torstai 7. helmikuuta 2013

Ihmeellinen yllätys - raskaus

Ajattelin alkaa hieman käydä läpi raskausaikaani, kuten muutama sitä jo toivoikin. Päätin kirjoitella ajatuksia raskaudenkulusta aina vähän kerrallaan - ihan jo siksikin, että aika on nyt hieman kortilla. Tässä hieman siitä, kun sain tietää olevani raskaaana :)

Kotiuduin pitkältä osastojaksoltani viime vuoden toukokuussa. Vain pari viikkoa kotiutumisen jälkeen kävin rutiinikäynnillä gynellä, jolloin sain kuulla varsin yllättäviä uutisia lääkärin sanomana: "olet raskaana". Raskaus tuli siis täytenä yllätyksenä, sillä uskoin - ja myös pelkäsin - ettei raskaaksi tuleminen todellakaan olisi mahdollista ennen kuin painoni olisi normaalin puolella. Olin aivan ihmeissäni ja asia tuntui hyvin epätodelliselta. Ihanalta, mutta epätodelliselta. Vaikka raskaus ei suunniteltu ollutkaan, ei ollut epäilystäkään, etteikö se olisi molempien, sekä minun että poikaystäväni, mielestä ihana asia. Molemmilla kun takaraivossa oli jo pitkään kytenyt pelko siitä, että pitkä sairausaika sekä vuosia aliravittuna ollut keho olisivat voineet saada lopullista tuhoaan aikaan, enkä voisi ikinä tulla raskaaksi. Taisi olla juuri lääkärikäyntiä edellisenä iltana, kun poikaystäväni kertoi vilkkaisseensa lehdessä olevaa artikkelia Satu Taiveahosta. Artikkelissa Taiveaho kertoi epäilevänsä lapsettomuuden syyksi lukioaikaista laihdutustaan ja alipainoa. Tässä vaiheessa tuntui kieltämättä melkoisen pahalta. Mutta jo seuraavana päivänä tämä huoli osoittautui turhaksi! 

Vaikka näinkin omin silmin pikkuisen sydämensykkeen monitorilla, en voinut uskoa raskauttani todeksi. Asian realisoimiseksi tarvitsin vielä lukuisia positiivisia raskaustestejä, eikä mieli siltikään tuntunut täysin ymmärtävän asiaa! Asia tuntui niin absurdilta, sillä minulla ei ollut minkäänlaisia fyysisiä tuntemuksia raskauden suhteen. Pahoinvoinnista ei ollut tietoakaan, eikä muitakaan tyypillisiä raskausoireita minulla ollut. Ehkä kuukautisten poisjäänti olisi se konkreettisin asia, mutta kun niitäkään minulla ei sairauden vuoksi ollut aikoihin ollut lainkaan.

Saatuani kuulla raskaudesta, tapahtui jotain pääni sisällä välittömästi sairauden suhteen: en haluaisi tehdä mitään, mikä voisi vahingoittaa lastani. Vaikka asiat olivat alkaneet sujua kohtalaisen hyvin jo kotiutumisen jälkeen syömisten suhteen, lisäsi tämä tsemppini moninkertaiseksi. Tässä vaiheessa - vielä - en siis osannut lainkaan pelätä sitä, millainen vaikutus anoreksialla olisi raskausaikaani, vaan mieleni valtasivat muunlaiset pelot. Olin raskaudestani suunnattoman onnellinen ja halusin lasta aivan valtavasti, joten luonnollisesti mukaan astuivat pelot keskenmenosta. Tuntui, että näin merkkejä keskenmenosta joka paikassa ja olin aivan vainoharhainen asian suhteen. Pian tajusinkin, ettei asiaa ainakaan helpota eksyminen keskustelupalstoille, joissa joidenkin elämäntehtävänä tuntui olevan ainoastaan muiden pelottelu. Tajusin, etten voi elää kuin päivä kerrallaan, ja ainoa asia mihin voisin todella vaikuttaa, olisi oma hyvinvointini: huolehtisin itsestäni mahdollisimman hyvin.

Kuva: Anna Dammert

<3: Laura


14 kommenttia:

  1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinä se sitten aina mietit vain kuka on hoikka, hoikin ja hoikempi.
      Taidat olla kateellinen.

      Poista
    2. Mä mietin, että pitäisikö tälläiseen edes sanoa mitään. Ehkä ei. Tulisit omalla naamallasi esiin vittuilemaan. :-D Ehkä on yksi ja sama anonyymi, joka näitä kommentteja heittelee tai sitten monta. Who knows, ei kai sillä ole väliäkään. Ehkä on vain hyvin huono päivä ja halutaan purkaa se johonkin ihanaan ihmiseen, koska uskotaan ihanan ihmisen kestävän kaikki herjat?

      En ymmärrä, miten tästä saisi sellaisen vaikutelman, että Pinja kyttäisi, kuka on hoikka ja kuka ei. Tadaa, kunhan vain ehkä ihmetellään hoikkuutta äitinä olemisena.

      En tiedä pitäisikö näistä edes välittää tai jättää kommentoimatta, mutta tuli tarve sanoa että oikeasti melkein nauran.

      Ps. Miksi Pinja olisi Lauralle kateellinen, kun Pinjahan on itsekin hoikka ?


