Viikon parhaat ♥

Takana on kahdeksan päivän sisällä seitsemän työpäivää sekä koko perheen läpikäynyt flunssa, mutta hengissä sitä kummasti yhä ollaan! Nyt onkin sitten aika hengähtää kahden päivän ajan vapaapäivien muodossa :) Viime viikko oli tosiaan melkoisen raskas, kun pikkumiehemme toi mummolareissultaan mukanaan flunssapöpön - Justuksen ensimmäinen flunssa oli siis kyseessä. Pari ensimmäistä yötä meni valvoen ja itkien, ja vain rintarepussa nukkuminen pystyasennossa oli mahdollista. Valvottujen öiden jäljiltä puoli kuuden heräämiset eivät kovin suurta herkkua olleet, mutta pääasia tietenkin oli, että muutoin Justuksella oli hymy herkässä ja iloinen mieli säilyi :) Seuraavaksi sairastuikin sitten Jarno ja myös itse olin melkoisen kipeä ja ainut vapaapäiväni menikin ikävästi flunssaillessa. Mutta paljon hyvääkin viikkoomme sekä hieman sitä edeltäväänkin mahtui! Valitusvirrestä siirrynkin sitten niihin viikon parhaisiin hetkiin ;)

♥ Viikon parhaat ruokakokeilut

Jarnon ruokakokeiluista olen saanut jälleen nauttia useampanakin päivänä edeltävien viikkojen aikana! Ensimmäinen ruokauutuus piti sisällään couscousta fetalla, paprikalla, punasipulilla ja basilicalla höystettynä. Tämä ihanuus sai rinnalleen kanaa tulisella ananaskastikkeella. Niin paljon pidin annoksen jokaisesta eri osasesta, että seuraavana päivänä töissä odotin ruokkista vieläkin innokkaammin kuin tavallisesti, kun tiesin eväsrasiani pitävän tätä herkkua sisällään :D Ja jälkkärijkokeiluna tälle annokselle oli mangoinen creme brulee :)

Toinen hauska ruokakokelumme sai ideansa pakkaseen lojumaan jääneistä katkaravuista. Jarno keitti katkaravut muun muassa valkosipulia sisältävässä liemessä, jonka jälkeen dippailimme tuoretta patonkia liemeen ja nautiskelimme ne kuorittujen katkarapujen kanssa :)

♥ Viikon paras hauskuuttaja

Viikon paras hauskuuttaja on kyllä ehdottomasti oma herra Justukseni :D Meidän minimiehemme on kyllä sellainen vipeltäjä että! Vaikka poikaa saakin olla vahtimassa ihan koko ajan, jaksan minä ainakin vielä tulla aina vaan niin hyvälle tuulelle pojan puuhailuista! Laatikot tyhjenee, kaikki mahdollinen revitään alas ja hieman vaarallisen oloiset seisoskeluharjoitukset milloin mitäkin vasten jatkuvat aiktiivisina. Kuten äitini sanoi - siitä se rajojen laitto pojalle alkaa!

♥ Viikon paras grillihetki

Uumoilin jo viikko sitten, että kolmikymppisillä grillatut makkarat jäävät luultavasti tämän kesän viimeisiksi, mutta eivät suinkaan! Viime viikolla äitini ehdotti veljeni perheen taloyhtiön pihassa olevan grillikatoksen testausta. Liityimme mielellämme pieneen grillausporukkaan mukaan, ja torstaina työpäivän jälkeen poljinkin suoraan grillailemaan. Myös Justus ja Jarno saapuivat pian kävellen kotoota paikalle. Niimpä iltapäivä sujui varsin hauskoissa merkeissä makkaraa paistaen ja äitini ostamilla jälkkäreillä herkutellen :) Suunnitteilla onkin jo uusintaotos tällekin viikolle!

♥ Viikon paras leffailta

Katsomme yhdessä leffoja melkoisen paljon, mutta siitäkään huolimatta en ole viime aikoina tykästynyt kunnolla yhteenkään näkemääni elokuvaan. Olisin halunnut jo aikanaan käydä leffassa katsomassa 21 tapaa pilata avioliitto -elokuva, mutten siihen mahdollisuutta saanut. Niimpä kävin sen meille yhtenä iltana Makuunista lainaamassa. Ja voi että, kuinka siitä tykkäsinkään - ihan paras elokuva aikoihin! Ennen en voinut kuvitellakaan nauravani elokuvaa katsoessani, mutta vuodet ovat herkistäneet naurulihaksiani ja nykyään hekottelen sarjoja ja elokuvia katsellessani ihan kiitettävästi :D Ja tämä elokuva kirvoitti kyllä ihan hyvät naurut, joten suosittelen! Leffailtaa meillä oli täydentämässä vielä Subin patongit ja minulla lisänä pussillinen irttareita :)

