Se oli menoa sitten - anoreksia tuli ja vei

"Mistä kaikki sitten alkoi? Näennäisesti kaikki alkoi syksyllä 2008 ajatuksesta ruveta elämään terveellisemmin. Tai oikeastaan syömään terveellisemmin, koska alkoholia en ollut juuri juonut enää ja tupakkaa en ollut koskaan polttanutkaan. Olin kova herkuttelemaan, eivätkä syömiseni olleet aiheuttaneet minulle sen kummempaa murhetta. Tähän aikaan aloin kuitenkin ahdistua herkuttelustani vuoroin hapaitteni, vuoroin painoni vuoksi. Painoa minulla oli tällöin noin 51 kiloa, kiitos yhden ylimääräisen kesäkilon, joka niukasti tuntui jopa kiristävinä housuina. Painoni oli siis normaalin alarajoilla, eikä laihduttamiseen todellakaan tarvetta ollut.

Ajattelin, että asialle tulisi kuitenkin tehdä jotain ja päätin, että saisin syödä karkkia kahdesti viikossa - sen jokapäiväisen sijaan. Kun tämä kävikin yllättävän helposti, päätin yrittää vähentää kertaan viikossa. Aluksi kuitenkaan edes täysmaitoon tehty, kermavaahdolla ja vaahtokarkeilla höystetty kaakao ei tuntunut herkuttelulta, ainoastaan karkkien napostelu. 

Yllättäen löytyneestä itsekurista tulikin yllättävän hyvä mieli, jonka vuoksi aloin vähitellen kiinnittää huomiota myös muuhun syömiseeni. Aloin kirjata ruokia ylös kalenteriini, mikä yllytti syömään yhä terveellisemmin. Vähitellen aloin kiinnittää huomiota myös suolaisiin ja rasvaisiin herkkuihin. Ruokapäiväkirjan pitäminen sai aikaan sen, että söin yhä terveellisemmin ja vältin napostelua. 

Vähitellen pyrin jättämään herkuttelun erityistilaisuuksiin. Säästelin syömisiä tällaisia erityistilanteita varten ajatuksella, että tällöin voisin syödä enenmmän. En jostain syystä halunnut muiden huomaavan tätä, vaan yhtäkkiä huomasin valehtelevani muille yhä useammin ja useammin jo syöneeni. Näin vältin muiden ihmettelyt siitä, miksi en syönyt yhteisten ruokailujen aikana. Aloin vähitellen myös luoda itselleni enemmän ja enemmän sääntöjä, jotka liittyivät ruokaan ja syömiseen. Karsin eri ruokia jatkuvasti sallittujen ruokien listalta ja kiellettyjen ruokien lista senkun kasvoi.

 Joulukuun aikoihin aloin säännöllisesti punnitsemaan itseäni. Joulukuussa huomasin ensimmäisen kerran, että ruoka alkoi aiheuttaa minulle ongelmia ja rajoituksia, esimerkiksi sosiaalisissa tilanteissa. Tällöin myös huomasin ensimmäisen kerran laihtuneeni. Vähän aikaa sitten ostamani hyvin istuvat housut olivat muuttuneet väljiksi. Tunsin tästä suurta mielihyvää. Ajatuksissani oli koko joulukuun, että söisin vähemmän, jotta voisin sitten jouluna syödä rauhallisin mielin. Muistan ajatelleeni, että olisi loistavaa, jos painaisin jouluna 47 kiloa, jotta voisin rauhassa syödä ja lihota. Jouluna pystyinkin herkuttelmaan ihan kunnolla, tosin huonon omantunnon kera. Kiinnitin paljon myös huomiota muiden syömiseen, ja stressasin niistä kovasti. Minua ahdisti kovin, jos huomasin syöväni enemmän kuin muut. Joulupyhien jälkeen päätin taas syödä terveellisemmin, jotta voisin uutena vuoten nautiskella hyvän omantunnon kera. Tällä kertaa minusta tuntui kuitenkin, että syömiseni meni melkein ahmimisen puolelle. Sillä sekunnilla päätin ryhtyä karkkilakkoon.

                                           
                                               Kuva: weheartit.com

Ruoka oli vallanut jo täysin ajatukseni. Imin jatkuvasti vaikutteita ja lisää sääntöjä itselleni ruokaa käsittelevistä kirjoista, terveys- ja urheilulehdistä sekä internetistä. Kiinnostuin enemmän myös ruoanlaitosta ja aloin valmistaa yhä useammin ruokaa itselleni. Näin saatoin varmistaa, että ruoka oli varmasti kevyttä. Kalorilaskenta alkoi muuttua pakonomaiseksi, jonka vuoksi pyrin syömään ainoastaan itse valmistamaani ruokaa, jotta kalorien laskenta kävisi helposti. Myös liikunta muuttui vähitellen hyvin pakonomaiseksi. Kuljin kaikki koulumatkat joko pyörällä tai kävellen - satoi tai paistoi. Viikonloppuisin poljin vanhempieni luona kuntopyörää ja hiihdin, ja aloin kulkea kaikki matkat kävellen kovista pakkasista huolimatta. 

Lepopäiviä sallin harvoin. Pakotin itseni liikkeelle joka päivä. Kuntosalilla siirryin lähes kokonaan aerobiseen harjoitteluun, koska koin sen rasvanpolton kannalta kaikkein hyödyllisimmäksi. Tällöin oli myös helpoin ottaa aikaa aktiivisesta harjoitteluajasta ja merkata aika kalenteriin. Jos liikunta jäi jonain päivänä vähemmälle, ahdistuin. Vertailin liikuntamääriä ystävieni liikkumiseen –jos ystävänikin jaksoi, tuli minunkin jaksaa. Liikunta alkoi selvästi olla rasite ja pakkomielle, ei nautinto ja hyvänolon lähde. Joskus saatoin herätä jo viiden jälkeen salille, jotta ehtisin saada sen rasitteen hoidettua ennen kouluun lähtöä. Luin yhä enemmän urheilulehtiä ja tulin vakuuttuneeksi siitä, että jokainen hyvä ihminen harrastaa liikuntaa seitsemän kertaa viikossa, ja että kaikki syövät terveellisesti, ravitsemusterapeutin ohjeiden mukaan. Vähitellen touhuni alkoi viedä kaiken aikani, eikä aikaa jäänyt esimerkiksi poikaystävän näkemiselle. En voinut tavata häntä, mikäli en ollut liikkunut päivittäistä pakollista liikuntamäärääni. Kuntosali ja ruokailujen pohtiminen kiilasivat siten tärkeysjärjestyksessä poikaystäväni edelle."

Tässä hieman esimakua siitä, kuinka kaikki alkoi. Olin astunut heikoille jäille, eikä paluuta sieltä enää ollut. Kietouduin ruokaa ja liikuntaa koskevien sääntöjeni  vyyhtiin yhä tiukemmin ja tiukemmin.Oireiluani oli kertomaani mennenssä kestänyt aioastaan muutamia kuukausia, enkä tuolloin osannut vielä arvata, kuinka pitkä ja kivinen tiestäni tulisi. En osannut aavistakaan, kuinka olin vaihtanut juuri tavallisen nuoren naisen elämäni helvetillisiin tuleviin vuosiin.

Laura