Olipas meillä hauska spontaani reissu tänään Nurmijärvellä sijaitsevalle koskelle! Viime vuoden keväänä kirjoitin edellisestä koskiseikkaulustamme tänne, mutta silloin mukanamme oli Justuksen sijaan Julius :) Nyt oli siis mitä parhain aika tutustuttaa Justuskin kyseiseen paikkaan, sillä siellä tulemme varmasti pikkuperheemme kesken tulevaisuudessakin käymään!
Aamulla työkaverini lapsineen oli meillä kahvittelemassa, mistä sain hyvän syyn leipoa omenapiirakkaa kesän omenasadosta. Loppupäivä oli kuitenkin pyhitetty asioiden hoitelemiselle eli lähinnä eteisremppaa varten tarvittavien tavaroiden hankkimisille. Jarno kuitenkin ehdotti, että mitäpä jos ajaisimme samalla koskelle asti ja nappaisimme mukaamme Subista patongit lounaaksi samaan tapaan kuin edellisellä kerrallakin.
Eli reissumme K-rautaan sai rinnalleen mukavan pikkupiknikin :) Ja ei kyllä olisi taas voinut parempi ilmakaan sattua, sillä niin lämmin ja aurinkoinen sää oli!
Laskeuduimme alas koskelle ja nuotiopaikalle, johon olisi mukava leiriytyä. Viimeksi kun koskella kävimme oli kevät, ja kevään myötä liikkeellä oli paljon suuremmat vesimassat. Vaikka koski ei nyt ollutkaan ehkä parhaimmillaan, oli maisemat silti kivaa vaihtelua :)
Päätimme vihdoin toteuttaa pitkään miettimämme tavan valita patongit eli molemmat päättäisivät oman mielensä mukaisesti täytteet ja sitten söisimme kumpainenkin molemmista patongeista toisen puolikkaan. Ehtona tosin oli, että minä en saa valita vakkarikastikettani, sillä Jarno inhoaa lemppariani amerikansinappia :D
Niimpä minä päädyin kinkku-, kalkkuna- ja paahtopaistitäytteiseen club-patonkiin, mutta tällä kertaa valitsin kastikkeiksi majoneesin sekä bbq-kastikkeen.
Jarno taas päätyi kana-teryiakiin hot louisiana -kastikkeella. Ja yhteiseksi juomaksi mansikkainen Fanta :) Oli kyllä ihan hauskaa vaihtelua ja ehkä nyt jatkossa voisin itsekin hieman vaihdella omia vakiovalintojani - eiköhän ne kaikki patongit loppujen lopuksi hyviltä maistuisi oli täyte tai kastike mikä tahansa!
Päivä oli alusta loppuun ihan täydellinen. Aamun kahvittelut, yhteinen reissu poikien kanssa, kodin remppa-asioiden edistäminen, kävelylenkki äidin ja Juliuksen sekä Justuksen kanssa sekä herkullinen päivällinen - melkoisen mukava vapaapäivä siis :) Jotenkin on erityisesti viime päivinä tuntunut siltä, etten ole oikeasti saanut viettää Justuksen kanssa tarpeeksi aikaa ja minun on koko ajan minimiestäni hirvittävän kova ikävä - se on tuntunut pahalta. Niimpä koko päivä on ollut senkin puolesta mukava, että olen saanut olla pikkuherrani kanssa koko päivän aamusta iltaan asti! Ja ai niin, unohtuihan tuosta listasta eräs asia, mikä teki päivästä ei vaan täydellisen mutta myös kovin ikimuistoisen - ehkpä siitä lisää seuraavalla kerralla ;)
Mutta tosiaan, vaikka minä en viikkoa alkavaksi lainkaan hahmotakaan työviikonloppua seuranneen vapaapäivän vuoksi, on uusi viikko jälleen käynnistynyt! Eli mukavaa viikkoa teille kaikille! :)
<3: Laura
Moikka! Kommenttini ei nyt liity pätkääkään postaukseesi, mutta minua on vaivannut eräs asia ja ajattelin, jos osaisit auttaa. Minulla on myös syömishäiriö ja olen siitä toipumassa. Olen pikkuhiljaa uskaltanut alkaa syömään herkkujakin, joita en ennen olisi voinut kuvitella syödäkään. Nyt olen kuitenkin alkanut miettiä, että onko huono, jos syön joka päivä jäätelöä/piirakkaa/keksejä tai muita herkkuja. En korvaa herkuilla muita aterioita eli syön kyllä muuten suht terveellisesti. Mietin, että onko liiasta sokerinsaannista haittaa, jos muuten syö monipuolisesti ja terveellisesti. Tavoitteenani on kuitenkin painon nostaminen ja herkuissa on hyvin energiaa. Söitkö sinä normaalipainoa tavoitellessasi sokeripitoisia herkkuja päivittäin? Ja mitä mieltä olet siitä, että onko järkevää syödä päivittäin herkkuja ( saaden myös enemmän sokeria kuin suosituksissa), jotta tavoittaisi nopeammin normaalipainon? Kiitos, jos vastaat!