♥ Viikon paras rentoutus

Kun töiden alkaessa kärsin ikävästä hermopinteestä, totesin hierojan tulevan melkoisen tarpeeseen. Niimpä varasinkin ajan itselleni stressiniska-hierontaan, jossa olen käynyt rentoutumassa nyt jo pari kertaa. Olen pitkään etsinyt hyvää hierojaa itselleni ja nyt luulenkin sellaisen löytäneeni :) Olen ollut molempien kertojen jälkeen niin tyytyväinen ja oikeasti rentoutunut, että aion varmasti jatkossakin käydä samaisella hierojalla :) Rentoutumisestani kertoo paljon jo se, että olen molemmilla kerroilla lähes nukahtanut hierontapöydälle! Minä, joka ei meinaa nukahtaa mihinkään, ei sitten millään!

♥Viikon paras kohtaaminen

Viikon paras kohtaaminen oli samalla ehdottomasti myös paras ensitapaaminen sitten Justuksen syntymän ♥ Veljeni perheeseen syntynyttä pikkuprinssiä pääsimme tapaamaan ensimmäistä kertaa, kun herra oli viiden päivän ikäinen :) Tuollainen pieni ihminen on jotain niin ihmeellistä, että sitä nukkuvaa minimiestä olisi voinut vaan tuijottaa ja tuijottaa! En voinut olla itsekään lausumatta niitä sanoja, jotka niin moni pienen lapsen vanhempi lausui nähdessää aikanaan Justuksen: "miten joku voi olla noin pieni, onko meidänkin lapsemme ollut noin pikkuinen?". Ja voi että, kun miehen otti syliinsä - eihän se painanut juuri mitään! Kun otimme kuvia, joissa Justus ei malttanut olla lainkaan paikoillaan ja tämä toinen poitsu sen kun nukkui paikoillaan, niin jaksoi kyllä naurattaa ajatus, että pojat ovat samana vuonna synnyttyään "saman ikäisiä". Ehkä vielä pieni hetki menee, ennen kuin tässä iässä niin suuri puolen vuoden ikäero tasoittuu, mutta sitten pojista tulee aivan varmasti kyllä tosilleen niin mahtavat leikkikaverit että! :)

"Peiton alla posken nukka,

jalassa pieni sininen sukka.

Näin teille onni suotiin,

ikioma poika suotiin"

Pieninä ensituliaisina veimme Kuusamosta jo valmiiksi ostetut porotöppöset sekä suloiset ison pienen miehen kollarit :)

♥ Viikon paras mietelause

"Hymy, jonka annat,

palaa aina luoksesi"

Moni pitää mietelauseita - usein positiivisuutta pursuvia sellaisia - turhina ja jopa ärsyttävinä, mutta minä olen juuri sellainen, joka niistä hakee piristystä päivään ja vahvistusta positiiviselle mielelle :) Tykkään ostella nättejä kortteja kivoilla mietelauseilla, joten painoin myös tänään mieleeni hierontahuoneessa olleen positiivisen lausahduksen :) Pienillä ajatuksilla voi olla suuri merkitys. 

♥ Viikon paras päivän piristys

Tullessani aina töistä kotiin ja joskus töissäkin vielä ollessani, olen kysynyt Jarnolta, että miten heidän päivänsä on Justuksen kanssa mennyt. Vastaus on aina jarnomaiseen tapaan sama: "No hyvin tottakai!". Kun olin ollut vasta jokusen päivän töissä, aloin jo kyllästyä tähän vastaukseen ja sanoin toivovani saavani edes silloin tällöin pienen piristysviestin poikien kuulumisista töihin. Tässä yhtenä päivänä sainkin sitten kuvaviestin muodossa yhteiskuvan Juliuksesta ja Justuksesta, kun Jarno ja Justus olivat menneet vanhemmilleni lenkittämään päivän aikana Juliusta! Kyllä oli hyvä mieli äiskällä loppupäivän :) 

