanssa lenkille, Jarnon kanssa aikanaan luistelemaan tai talven ensilumia testaamaan hiihtoladulla. En malta odottaa, kun voin taas paneutua lukemaan omia suosikkiblogejani tai uppoutua kirjojen ihmeelliseen maailmaan vähäisinä omina hetkinäni. En malta odottaa, että pääsen rauhallisin mielin vajoamaan sohvalle poikieni kanssa leffan pariin. En malta odottaa, kun pääsen uppoutumaan keittiökokeiluni pariin ihan täysillä - leipomaan, kokeilemaan, kokkailemaan, ihmettelemään. En malta odottaa pimenevää syksyä ja lähestyvää joulua, kun voin alkaa suunnitella joulukortteja ja joulukoristeita. En malta odottaa kotiprojekteihin paneutumista pienistä remppahommista kylppärirempan suunnitteluun. Pieni breikki kirjoittamisessa vapauttaa minun elämässäni tunteja ja tunteja muihin puuhasteluihin ja myös siihen elintärkeään lepäämiseen. En malta odottaa kaikkea tätä, mutta suurin syy lopettamiselle on tietenkin ajan vapautuminen minun elämäni miehille, joiden ajasta en halua kirjoittamisen vievän enää palastakaan.

Mutta varokaa vaan, ette te minusta kokonaan eroon pääse ;) Kunhan vaan aikaa jälleen on paremmin, kirjoittaminen mukautuu arkeeni jälleen rentona harrastuksena ja olen hakenut uutta inspiraatiota arjen ihanuudesta, niin uusi blogi muotoutuu varmasti niiden kautta alta aikayksikön - tai sitten kun oikea aika sille on. Blogitauko voi kestää kaksi viikkoa tai kaksi kuukautta, kenties pidempäänkin, mutta jollain tapaa uskon vielä palaavani blogimaailman pariin. Blogin pariin, minkä aiheet kumpuavat nykyisestä elämästäni ja asioista, joita todella rakastan. Sitten edetään rennolla mielellä arjen pikku ihanuuksia ihastellen, Justuksen kasvua fiilistellen ja uusia juttuja esitellen :) Kun joulu lähestyy, haluan varmasti jakaa jouluinnostustani teidänkin kanssanne. Kun Justus oppii uutta ja kasvaa, haluan varmasti jakaa sitä iloa myös blogin kautta. Kun sisutuskärpänen taas ottaa minusta enemmän ja enemmän valtaansa, haluan päästä myös niistä kirjoittamaan. 

Kiitos jokaiselle teistä, jotka ovat jaksaneet höpötyksiäni seurata ja lukea! On ollut ihan mahtavaa tutustua teihin tätä kautta ja oppia jopa hieman tuntemaan teitä, jotka olette jaksaneet ahkerasti kommentoida :) Olen saanut uusia ystäviä tämän kautta ja tavannut kasvotustenkin upeita nuoria naisia. Olen ollut iloinen jokaisesta postaustoiveesta ja kysymyksestä sairauteen liittyen - nuo kaikki ovat olleet minulle merkityksellinen osoitus luottamuksesta. Minulle on ollut tärkeää pystyä vastaamaan jokaiselle ja toivonkin vastauksistani olleen edes hieman apua. Olen iloinnut jokaisesta arkijuttujani koskevasta kommentista - ne ovat saaneet minut aina niin hyvälle mielelle :) Tämä vastavuoroisuus onkin tehnyt tästä kirjoittamista niin mielekästä ja tärkeää. Joten kiitos  ♥

Näiden sanojen ja viime viikolla napattujen kuvien myötä haluan toivotella ihanaa syksyä kaikille! Jos joskus vielä blogimaailmaan palailen, ilmoittelen siitä varmasti tännekin ja toivotan jokaisen tervetulleeksi uuden bloginkin puolelle :)

<3: Laura