VastaaPoistaHeippa! Tosiaan, tähän kysymykseen olisi varmasti vastauksen kannalta monikin minun kanssani eri mieltä, mikäli he ajattelevat asiaa ainoastaan ravitsemukselliselta kannalta. Tällöin he ehkä ajattelisivat, ettei sokerille ole tarvetta, vaan painon saisi myös muilla keinoin ylös. MUTTA. Itse olen sitä mieltä, että keho voi kyllä eheytyä ilmankin herkkuja, muttei mieli. Koen, että syömishäiriöstä ja kaikista sen mukanaan tuomista rajoituksista ei voi parantua, mikäli jatkaa rajoittamista ja kontrolloimista ja pitää yllä tiettyä ehdottomuutta terveellisyyden suhteen.
PoistaJa kuten itsekin totesit, herkuista on myös apua painon normalisoimisessa, mutta mielestäni niillä on siis myös hyvin tärkeä rooli psyykkeen parantumisessa. Ja koska syöt oikeasti todella fiksusti eli syöt kunnon ruokaa ja sen lisäksi herkkuja, etkä siis kompensoi herkkujen syömistä muiden ruokien poisjättämisellä, kuulostaa minusta ajattelumaailmasi tuon suhteen juurikin hyvältä. Itse söin painoa nostaessani herkkuja päivittäin ja syön yhä. Jo osastolla ateriasuunnitelmassani oli pääruoilla jälkkärit ja joka ilta 90 grammaa karkkia. Pidin samaa yllä nyt myös täällä kotona, jolloin söin aamukahvilla aina jotain hyvää, vaikkapa leivonnaisen ja vielä illallakin yleensä karkkia. Enkä koe, että olen tällä mitään pahaa keholleni tehnyt, vaan päin vastoin - nyt mieleni ja kroppani voi hyvin. Toki otin energialisää myös pähkinöistä ja energiapatukoista, MUTTA niillä en korvannut tavallisia herkkuja.