Tällaisia muistoja menneiltä päiviltä - nyt keskitytään vapaapäivien viettoon hetkeksi :) Toisaalta ajatus täysin tekemättömistä päivistä kotosalla voisi olla varsin hyvä leipäilyn kannalta, mutta toisaalta taas... Huomenna on päivä täynnä erilaisten asioiden hoitamista ja keskiviikkona matkaan tapaamaan Helsingin suunnalle ihanaa ystävääni Minniä, jonka kanssa olisi tarkoitus nauttia hyvä lounas ja käydä hieman kauhistumassa kauhuleffassa :) Kauhuleffoista taitaa tulla meidän oma perinteemme, sillä tämä on jo kolmas kauhuleffamme yhdessä reilun vuoden sisään - miehistämme kun ei ole kauhuleffoja katsomaan ;)

Ihanaa alkanutta viikkoa teille kaikille arki-ilojen kera! :) 

<3: Laura

Lupa liikkua syömisten ehdoilla

Sain eräältä lukijalta pyynnön kirjoittaa liikunnasta ja siitä, kuinka paljon täytyy urheilla saadakseen syödä vaikkapa saman verran kuin minä tällä hetellä syön ilman, että täytyy pelätä suunnatonta lihoamista. En suinkaan tarttunut kommenttiin kirjoittaakseni aiheesta juuri tästä näkökulmasta, vaan jäin miettimään aihetta liittyen ajatukseen syömisluvan saamisesta liikunnan kautta. Anorektinen mieli kun keksii verukkeen jos toisenkin, jonka mukaan syömiselle tarvitsee saada lupa. Milloin luvan antaa hoitotaho, ravitsemusterapeutin laatima ateriasuunnitelma, aimmein todella niukaksi jääneet ruokailut, alentunut painolukema tai vaikkapa ennen ruokailua tehty kunnon hikilenkki. Itse olen vihdoinkin päässyt siihen tilanteeseen, jolloin en enää kaipaa lupaa syödä, vaan näen syömisen oikeutena, mahdollisuutena ja ennen kaikkea elinehtona. En tarvitse syödäkseni kenenkään lupaa, minun ei tarvitse huhkia salilla saadakseni syödä eikä minun tarvitse ruokaa ansaita, vaan syön, koska mieleni sitä haluaa ja koska kroppani sitä tarvitseee.

Kun kroppa ja mieli ovat tasapainoisessa tilassa, on sitä myös elämä itsessään. Tämä tarkoittaa sitä, ettei tavalliselta arkiaktiivisuudelta voi millään tapaa välttyä. Tavallinen arkiaktiivisuus koulu- tai työmatkoineen sekä kotitöineen tarkoittaa jo itsessään tilannetta, jolloin energiaa kuluu - ja kaiken lisäksi vielä usein ihan huomaamatta. Ihminenhän tarvitsee energiaa jo ihan perusaineenvaihdunnan vuoksi, vaikkei liikkuisi lainkaan päivän aikana. Kun töiden kautta olen tavannut suuren määrän ihmisiä, jotka ovat täysin vuoteen omia, ei mielessäni ole ikinä käynyt, että heillä ei olisi lupaa syödä. Jokaisen tulee syödä elääkseen! Siihen ei tarvita juoksulenkillä saavutettuja kilometrilukemia, vaan jokaisella meistä on oikeus ja velvollisuus syödä oli päivän aktiivisuus mikä tahansa.

Koska päivän aktiivisuus vaihtelee meillä jokaisella monistakin eri syistä - sekä tietenkin myös aineenvaihduntamme ovat erilaisia - ei tarkkoja ruokamääriä voi täysin verratakaan eri ihmisten kohdalla. Mutta tällöin astuukin kuvaan se luontainen taito syödä ja kuunnella omaa kroppaansa ja sen tarpeita. Tiedän oman kokemuksen kautta, että tuo taito on täysin hukassa syömishäiriötä sairastavalla, mutta tiedän myös sen, että se taito on mahdollista oppia myös uudelleen. Kun itseään kuuntelee rehellisesti, ei tule mietittyä päivän kulutusta ruokaa valikoidessa tai syödessä. Olen huomannut sen paremmin kuin hyvin, että kyllä vartalo kertoo, tarvitseeko ruokaa milloin minkäkin verran. Tällöin ruoan tarpeesta siis kertoo kropan tarve, ei ennalta tehdyt päätökset tai liikuntasuoritukset. Ja kun tämän tilanteen on saavuttanut, myös mielitekoihin vastaaminen tuntuu luontevalta ja sallivalta ilman, että herkkuja tarvitsee ansaita sen enempää liikuntasuorituksilla kuin muusta ruoasta niukistelemisellakaan.