      Anteeksi kaikki! :D

      Poista
    3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    4. Höh Pinja en todellakaan suuttunut! Otin ilolla kommenttisi vastaan - kiinnittäen huomiota siihen, että löysit tiesi tänne taas, mistä olen todella iloinen! :) Sun blogia on myöskin tullut omasta kirjoittelutauosta huolimatta tunnollisesti seurattua :)

      Näytti minun vartaloni miltä tahansa, on tuon kuvan tarkoitus kuvastaa rakkautta tuota masua ja nyttemmin tuota pientä kääröä kohtaan <3

      Poista
  2. Musta oli ihanaa huomata, että olet palannut blogin pariin (varsinkin näin mukavissa merkeissä), vaikka en ehtinytkään heti kommentoimaan. Siispä toivotan nyt hurjan paljon onnea! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Mukavaa, että palailit heti lukijaksi! :)

      Poista
  3. onko toi kuva susta otettu!! hirveen kaunis ja ihana kuva <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 On joo otettu minusta tuossa marraskuun lopussa :) Halusin ikuistaa ihan valokuvaajalla tuon ihanan elämäntilanteen :)

      Poista
  4. Voi miten ihana kuva Laura! <3 En tajua miten unohdin tänään koko tämän blogiasian ottaa puheeksi, mutta tosi kiva juttu että olet taas alkanut kirjoitella! Muistathan ettet ota mitään paineita sitten! ;) Upea myös tuo uusi profiilikuvasi, olet niin kaunis! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minni <3 Mietinkin, että olitkohan huomannut kirjoittelujani :) Lupaan todellakin olla ottamatta paineita tästä, niin ei saa enää käydä!

      Poista
  5. Hei!

    Olen seurannut blogiasi aiemmin, mutta sitten lopetit kirjoittamisen joksikin aikaa? Ainakin näin muistelisin :). Hienoa, että kirjoitat taas, tekstisi kun ovat todella hienosti kirjoitettuja! Ja voi mikä ihana yllätys kun huomasin, että olet nykyään äiti! Itse haaveilen myös vauvasta, mutta pahoin pelkään ettei se ole mahdollista.. vaikean anoreksian läpikäyneenä (nykyään normaalipainoisena) kuukautisia kun ei ole ollut viiteen vuoteen :(. Anteeksi utelu, mutta oliko sinulla kuukautisia ollenkaan ennen raskautta? Olen todella epätoivoinen, koska todella haluaisin jo äidiksi ja pahoin pelkään ettei se ole mahdollista... Kiitos ihanista teksteistäsi ja kaikkea hyvää sinulle ja koko perheelle! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos pauliina! :) Tosiaan, lopetin kirjoittelemisen viime toukokuussa, mutta aloitin jälleen jokin aika sitten. Ja onneksi aloitin, koska olen nauttinut tästä kirjoittelusta taas todella paljon! Ja todella kiva juttu, kun löysit tauon jälkeen tiesi takaisin tänne :)

      Ehkä tämä minun tapaukseni luo sinuunkin uskoa, että mikä vaan on vielä mahdollista :) Aloitan toteuttamaan vastauspostauksia tällä viikolla (kun viime viikolla kyselin, olisiko lukijoilla kysymyksiä minulle), jolloin vastailen useampaankin aiheeseen liittyvään kysymykseen. Eli lue ihmeessä enemmän sitten, jos kiinnostaa! Mutta lyhyesti tuohon kuukautisjuttuun, niin kertaakaan ne eivät sairauden aikana ennättäneet palata luonnollisesti. Vuosia ne tulivat e-pillereiden avulla keinotekoisesti, mutta aina kun jouduin välillä maksa-arvojen vuoksi niiden syömisen lopettamaan, jäivät kuukautiset heti pois. Nyt lopetin pillerit viime tammikuussa ihan siksi, että näkisin missä painossa kuukautiset palaisivat luonnollisesti, mutta ne eivät ehtineet kertaakaan tulla ennen raskaaksi tuloa. Eli älä menetä toivoasi! Minäkin pelkäsin tuhonneeni kroppani, mutta onneksi niin ei ollut käynyt :)

      Jos haluat tietää asiaan liittyen vielä tarkemmin, voit vaikka laittaa kysymystä siihen kysymys-postaukseen :) Valtavasti tsemppiä sinulle! :)

      Poista
  6. Yli 13 vuoden avioliiton aikana en voinut synnyttää, minulla on keskenmeno, vaikka tulisin raskaaksi, kaikki lääkärit eivät voineet auttaa minua, kunnes siskoni ohjasi minut tohtori DAWNin luo, joka auttoi minua ja tulin raskaaksi ja nyt minä sinulla on kaunis tyttövauva,
    Hän auttaa myös monia ystäviäni, jotka ohjasin hänelle, tohtori DAWN on siunaus jokaiselle, joka ottaa häneen yhteyttä,
    *Jos haluat tulla raskaaksi.
    *Jos haluat lopettaa keskenmenon. *raharituaali ilman ihmisuhreja.
    *Jos haluat saada takaisin rakastajasi.
    *Jos haluat miehesi/vaimosi takaisin.
    *Jos haluat saada takaisin varastetun omaisuutesi tai rahasi.
    *Jos haluat hoitaa minkä tahansa sairauden,
    Ota häneen yhteyttä WhatsAppissa: +2349046229159

    VastaaPoista

Otan ilolla vastaan teiltä kommentteja: niiden avulla voimme vaihtaa ajatuksia sekä antaa vertaistukea toisillemme :)