Vaikka painoni onkin nyt normaalissa, syön yhä herkkuja päivittäin, enkä koe siinä olevan mitään pahaa :) Olen löytänyt sopivan tasapainon, ja koska nimenomaan syön kunnolla sitä perusruokaa ja herkut tulevat siihen päälle, säilyy myös tuo saavuttamani tasapaino. Tällöin uskaltaa syödä rennosti eikä kunnon herkuttelut juhlatilanteissakaan ole mikään ongelma, mutta eivät myöskään päivittäisen herkkuhetket :)
Tsemppiä ja rohkeutta sinulel painoprojektiisi! :)
Kiitos aivan mielettömän paljon vastauksestasi! Sanoit tosi viisaasti, että keho voi kuntoutua ilman herkkujakin, mutta mieli ei. En ole aikaisemmin oikeastaan ajatellut koko asiaa ja nyt kun ajattelen niin olen kyllä täysin samaa mieltä. Nimittäin juuri syömishäiriö kavensi ruokavaliotani todella yksipuoliseksi ilman minkäänlaisia herkkuja, joita aiemmin söin, kun olin normaalipainoinen. Olen myös huomannut, että mielialani on kummasti kohentunut lähiaikoina ja sairauden ääni päässäni paljon hiljaisempi. Lieneekö syynä siihen herkut tai sitten ei, niin aion pitää hyvällä omatunnolla kiinni päivittäisistä herkkuhetkistäni, sillä ne tuntuvat minusta mukavilta ja edistävät painoni normalisointia :)
PoistaMinulla on nyt ja toivottavasti jatkossakin todella kova motivaatio painon nostamisen suhteen ja vastauksesi loi minuun vain enemmän motivaatiota, kiitos siitä! Minulle on välittynyt blogisi kautta sellainen kuva, että olet jo todella hyvin parantunut syömishäiriöstä. Minulls on kova pyrkimys samaan ja tuntuu, että elämäni on nyt lähiaikoina ollut todella mukavaa, vähän niin kuin aikaisemmin ennen sairastumistani. Oli todella mukava kuulla mielipiteesi ja kiitos vielä paljon kannustuksista! :)
Kiva kuulla, että vastauksestani oli sinulle apua ja sai ajattelemaan asiaa vielä uudesta näkökulmastakin! :) Tosiaan, koen oikeasti parantuneeni anoreksiasta ja eläväni tällä hetkellä sairaudesta vapaata elämää :) Vaikka toki täytyy olla tulevaisuudessakin tarkkana, ettei vaikkapa stressitilanteissa palaa edes huomaamattaan reagoimaan vaikeisiin asioihin syömisongelmilla. Mutta uskon tiedostavani tuon kuopan niin vahvasti, että osaan olla varuillani!
PoistaTsemppiä sinulle - terveyttä todellakin kannattaa tavoitella, sillä elämä on ihan mahtavaa ilman anoreksiaa! :)
Hei!
VastaaPoistaMinunkaan kysymykseni ei varsinaisesti liity tähän tekstiin.. Ja olen rakastunut blogiisi! Jatka kirjottaimista aina <3 !
Eli.. Miksi et halunnut osastollaoloaikanasikaan tai muuten juoda täydennysravintojuomia ? Pelottiko sinua niiden energiapitoisuus vai...? Ja ruokapöiväkirjapostauksesi ovat ihania ! Niitä lisää ! <3
Voi kiitos ihana kuulla! Et uskokaan kuinka piristi päivääni, kun eilen kommenttisi luin <3
PoistaMutta tosiaan, syy miksi en lisäravinteita osastolla ateriasuunnitelmaani halunnut, perustui kaiketi sellaiseen ajatukseen, että nyt kun minulla on vihdoin hoitotahon antama lupa syödä, niin haluan saada energian syömällä tavallista ruokaa. Olin kaikesta ahdistuksesta huolimatta niin onnellinen siitä, että sain vihdoinkin taas syödä, etten halunnut "hukata" tuota mahdollisuutta lisäravinnejuomiin. Lisäksi kaloripitoiset juotavat olivat minulle se yksi vaikeimmista asioista sairauteni aikana, joten uskon myös sen liittyneen vaikeuteen ottaa lisäravinteita. Näin asiaa ajattelen jälkikäteen!
Ja lupaan tehdä ruokapäiväkirjoja myös jatkossakin :) Ihanaa alkavaa syksyä sinulle! :)
Lisää kysymyksiä satelee :D olen kysynyt ennenkin anonyyminä sinulta minua askarruttavia kysymksiä ja sulta niin hyviä vastauksia saanut, että tässä taas pari :D!
VastaaPoistaEli nyt olen päättänyt nostaa painoani 5-10 kiloa tämän vuoden puolella (ennen en ole mitään tuloksia saanut +/- joka viikko)
Tässä pari juttua mitkä muo nyt mietityttää tai miten sä olet näistä selvinnyt :)
1) Tavakseni on nyt tullut syödä karkkeja ja jäätelöä päivittäin, haluaisin siitä (ehkä sairaus haluaa) eroon tästä tavasta, mutta onko edes tarvis?
