Oivalluksia arjen pyörteissä

Lainaan nyt tähän yhden ihanan tyttösen minulle kirjeessään kirjoittamaa lausetta: "Syömisen tarkoitus ei ole pyrkiä siihen "täydellisimpään ajoitukseen" tai vastata "täydellisiä mielitekoja" vaan yksinkertaisesti saada energiaa, jotta jaksaa". Tämän myötä aloin miettiä sitä, kuinka tämä asia on iskeytynyt todella tajuntaani vasta nyt lapsen myötä. Enää en voi käyttää ruokailuuni, ruoan ajatteluun ja valmistamiseen tuntikausia ajatellen vain ja ainoastaan itseäni, vaan on olemassa pikkuinen, jonka tarpeet menevät omien rutiinieni ja omien mielihalujeni edelle. Yhä enemmän ja enemmän minun tulee nähdä ruoka nimenomaan energianlähteenä, joka auttaa minua jaksamaan. Tässä ihan muutamia ajatuksia siitä, millä tavoin äidiksi tulo on aivan konkreettisesti, käytännön tasolla repinyt minua yhä kauemmaksi anorektisista toimintatavoista.

• Ruokailuja ei ole mahdollista toteuttaa kellon tarkkuudella. Koskaan ei tiedä, millä tuulella Pikku-Ukko on ja mihin aikaan hänen tarpeensa ajoittuvat, joten syödä tulee silloin kuin pystyy. Oikeastaan nälän kanssa tulee ennakoida ja pystyä tankkaamaan myös etukäteen. Ennen tämä oli minulle täysi mahdottomuus!

• Ruokailuhetkestä on täysin mahdotonta tehdä sairaudelle mieleisten "vaatimusten" mukaisesti täydellistä siten, että hetki olisi täydellisen rauhallinen, kaikki tekemättömät asiat olisi hoidettu alta pois, ruoka olisi täydellistä ja täysin mieluista jne. Se on ennemminkin sääntö kuin poikkeus, että pikkuinen huomaa olevansa juuri äidin ruoan valmistuttua nälkäinen. Tällöin ruoka pilkotaan valmiiksi ja syödään mahdollisuuksien mukaan imettämisen yhteydessä. Varsinkin vasemman käden ollessa vuorossa, täytyy varautua kunnon sotkuun :D Tässä vaiheessa ruoka on käytännössä jo ihan jäähtynyttä, eikä ennen tapana ollut jatkuva mikrolla ravaaminen onnistuisi mitenkään - ja hyvä niin!

• Nälkä on niin valtaisa, että kaikki entiset ajatukset riittävästä ruoasta ja ateriakerroista on unohdettava.  Enää ei voi tukeutua entiseen ruokailurymiin, vaan on pystyttävä luottamaan täysin nälkätuntemukseensa ja noudatettava sen käskyjä. Jos energiantarve on jo sairauden jäljiltä ollut suuri, on se nyt imetyksen myötä valtava! Ruoka ei yksinkertaisesti voi mitenkään olla sitä kevyintä eikä annoskoot entisellään: syön valehtelematta poikaystäväni kanssa vähintäänkin yhtä suuria annoksia (plus lukuisat ja lukuisat välipalat). Ja kyllä, yöllä tulee aina imetysten yhteydessä ruokailtua itsekin!

• Oma jaksaminen ja hyvinvointi ovat edellytyksenä pikkuisen hyvinvoinnille. Jotta voin olla hänelle hyvä äiti, täytyy minun jaksaa ja voida hyvin. Käytännössä tämä tarkoittaa riittävää, tarpeeksi ravitsevaa ja monipuolista ruokaa. Tämä heijastuu luonnollisesti jaksamiseeni, mutta myös siihen, että pystyn todella imettämään pikkuista. Kun minä syön hyvin, pikkuiseni kiittää - tämä ajatus kantaa, mikäli heikko hetki yllättää:)

Kuva: weheartit.com

Tässä vain pikku hippusia niistä asioista, jotka ovat muuttuneet positiiviseen suuntaan Pikku-Ukon syntymän jälkeen. Aajattelin käsitellä näitä myöhemmin tarkemmin ja valtavasti näihin muutoksiin liittyykin ajatuksia! Varsinkin nykyisiin ruokailutottumuksiini, joista yhdelle lukijalle lupailinkin myöhemmin kirjoittaa enemmän. Lisäksi myös pelkästään ajatustasolla on tapahtunut valtavasti positiivisia asioita, joista kirjoittelen lisää toisella kertaa. Miten voikaan jollain niin pienellä olennolla olla niin valtava vaikutus toiseen ihmiseen? Onneksi kuitenkin on :)

<3: Laura