Kun itse aloittelin painoprojektiani, käänsin ajatukseni suoraan sille taajuudella, että liikuntalupaa ei tule, ennen kuin tietty painolukema olisi saavutettu. Tämä voisi tarkoittaa myös sellaista ajatusta, jonka mukaan minun täytyisi päästä tiettyyn ja ennen kaikkea riittävään ruokamäärään, minkä jälkeen liikunta olisi minulle vasta sallittua. Eli sen sijaan, että olisi noudattanut yhä anorektista ajatusta siitä, kuinka syöminen tulee vasta liikunnan ja kulutuksen jälkeen, noudatin täysin sääntöä, jonka mukaan lupa liikkua seuraa riittävää syömistä ja painon normalisoimista. Tästä en lipsunut tuolloin, ja nyt olen vihdoin vapaa harrastamaan liikuntaa enemmän oman mieleni mukaisesti - terveen mieleni mukaisesti.

Itse en halua ikinä enää palata ajatuskaavaan, jonka mukaan minun pitäisi hankkia liikunnan kautta itselleni lupa syödä. Ajatukset siitä, kuinka saisin syödä vain kuluttamani energiamäärän verran, ovat onnellisesti mennyttä elämää. En myöskään ajattele, että minun tulisi liikkua päivässä tietyn verran, jotta uskaltaisin syödä normaalisti ja vallan vapaasti. Minun nykyisessä ajatusmaailmassani ruoka mahdollistaa urheilun ja muun normaalissa elämässä esiintyvän liikkumisen. Se, että syön hyvin ja riittävästi, tarkoittaa minun elämässäni sitä, että voin polkea töihin pyörällä, tehdä hyvillä voimin työtäni sekä harrastaa vapaa-ajallani myös muunlaista liikuntaa. Eli ruoka on ehto liikunnalle, ei liikunta ehto ruoalle! 

Mutta miten minä sitten liikun  nykyään, että voin syödä rauhallisin mielin ruokapäiväkirjojeni kaltaisia määriä? Painoprojektiini palaan vielä varmasti myöhemminkin, mutta sen verran voin lyhyesti kertoa, että painoni alkaa vakiintua minulle sopivaan lukemaan. Se, että se vielä nousisi ei suinkaan haittaisi minua sekään, mutta kroppani selvästi kertoo jo voivansa hyvin tässäkin painossa. Olen ollut nyt kolmisen viikkoa töissä, eikä painoni ole laisinkaan laskenut, aikalailla keikkuu luultavasti samoissa lukemissa tai himpun verran korkeammalla - luontaisten vaihteluiden kera. Näin ollen olen löytänyt melko hyvän tasapainon energiansaantini ja -kulutukseni välillä. Tämä on ollut minulle selkeä lupa liikkua rauhallisemmilla mielin, mikäli näin tahtoisin tehdä. Nyt tulee kuitenkin iso mutta: lupa liikkua ei suinkaan ole tarkoittanut minulle pakkoa liikkua. Totuttelu töissäkäyntiin ja täyspitkiin työpäiviin yhdistettynä kotiarjen pyörittämiseen ovat väistämättä vieneet minulta voimia. Outoahan se olisi, jos jaksamiseni olisi työpäivän jälkeen samaa luokkaa kuin kotona saman ajan vietettyäni! Näin ollen hyötyliikunnan ohella varsinainen liikunta on jäänyt hyvin vähille, mutta se ei minua haittaa - olen todella sinut tuon asian kanssa. 

Poljen jokaisena työpäivänä töihin ja takaisin. Työmatkani on keskimäärin kolmisen kilometria, joten pyöräilyaika jää päivässä selvästi alle puoleen tuntiin. Työni on osin fyysistä, mikä tarkoittaa sekä askelia että nostoja päivässä jonkin verran. Näin ollen liikun kyllä lähes päivittäin, mutta tällä erää liikuntani keskittyy aika tavalla työpäivieni ympärille. Olen ollut tähän todella tyytyväinen, enkä ole kaivannut työpäivien päälle juuri muuta liikuntaa - arkiaktiivisuus on riittänyt vallan mainiosti. Olen kuunnellut täysin omaa kehoani ja totutellut rauhassa tähän uuteen elämäntilanteeseen. Vapaapäivätkin on mennyt muutoin kiireisissä merkeissä ystäviä tavatessa tai muiden kotipuuhailujen parissa, eikä liikuntapuoleen ole jäänyt aikaa keskittyä. Toki olen halunnut pyhittää vapaapäiväni myös ihan lepäilylle - sekin on enemmän kuin tärkeä asia muistaa.