2) Kalorien laskeminen ja niiden jatkuva kontrolointi... Päässäni takoo kalorilaskuri niin kotna kuin koulussa.. netissä tarkat laskut ja joskus laskimella... niin sairasta mutten saa lopetettua :<
3) Rasvan pelko. Vältän kaikkea rasvaa.. ruokaöljyt esim. broilerin paistoon, pizzataikinan öljytilkka, leivänpäällinen, juusto, kerma, keksit, kakut, pullt, munkit... Jäätelöä syön ja suklaata mutten mitään ns. näkyvää rasvaa
4)Kaloripitoiset juomat. Juon vettä ja pepsi maxia.
5) pakkoliikunta. siitä on tullut tapa, jota on vaikea lopettaa
6) painonnousun pelko... kaikkein vaikein, eli hyväksyn +200g viikossa mutten enempää itku tulee +500g kohdalla :/
Toivottavasti voit vastata näihin askarruttaviin juttuihin:) KIITOS JO, BLOGISI ON UPEA! <3
Voi kiitos, kiva kuulla, että pidät blogistani! :) Vastaan ehdottomasti kysymyksiisi, mutta haluan tehdä sen kunnolla, joten toivottavasti ei haittaa, että joudut vielä hetken odottamaan? Nyt on ollut sellainen työputki, että kotona on käyty lähinnä nukkumassa, mutta kunhan lähipäivinä rauhoittuu, saat vastaukset ehdottomasti!
PoistaIhanaa loppuviikkoa! <3
Juu ei haittaa! odotan kyllä :D
PoistaAnteeksi, että kesti vastailla, mutta halusin ihan ajan kanssa asian tehdä! Eli tässä hieman ajatuksiani asioista - samoista, joita olen itse pyöritellyt viime vuosien aikana päässäni enemmän kuin paljon. Äitinikin luki kysymyksesi ja sanoi, että mielesi päällä on juurikin samoja asioita, joita minäkin olen hänelle lukuisia ja lukuisia kertoja ääneen lausunut!
PoistaMutta tosiaan, tässä hieman ajatuksiani kyseisistä aiheista :)
1) Herkut: Itse syön päivittäin herkkuja, enkä näe siinä mitään ongelmaa. Kuten ylemmäs vastailinkin jo, olen itse sitä mieltä, että keho voikin ehkäpä eheytyä ilman herkkujen syömistä, mutta mieli ei. Ehkäpä kroppamme eivät ravitsemuksellisesti tarvitse kyseisiä syömisiä, mutta koen lopullisen parantumisen käyvän sallivuuden kautta, eli parantuaksesi, sinun pitäisi päästä kaikenlaisista kielloista eroon. Sairaus on varmasti se, mikä sinua syyllistää herkkujen syömisestä, mutta ihan turhaan. Varmasti aikanaan, kun olet päässyt sairaista ajatuksistasi eroon ja kroppasi voi taas hyvin, on herkkujen syöminen ihan luonnollisella tavalla kontrollitua, mikä perustuu omiin mielitekoihin. Mutta niin kauan kun mieli syyllistää ja kiellot ovat selvästi sairautta, täytyy olla todella herkkä kaikenlaisen kontrolloimisen kanssa. Itse syön herkkuja mieleni mukaan ja voin hyvin, vuosia en syönyt lainkaan ja olin sairas ja voin huonosti. Joten oli kuka muu mitä mieltä tahansa herkkujen tarpeellisuudesta, minä tiedän mikä minulle on nyt hyväksi niin mielen kuin fysiikankin kannalta :)
2) Kalorit: kalorien laskeminen on ollut minullekin se yksi vaikeimmista haasteista parantumiseni suhteen. Kalorilaskuri on vuosien ajan hyrrännyt päässä ihan tauotta, mutta onneksi tuo vihdoin on ohi - ehkäpä juuri sen ansiosta syömiseni on normalisoitunut. Mutta päästäksesi eroon tuosta laskurista, täytyy oppia sietämään tiedottomuutta ja epätietoisuutta siitä, paljonko ruoka kaloreita sisältää. Itse koin hyväksi sen, että altistin itseäni tilanteille, joissa en oikeasti voi laskea kaloreita, sillä en edes tiedä tarkalleen, mitä kaikkea ruoassa on. Tämä tarkoitti muiden tekemän ruoan syömistä. Myös ihan tietoinen kielto itselle kaloreiden laskemisen suhteen on ihan välttämätöntä. Mielen pitää olla vaan niin vahva, että tietoisesti kieltää itseään laskemasta kaloreita - kalorilaskuri pitää heti pysäyttää sen käynnistyttyä. Jossain vaiheessa se oikeasti alkaa helpottaa. Kaloreita ei laske pakonomaisesti, vaan syö oikeasti enemmän tuntemustensa mukaan. Ruokamäärä ei perustu kaloreihin tai ennalta ajateltuun annokseen, vaan omiin todellisiin tuntemuksiin. Itselläni ajattelumuutos kaloreiden suhteen kävi myös sen kautta, kuinka ruoka alkoi näyttäytyä minulle eri ainesosina eikä vaan lukuina. Aloin nähdä eri ruokien ja ainesosien hyviä puolia - mitä hyvää ne kropalleni antavat. Hyöty oli joko fyysinen tai psyykkinen - mutta mitään pahaa niissä ei minulle olisi.
Jatkuu...
3) Rasvan pelko: Minunkin pelkoni rasvaa kohtaan on ollut ihan tajuton ja se olikin se pinttynein kammo ja pelko, mistä vasta vuosien yrittämisen jälkeen pääsin eroon. Jossain vaiheessa rasva ihan missä tahansa muodossa oli kamala asia - saimpa kerran hirveän ahdistuskohtauksen jo ihan senkin vuoksi, että olin sulattanut leivonnaista varten rasvaa, vaikken siitä leivonnaisesta murustakaan syönyt. Mutta nyt minulla ei ole rasvaa kohtaan lainkaan enää kieltoja, kammoja tai siihen ei liity mitään ahdistavaa, vaan suhtautumiseni rasvaan on täysin normaalilla tasolla. Oikeastaan ratkaisevin muutos ajatuksissani oli, kun tajusin sen, kuinka tärkeä ainesosa rasva mieleni ja kroppani hyvinvoinnin kannalta on. Ilman rasvaa sormeni kuivuivat haavoille. Aivoni jumittivat, eivätkä toimineet tippaakaan. Elin kuin sumussa. Mutta kun ruokavalioni alkoin sisältää rasvaa, niin tajusin sen tärkeän merkityksen hyvinvoinnilleni. Ajatukseni alkoi taas kulkea ja samalla aloin päästä pakonomaisista ajatuskierroista eroon, mikä edelleen helpotti ruokailuun liittyvien vaikeiden ajatusten selättämistä. Ratkaisevaa oli myös rasvan yhdistäminen nälän pysymiseen loitolla. Tajusin kuinka tärkeä rooli rasvalla on ravinnossa jo kylläisyyden tunteen kannalta: jos en rasvaa saanut lainkaan, ei nälkä tyydyttynyt ja jo hetken kuluttua nälkäni oli jälleen valtava. Ala tarkkailla niitä positiivisia vaikutuksia, mitä rasvalla oikeasti on sinun oloosi!
Poista4) Kaloripitoiset juomat: Itselläni kaloripitoiset juomat tuntuivat ihan mahdottomalta sen vuoksi, että ne tuntuivat turhilta: miksi juoda kaloreita ihan turhaan? Mutta kun oikeasti kaloriajattelu katoaa, ymmärtää juomien olevan vain osa suurta kokonaisuutta. Maito alkaa maistua ruokajuomana ja makeat juomat ovat vain pieni osa aterioiden joukossa. Itse opin hyväksymään juomat vasta tuon kautta, kun syöminen oli jo muutenkin helpottunut. Mutta oikeasti tässäkin asiassa suosittelen vain sinnikästä altistusta omalle epämukavuusalueelle ja kohtaamaan myös sitä juomien aiheuttamaa ahdistusta! Vain sen kautta oikeasti voi oppia, että vaikka maitoa tai mehua juomalla ei oikeasti tapahdu mitään pahaa!
jatkuu...