Ajatuksenani on kuitenkin oman jaksamiseni mukaan alkaa harrastaa liikuntaa myös vapaa-ajalla joskus tulevaisuudessa - sitten kun aikaa minulla siihen löytyy paremmin. Ei siksi, että kokisin siihen jotain pakkoa, vaan siksi että haluan. Pienimuotoista lihaskuntoharjoittelua olenkin tehnyt kotona jonkin verran vapailla painoilla sekä kuntopallolla, mutta ajatuksena olisi lihaskuntoharjoittelua lisätä hieman viikkoihini. Osasyy tähän löytyy jo ihan työpaikalta: tarvitsen hyvän lihaskunnon jaksaakseni töissä. Koen tällä hetkelläkin lihaskuntoni olevan yllättävän hyvä viime vuoteni huomioon ottaen - ja samalla luonnollisestikin parempi kuin vuosiin. Koen jaksavani töissä fyysisesti loistavasti, mutta kaipaisin vielä parempaa lihaskuntoa esimerkiksi tietynlaisia nostotilanteita ajatellen. Ja toki sitä samaa jaksamista tarvitsen oman kotipunttinikin kanssa täällä kotosalla :)

Myös muunlaista liikuntaa haluaisin ottaa mukaan arkielämääni hyvinkin mielelläni. Motiiveina tähän riittävät minulle minun omat lempilajini, joita haluaisin harrastaa lajien vuoksi, en kulutuksen. Rullaluistimet tekisi mieli kaivaa esiin verkkokomerosta ja suksien kunto tekisi mieli varmistaa tulevn talven varalle. Talvea odotellessani intoani kaiken muun kyseiseen vuodenaikaan liittyvän positiivisen ohessa lisää huimasti ajatus jäälle astumisesta luistimet jalassani. Ja kaikki tämä ensimmäistä kertaa vuosiin oikeilla perustein, oikean liikunnanilon ja todellisen innon kera! Taustalla eivät kummittele ajatukset pakkoliikunnasta tai mahdollisimman kuluttavasta liikunnasta, vaan pääasiassa on innostus kyseisiin lajeihin. Tällä hetkellä minut ajaa liikkumaan se tunne, kun koen jaksavani hyvin - ja se on oikesti ihan mahtava tunne! On hieman eri asia tehdä kävelylenkkejä viimeisillä voimillaan ja vähillä syömisillä, kuin energiavarstot täysinä ja kroppa hyvävointisena.

Kuvat: weheartit.com

Joten lupa syödä ei tule minulle suinkaan liikkumiseni mukaan. Syömiseni mukautuvat omien tuntemusteni ja mielihalujeni mukaisesti. Toivonkin näiden mietteiden herättävän ajatuksia sellaisilla, jotka vielä niin kovasti takertuvat sairauden eteenpäin ajamina ajatukseen, että vain harrastamalla liikuntaa saa syödä vapaasti. Parantuminen anoreksiasta on monimutkainen yhtälö ruoan ja liikunnan suhteen. Mielen tulee oppia sallimaan ruoka meistä jokaiselle, niin energian kuin nautinnonkin lähteenä. Kropan tulee oppia jälleen ihmiselle luontaiset tuntemukset kylläisyydestä ja nälästä. Psyykkeen tulee eheytyä taustalla, jotta kaikki sallivuus ja itselle armollisena oleminen olisi edes mahdollista. Mutta jos ajatellaan asiaa ainoastaan liikunnan ja ruoan suhteen, ajattelen suuresti niin, että ensin suhteen ruokaan tulisi normalisoitua, ennen kuin liikuntaa kannatta edes ajatella - usein jo ihan huonon fyysisen voinninkin vuoksi, mutta myös rikkonaisen psyykkeen vuoksi.