5) Pakkoliikunta: Ja jälleen kerran - itsensä altistaminen epämukavuudelle ja ahdistuksen sietäminen! Niin kauan kuin sairautta toteuttaa ja sairauden mukaan toimii, pakkoliikunta ei tule todellakaan helpottamaan. Itse koin helpottavaksi muiden minulle asettaman liikuntakiellon tai asettamat liikuntarajoitukset. Näin ollen sain oikeasti hengähtää ja todeta, että minun ei vaan yksinkertaisesti enää tarvitse jaksaa. Ja kun oikeasti olin vaikkapa täydessä liikuntakiellossa, niin huomasin selviäväni. Minulle ei myös liikkumattomuudesta tapahtunut mitään pahaa. Jos en liiku pakonomaisesti tai vaikkapa en liikahtaisi päivässä kotoa laisinkaan, niin paino ei räjähdä käsiin. Itse olin kuukausia täydessä liikuntakiellossa, mutta kun vihdoin ruokailut olivat parantuneet ja vointini alkoi kohentumaan, aloin oikeasti nähdä liikkumisen erilaisin silmin: en kuluttavana vaan fyysistä vointiana parantavana. Mutta kuten aikanaan kirjoitin: ruoka - ja samalla siis terveempi mieli - ensin ja sitten vasta liikunta!
Poista6) Painonnousun pelko: Tuttu pelko varmasti meistä jokaiselle. Minusta on oikeasti tärkeää huomioida oman psyykkeen kestävyys, mutta toisaalta aivan liian hidas nousuvauhtikaan ei ehkä ole se kaikkein paras ratkaisu. Itse koin tuon 500 grammaa turvalliseksi - vaikka tokikaan ei painonnousu koskaa täysin tasaista ole. Omalle mielelleni oikeasti pahin vaihtoehto olikin se, että paino jumitti ja jumitti ja mieleni nautti siitä ja ennen kaikkea tottui siihen, että paino ei nouse. Mutta kun mieli siedättyi jatkuvaan nousuun, niin se hyväksymisprosessikin pysyi käynnissä. Mutta toki täytyy oikeasti kuulostella itseäänkin, eikä tietenkään tule toimia selvästi sairauden ehdoilla - parantumisen tulee olla ajatuksissa ykkösjuttu ja ahdistusta tulee vain sietää. Ja minulla mieli on aina sopeutunut niin muuttuvaan lukemaan kuin muuttuvaan kroppaankin. Toki ahdistavilta ja vaikeilta ajatuksilta ei täysin voi välttyä, mutta tässäkin asiassa se oman olon kohentuminen ja jaksamisen lisääntyminen antoi luottamusta tulevaan. Oikeasti oma hyvä vointi nousi painolukeman tai kropan tuijottelun ja ahdistelun edellen. Tärkeysjärjestys tässä asiassa ja elämässä muutenkin kohentui yhdessä painolukeman kanssa :)
Tällaisia ajatuksia minulla asioista olisi. Olen kirjoittanut kaikista näistä aiheista lukuisia kertoja postauksiinkin, joten jos niistä haluat lisääkin lukea, löytyy varmasti samat asiat paljon laajemmin vanhemmista postauksesta :)
Tsemppiä sinulle näiden ongelmakohtien päihittämiseen!
Moikka.
VastaaPoistaOisko ollu mahollista laittaa semmonen ennen-jälkeen kuva? Siis vain ja ainoastaan sen takia et ihmiset vois nähä kuinka paljon terveempi ja kauniimpi nyt olet. Ja että se vois auttaa tajuu että ei laihin oo aina kaunein!Ymmärrän ky jos et haluu mut henk koht uskon et se auttais mua:)
Joo hei itte kaipaan kans samanlaista, eksyin blogiis ihan vähän aikaa sitten, enkä jaksa selaa tekstei alaspäin, heh. Ois kiva nähä milt näytit ennen kun nyt ei vois uskoakaan että oot sairastanut ikinä anoreksiaa, niin terveeltä näytät kasvoista ja kropasta! Ehkä sellanen vertailu vois auttaakkin vaik vielkin aattelen sairaasti et mitä laihempi niin sen kauniimpi :( KIITTI jos voit!