Minulle aikanaan hoitotaholta annettu liikuntakielto oli varmasti monella tapaa pelastukseni ja onneksi se seurasikin minua ajatuksissani pitkällä tähän hetkeen saakka. Vaikka liikuntakieltoa seurasikin toki melkoinen ahdistus, niin tämän liikuntakiellon avulla opin ymmärtämään myös sen, että minulle ei tapahdu mitään pahaa, jos syön, vaikken liikuntaa harrastakaan. Ymmärsin sen, että saan syödä, vaikka en liikkuisi lainkaan. Näin ollen olen saanut rauhassa normalisoida suhdettani ruokaan, ennen kuin olen alkanut normalisoida suhdettani liikuntaan. Helppoa se ei ole ollut ja ajatus pakkoliikunnasta on kulkenut mukanani tiiviisti viime vuosien ajan, mutta myös ajatus liikuntaluvan saamisesta vasta myöhemmin, voidessani niin fyysisesti kuin psyykkisestikin jo huomattavasti paremmin, on oikeasti kantanut hedelmää. Kuten eräs lukijani hyvin kerran kommentoikin, tulisi sairauden jäljiltä onnistua normalisoimaan myös suhde liikuntaan. Ei, se ei tarkoita sitä, että jokaisen tulisi harrastaa liikuntaa, vaan esimerkiksi sitä, että terve mieli sallii olla harrastamatta liikuntaa ilman huonoa omaatuntoa tai muita sairaita ajatuksia.

Jokainen on tietenkin oma yksilönsä, eikä kenenkään parantuminen etene täysin samoja polkuja pitkin. Minulla kuitenkin suhde liikuntaa alkoi vähitellen normalisoitua ajan kanssa, kun olin ensin saanut ruokailuni kuntoon ja kroppani energiavarastot täytettyä. Tällöin myös mieleni oli vihdoinkin valmis käsittelemään liikuntaan liittyviä asioita oikein, terveellä tavalla. Luonnollinen tapa syödä ja hyvä fyysinen vointi ovat taanneet minulla sen, että myös tarve liikkua on luonnollista ja tervettä. Joten kaikki aikanaan. Anoreksian pituisessa mittakaavassa liikunnan aloittamisella ei ole kiire - ruoka ensin, liikunta vasta paljon sen jälkeen.

<3: Laura

Riisin Rietas - pikkuretkeilyä Riisitunturilla

Viimeisiä reissupostauksia viedään! Nyt olenkin reissumuisteloiden kautta kuljettanut teitä vanhempieni mökin kautta Kiuruvedelle, josta ajelimme pohjoiseen päin Suomussalmen kautta Kuusamoon. Kuusamossa meitä odottivat ihana mökki kera oman saunan ja takan sekä luontoelämys Kiutakönkään kuohuen äärellä :) Kuusamosta matkamme jatkuikin sitten Posiolle, jossa maistelimme ensimmäiset poronkäristykset ja pääsimme ihailemaan Korouoman rotkolaakson kauniita maisemia. Nyt jäljellä olisikin sitten enää viimeiset päivämme Posiolla sekä pikavisiitti Ouluun ja muutama päivä mummolassa rauhoittumista! :)

Reissupäivämme numerot yhdeksän ja kymmenen...

...kuluivat yhäkin Posion maisemissa, kuten vielä pari seuraavaakin reissupäivää! Viimeiset päivämme Posiolla meni samoissa merkeissä kuin kaksi ensimmäistäkin Posio-päivää eli pikkureissuja tehdessä ja Jarnoa kalareissuilta odotellessa. Vastapainona Jarnon kalastelulle minä nappasin jokaisena aamuna aikaa itselleni ja kävin rentoutumassa saunassa naisten yleisellä aamusaunavuorolla. Ei olisi voinut kyllä olla parempaa päivän aloitusta kuin rentouttava sauna - yhtenä aamuna myös pulahdus kylmään järviveteen - ja sen jälkeen rauhallinen aamiainen ennen päivän puuhasteluja :)

 Koska Jarno vuokrasi veneen pariksi päiväksi kalastelemista varten, täytyi minunkin päästä ehdottomasti soutelemaan! Kävinkin yksikseni, poikien jäädessä rannalle, hieman soutamassa järvellä. Kun hetken aikaa oli soutanut, niin harmittelin kovastikin sitä, etten ollut tajunnut ottaa kirjaa mukaan! Olisi ollut ihan todella mukavaa hieman rauhassa lueskella venee lipuessa :) Tuolloin nimittäin tuuli aika kovasti, joten olisin varmasti päässyt edes johonkin suuntaan ilman soutamistakin :D

Posiolla ollessamme netti ei toiminut kuin yhtenä päivänä, mikä loppujen lopuksi oli melkoisen vapauttavaa – ei telkkaria eikä tietokonetta moneen päivään. Näin ollen vaikka aikaa vaikkapa kirjoitella Jarnon kalareissujen aikana ehkä olisikin ollut, sain kerrankin syventyä täysin kirjojen ihemeelliseen maailmaan :) Reissun aikana tulikin luettua vaikka kuinka, mikä oli aivan ihanaa! Olenkin kaivannut kaiken arkisen kiireen keskellä sitä lukemiselle rauhoitettua aikaa ja tunnetta, kun voi vaan lukea ja lukea. Sanoinkin jarnolle, että hän saa puolestani kalastaa ihan oman mielensä mukaisesti, kunhan minä saan ottaa omat hetkeni kirjan parissa ;)

Justuksella oli tuolloin päällä aivan älytön kierimisvaihe, joten mikäpäs siinä oli pojan kanssa mökin lämmössä ollessa iskän kalastusreissujen aikana, kun poika treenaili liikkumista milloin mitenkin. Pääasiassa poika kuitenkin kieri ja vääntäytyi ihan jokaiseen mahdolliseen koloon, mikä vuoksi minulla kyllä riitti puuhaa jo ihan pojan pelastamishommissakin, kun häntä aina kiipeleistä pelastin :D

Tosin yksi Jarnon kalareissuista jäi mieleeni kaikkea muuta kuin mukavana... Koko päivä oli pyhitetty kalastamiselle, emmekä siten tehneet mitään yhteissuunnitelmia kyseiselle päivälle. Jarno lähti jo kolmen maissa autolla etsimään muita kalapaikkoja Posion alueelta, sillä oman majapaikkamme järvi ei enää häntä kiinnostanut. Jossain vaiheessa menin päikkäreille, jonka aikana Jarno oli soittanut. Kun yritin soittaaa takaisin, en saanut yhteyttä. Soitin ja soitin ja soitin ja paniikki alkoi hieman jo vaivata. Kun oli puolisentoistatuntia yrittänyt saada herraa tuloksetta kiinni, olin jo lietsonut sellaisen paniikin itselleni! Ajatukset kiersivät vain kehää siitä, että olemme Justuksen kanssa kahden Posiolla. Olemme ilman autoa. En tiedä edes minkä järven rannalla Jarno on. Ehdin siis jo kuvitella kaiken mahdollisen kamalan, mutta onneksi loppu hyvin kaikki hyvin :) Onneksi sain Jarnoon yhteyden jo paljon ennen hänen kalareissulta palaamistaan - hän nimittäin liittyi seuraamme vasta kahdentoista tunnin kalastelun jälkeen eli aamuyöstä!

Päiviimme Posiolla sisältyi myös toki ruoanlaittoa :) Vaikka vettä ei pikkuruiseen mökkiimme tullutkaan, oli siellä silti ihan hauska kokkailla! Grillasimme muutaman kerran myös viereisessä grillikatoksessa, mutta teimme myös keittolevyllämme kaikenlaista ruokaa tulisesta katkarapu-nuudelijutusta kanakeittoon asti :)

Yksi "hienoista tavoitteistani" reissumme aikana oli päästä paahtamaan vaahtokarkkeja! Varauduin matkaan ihanalla puolen kilon vaahtispussilla, mutta arvatkaa mitä? Pussi kyllä kului kokonaan, mutta yhden yhtä vaahtista ei tullut paahdettua - ei yhtäkään! Yhdessä mökissä oli oma takka, toisen vieressä hyvä grillikatos ja nuotiollakin tuli makkaraa paistettu. Mutta aina kun olisin voinut lemppareitani tulessa hieman paahtaa, iski laiskuus ja käsi vei suoraan vaahtokarkin pussista suuhun :D

Yhdestoista reissupäivä...

...vei meidät tuliaishankintoja tekemään! Ensin matkasimme aivan majapaikkamme lähistöllä sijaitsevalle Pentik-mäelle, josta ostimme Jarnon mummolle 70-vuotis lahjan sekä Jarnon siskolle rippilahjan. Ja tuolloin myös pikkumieheni iskänsä avustuksella osti äiskälleen synttärilahjaksi ihanan äiti-mukin :) Pentik-mäeltä ajelimme Kuusamoon, jossa aloitimme tuliaisostosten tekoon valmistautumisen kunnon tankkauksella Subissa. 

Evästauon jälkeen jatkoimma matkaa Riipisille, josta ostimme tuliaisia mummolle ja papalle, itsellemme pienen poro-muistoesineen sekä tietenkin Justukselle oman poron! Kuljetimme Justusta pehmoleluhyllyn ohi ja sieltä poika nappasi itselleen mieluisimman poron käteensä! :D

Kun tuliaiset oli hankittu, ajoimme suoraan Riisitunturin juurelle ajatuksena hieman myös siihen alueeseen tutustua. Jarnolle paikka oli jo lapsuudesta tuttu, mutta minä halusin ehdottomasti päästä näkemään myös tämän paikan - olimmehan juuri pari päivää Justuksen kanssa odotelleet mökillä Jarnon kalastusreissujen ajan odotellen juurikin jotain tällaista pientä retkeilyä!