PoistaHeippa! Olen laittanut blogin alkuajoilla jotain kuvia, mutta jo tuolloin ajattelin, etten halua millään tavalla lietsoa sairautta tai antaa siinä suhteessa minkäänlaista sairasta vertailukohdetta. Joten olen pahoillani, mutta ainakin nyt minusta tuntuu, että haitta tuollaisten kuvien suhteen on suurempi kuin hyöty! Toivonkin kovasti, että oman terveen puolen vahvistuessa teillä molemmilla usko siihen terveen ja normaalipainoisen kropan kauneuteen kasvaa luonnostaan :) Ja tuolloin ulkonäköasioiden rinnalle nousee myös se fyysinen hyvä olo, milloin sairaalloisen laihaa kroppaa kohtaan ei tunne enää mitään positiivista!
Poistatsemppiä teille molemmille! :)
Onko miehesi tuossa kuvassa? En oo tainnu enne nähdä kuvaa hänestä? Tai sitten on vaan eri näköinen :D
VastaaPoistaHerkullisilta näyttää! Oonkin käynyt subways vaan kerran.
On hän kyllä juuri tuossa kuvassa :) Jokusen kerran on aiemminkin kuvia täällä vilahdellut, mutta melko harvakseltaan!
PoistaHih, minä taasen en kyllästy millään Subeihin ja voisin syödä niitä vieläkin useammin! :D
Luin mielenkiinnosta ennen tätä postausta vielä sitä edellistä, yli vuoden takaista, koskiretkeänne käsittelevän postauksen ja täytyy sanoa, että ero suhtautumisessasi syömiseen niiden välillä on suuri! Nyt syöt ilmeisesti jo täysin luonnollisesti ilman ahdistuksen häivääkään (?) kokonaisen subin, ja toisen puolikkaan vieläpä ei-välttämättä-niin-mieleisillä-täytteillä, koska Jarno oli valinnut ne. Aiemmin tämä ei olisi ollut varmasti mahdollista. Ja epäilen myös vahvasti, että subisi välistä löytyy nykyään poikkeuksetta myös juusto? ;) Haluatko vielä kertoa oman suosikkisubisi (tai useammankin) leivästä kastikkeeseen asti? Itse olen ottanut monesti hunajakauraleivän broilerifileen, juuston, kaikkien tuoreiden vihannesten, makean sipulikastikkeen ja kaikkien mausteiden kanssa, tykkään! Kokonaista tosin en ole vielä syönyt, mutta olen huomannut, että nälkä on saattanut jäädä vaivaamaan puolikkaan jälkeen. Nykyään pystyisin kyllä tilaamaan jo kokonaisenkin, jos nälkä on kova :)
VastaaPoistaEmmi
Itse en lukenut uudelleen tuota postausta, mutta uskon että syömiseni ovat kyllä kuin yö ja päivä, kun nykyistä entiseen vertaa! Ei todellakaan enää ahdista kokonaisen subin syöminen - usein jos iltasella ostan, niin tarttuu vielä samaisen rakennuksen (siis kotikaupungissamme) Makuunista karkkipussikin mukaan! :) Ja tuo on kyllä hyvä huomio, että nykyään onnistuu syöminen täysin silloinkin, vaikkei se oma suosikki olisikaan kyseessä, eikä minkäänlaista pelkoa/huolta toisen valitsemista täytteistä tule - kaikki käy kunhan oliiveja ei ole! :D
PoistaOma vakkarini on kinkku (ollut aina ja nyt) kokojyvä- tai parmesan-oregano -leivällä sisältäen kasviksista kaikki muut paitsi oliivia ja paprikaa ja kastikkeena amerikansinappi :) Olen niin sinapin ystävä, että voisin laittaa sitä melkein ruokaan kuin ruokaan :D Täytyy tosin tuota kana-teriyakiakin kokeilla vielä uudelleen, sillä nyt kastike oli niin tulinen, että peitti tuon maun täysin alleen! Niin ja tosiaan - juusto toki leivästä löytyy myös ja leipä ehdottomasti paahdettuna! :)
Sinunkin Susosikkisi kuulostaa varsin hyvältä! Seuraavaksi voisinkin testata tuon broilerfileen kanssa :)