Riisitunturia Luontoon.fi kuvailee seuraavanlaisesti: "Riisitunturin kansallispuisto on parasta koillismaalaista tunturi- ja vaaraluontoa. Arvokkainta Riisillä ovat tunturin kupeita värittävät rinnesuot ja henkeäsalpaavinta sen huipulta avautuvat laajat näkymät Kitkajärville ja Posion metsämaisemiin. Lumistakin lumisempi tykkymetsä näyttää siniseltä ja salaperäiseltä kuutamoyössä.

Riisitunturin reitistö soveltuu parhaiten parin päivän retkiin. Suosituimpia käyntikohteita ovat Riisitunturin huiput sekä reittien varrella olevat maisemakohteet. Riisitunturin uusimmat päiväreitit ovat Riisin Rietas ja Riisin Rääpäsy. Talviaikana kansallispuiston lähtöpisteeseen vievä tie pidetään auki, joten talviretkeilyyn on hyvät mahdollisuudet myös lumisena aikana." 

"Reitti jolle olet juuri astumassa, on saanut nimensä Riisin Riettaasta - onnettomasta miespolosta, joka taannoin menetti henkensä naavakuusikoiden kätköissä. Jo vuosikymmeniä on Rietas kummitellut Riisitunturin itärinteillä kaameita huutoja päästellen ja kulkijoiden perään huhuillen..."

Eli me tallustelimme reittiä nimeltä Riisin rietas ja ylhäälle kivuttuamme, saatoimme - jälleen kerran - todeta askelluksen kannattaneen :) Maisemat olivat todella kauniit ja reitti juurikin sopivan mittainen meidänkin perheelle. Päivä oli tuolloin muutenkin ihan todella tuulinen, mutta huh hei kuinka tuolla ylhäällä tuuli! Maisemia olisi mielellään jäänyt ylös ihastelemaan vähän pidemmäksikin aikaa, mutta pelkäsimme tuulen olevan Justukselle liikaa, joten lähdimme askeltamaan uusien maisemamuistojen kera alasvievää polkua pitkin takaisin autollemme.

"Tapion pöydäksi kutsutaan latvatonta kuusta, joka kasvaa leveyttä pituuden sijaan. Muinaiset suomalaiset uhrasivat erikoisen näköisen kuusen ääressä metsän kuningas Tapiolle osan pyyntikauden ensimmäisestä saaliista. Tapion puoleen käännyttiin etenkin ennen suurrriistan metsästystä."

Tämän retken sekä Koroumon maisemien ihastelun jälkeen, olin oikeasti todella tyytyväinen meidän Lappi-saldoomme! Vaikka aluksi haaveilimmekin pääsevämme myös pohjoisempaan Lappiin, mikä ei sitten toteutunutkaan ja Jarno vielä loppumatkastakin asiaa harmitteli, niin minä oli tyytyväinen :) Reissumme oli aivan täydellinen minulle ja uudet kokemukset Kuusamossa sekä Posiolla saivat jo itsessään minut todella hyvälle mielelle - mitään ei jäänyt puuttumaan!

Olisimme halunneet käydä katsastamassa vielä Riisin Riettaan lähtöpaikan lähettyvillä sijainneen kahvilan, mutta kello alkoi olla jo sen verran, että kahvila oli juuri mennyt kiinni. Niimpä ajelimme takaisin Posiolle hörppimään kahvit ja syömään jätskit paikalliselle huoltoasemalle. Kokemus sekin sinänsä oli, kun pikkuhuoltsikalle tuntui kerääntyneen koko lähialueen paikallinen, hieman vanhempi miesväestö, joiden seuraan sitten liityimme ;)

Tällaisia matkatunnelmia kuvien kera siis tällä kertaa. Seuraava päivä toikin meille sitten tullessaan aurinkoisen Oulun ja ytäväpariskunnan - tästä kaikesta kuitenkin lisää taas toisella kertaa :) Minä alan valmistautua viikonlopun työrutistukseen eli kahteen iltavuoroon ja toivottelen teille rentouttavaa viikonloppua - nautiskelkaa rennosta viikonlopusta minunkin puolestani! :)

<3: Laura